Sports Lady®

Sports Lady®

7.12.2012

Viisi askelta muutokseen - Osat 1 & 2


Muutos ei tapahdu hetkessä ja se vaatii paljon kovaa työtä ja päättäväisyyttä. Tammikuussa minulla aloittaa taas uusia treenattavia (pari paikkaa edelleen vapaana) ja heidän kanssaan aloitetaan aivan alusta asti tietä kohti uutta keveämpää elämää. Tässä "juttusarjassa" annan myös teille vinkkejä kuinka päästä kohti terveellisempää elämää aloittamalla sen jo vaikka tänään. Moni varmasti on monta kertaa tehnyt sen. Pudottanut painoa ja sitten paino on kirinyt jälleen takaisin lähtölukemiin ja ehkä vähän ylikin? Myös joulusta voi selvitä ahtamatta itseään täyteen herkkuja. 

1 ASKEL - PÄÄTÖS


Tähän ensimmäiseen askeleeseen sinun ei tarvitse vielä hikoilla pisaraakaan. Mieti ensin kuinka tunteesi ja käyttäytymisesi vaikuttaa elämäntapaasi. Moni meistä on tunnesyöppö ja karkkipussiin tulee tartuttua kun ahdistus tai väsymys iskee. Näistä asioista olen aiemminkin kirjoittanut. Apua tähän saa yrittämällä ymmärtää omaa käytöstään ja tekemällä töitä sen eteen että tiedostaa omat "heikot kohtansa" ja keksii korvaavaa tekemistä herkuttelun sijaan. Toinen juttu on se kuinka itsellemme puhumme. Sen sijaan että olet itsellesi ankara ja paheksut itseäsi niin yritä olla armollisempi. Olet ihana ja sinua rakastetaan juuri sinun itsesi vuoksi. Ei sen vuoksi mitä vaaka näyttää. 

2 ASKEL - ASETA TAVOITTEET


Millainen on unelmasinä? Miltä haluat näyttää tai mikä on tavoitteesi? Haluatko juosta puolimaratonin tai ehkä päästä spagaatin? Haluatko voida paremmin arjessa ja jaksaa kantaa kauppakassit paremmin? Yleensä jaksaa arjessa paremmin? 

Suosittelen tekemään niin lyhyen tähtäimen suunnitelman kuin pitkänkin tähtäimen suunnitelman. Aseta realistisia tavoitteita esimerkiksi "Haluan ottaa liikuntarutiinit osaksi viikottaista elämääni" tai "Haluan opetella kokkaamaan terveellisemmin koko perheelle". 

Palkitse myös itseäsi saavutettuasi tavoitteita. Jos olet onnistunut pysymään viikon sporttisuunnitelmissa niin palkitse itsesi vaikka hieronnalla. 3 kilon painonpudotuksen jälkeen palkitse itsesi vaikka kasvohoidolla jne. Minua helpottaa myös visualisointi. Voit tehdä tavoitteistasi myös "aarrekartan". Leikkaa siihen kuvia jotka kuvastavat unelmaitseäsi ja unelmaelämääsi. Itselläni kuvalliset tavoitteenasetannat toimivat parhaiten.

Näillä pääset jo alkuun ja lisää vinkkejä seuraa lähipäivinä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti