Sports Lady®

Sports Lady®

30.9.2016

Palauttava smoothie ja arvonnan voittajat



Tää on ollut melkoisen hyvä viikko. Voi olla itseensä tyytyväinen, kun on saanut paljon työjuttuja aikaiseksi ja on ollut virtaa myös treenata itse. Nukkumiseen oon panostanut tälläkin viikolla tosi paljon. Tänään kävin aamupäivällä salilla ja oli hyvä treeni. Pakaroita tein, ja nuo kuvat yllä on liikkeitä joita teen ennen varsinaista treeniä aktivoidakseni takaliston. Mulla on neljä erilaista liikettä mitä teen. Muut liikkeet sitten aktivaatioliikkeiden perään (joita tuli yhteensä 100 per jalka), olivat bosun, pallon, kahvakuulien, lisäpainojen kanssa tehtäviä erilaisia juttuja. 

Salin jälkeen tein pitkästä aikaa smoothien. Piti saada jotain kevyttä, jotta jaksaa odottaa lounaaseen asti. Smoothiessa käytän aina pohjana vettä. Kun näihin lisäilee erilaisia mantelimaitoja, mehuja tai muita, nousee energiapitoisuus ihan huomaamatta. Keep it simple on mun mielestä hyvä. Periaatteessa olisi toiminut ihan mustikoilla ja protskuilla, mutta lisäilin vähän muutakin kun kaapissa kerran oli :)

Perjantain palauttava smoothie

100g mustikoita
1 tl mustikka -jauhetta
1 pss Voimaruoan Total25 jauhetta (jossa spirulinaa, chlorellaa, erilaisia sienijauheita, vihannesmehujauheita, vehnänorasjauhetta jne.)
Foodinin vanilja heraprotskua
Vettä


Lounasta söin pitästä aikaa ulkona ystävän kanssa. Sandrossa on ihanat ruuat, mutta näissä ongelma yleensä on se, että kun lautalsella on 10 eri sorttia, on ruuansulatus aika ihmeissään.. Yleensä ruokaillessa pidän ruuatkin aika simppeleinä. 


lounaan jälkeen jälkkäriä tädin luona
Ja sitten se paras osuus. ARVONNAN VOITTAJAT: Marianna ja Anne. Teille on lähtenyt sähköpostia äsken. 

Vielä on mahdollisuus osallistua arvontaan Snapchatin puolella. Arvon siellä kaksi lippua kaikkien seuraajien kesken ensi viikon perjantaina. Olet mukana arvonnassa seuraamalla Sports Ladya @sportsladyh Snapissa. Niin ikään Facessa on luvassa arvontaa lippujen tiimoilta. Stay tuned.

Se ois sitten perjantai ja vapaa ilta. Mitähän kivaa sitä keksisi? Loistavaa viikonloppua kaikille. 


2 kommenttia:

  1. Herkullinen smoothie eikä tuo Sandron ruokakaan pahalta näytä ;)
    Täällä myös vapaa perjantai ilta, leffaa kotona ja just syötiin lohta pinaatti - tomaatti lisukkeella, nam. Karkkia ei ole :D Kivaa iltaa sinne myös <3
    Henna

    VastaaPoista
  2. Kiitti Henna :) Ihanalta kuulosti teidän ruuat! Mä söin vähän popparia ja karkkia eilen. Sopivasti :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista