Sports Lady®

Sports Lady®

31.5.2014

Tankkauspäivän ruokia ja lauantain aamulenkki

Eilen annoin itselleni luvan syödä mitä huvittaa. Sen lisäksi, että ei ole pahitteeksi vähän tankata kroppaa niin ei ole mielellekään pahitteeksi kun saa luvan kanssa syödä. Ja hyvällä omatunnolla. Kuukauden oon mennyt tiukkana ruokavalion mukaan. Aamiaisella söin ensimmäisen kuvan lisäksi croissanttia ja lettuja vadelmahillolla.




Lounaalle mentiin Silk Sushiin. Nigirit ja rullat oli tosi isoja.

Jälkkäriksi suklaata..
Evita musikaalissa kuoharia ja marsipaania..
Ja iltapalaksi bruchettaa punaviinin kanssa
Ja iltapalaksi vielä vähän lakuja :)

Oltiin eilen sitten kaiken syömisen ja shoppailun lomassa illalla katsomassa Nordea Konserdimajassa, Solaris Centerissä, Evitaa. Ihana musikaali ja liput tosi edulliset.



Tänään sitten takaisin dieettiin ja aamu alkoi reippaalla kävelyllä vanhassa kaupungissa. Meidän lisäksi siellä oli kuvataideopiskelijoita maalaamassa ja eiliset bilettäjät notkuivat baarien ulkopuolella!



Aamupalaksi puuroa ja raejuustoa. Tänään aion mennä salille kun pääsen kotiin. Ja kyllä kulkee treeni tän syömisen jälkeen. Oli ihana reissu. Kiitos Jarnalle loistavasta matkaseurasta! Ja ihana on palata takaisin tuttuun rutiiniin ja omiin ruokiin. Seuraavaksi herkutellaan juhannuksena.

ei ollut marjoja aamiaisella ja hilloa en tänään kelpuuttanut

30.5.2014

Kanelinen kokovartalohieronta



Aamupäivä jatkui hieronnalla. Sinine Salong kutsui tänäänkin, tällä kertaa vain yhden hoidon verran. Otettiin hieronnat Jarnan kanssa. Kanelinen kokovartalohieronta kiihdyttää aineenvaihduntaa ja puhdistaa. Samalla se syväkosteuttaa ja kiinteyttää. Kanelivoide sisältää myös inkivääriä, hasselpähkinää ja kaneliöljyä. Voiteen luvataan parantavan rasvanpolttoa sekä kuona-aineiden ja myrkkyjen vapautumista rasvasoluista välikudoksiin. Istuttiin, tai makailtiin oikeastaan, vielä pitkään rentoutushuoneessa vihreää teetä juoden vilttien alla. Nyt hakemaan liput illan Evita musikaaliin ja kaupungille nauttimaan päivästä.

- Posted using BlogPress from my iPhone

Aamulenkki ja aamiainen

Tehtiin aamulla reilun tunnin lenkki. Seiskalta oli kaupunki hiljainen ja käveltiin Kardiorg puistoon. Älyttömän kaunis paikka ja ihanteelliset lenkkeilymaastot. Linnunlaulua ja raitista ilmaa, toisin kuin kaupungin keskustassa.












Aamiaisella mä tankkasin kunnolla. Näiden lisäksi tuli vedettyä lettuja vadelmahillon kera sekä croissanttia. Aah.. Kyllä oli hyvää, mutta täytyy sanoa että mielelläni palaan tuttuun aamiaiseen huomenna :) Jarna ihmetteli miten mä pystyn edes syömään niin paljon. Helposti se upposi.



Leibresto ja Aed


Leibresto ja Aed. Leipäravintola ja puutarha on ravintolan nimi suomennettuna. Dinnerille mentiin hoitojen jälkeen. Koko päivä oli mennyt kaavan mukaan (eli ruokavalion mukaan), mutta kun päästiin tähän ihanaan ravintolaan päätin aloittaa tankkauspäivän siitä. Olisi ollut sulaa hulluutta olla maistamatta alku- ja pääruokaa tässä paikassa. Puhumattakaan herkullisesta leivästä ja viinilistan antimista. Leipä on pääosassa tässä ravintolassa, sillä se on käsin tehty paikan päällä. Päivän kruunasi tämä paikka. Täydellistä hemmottelua hoidoilla ja nyt vielä tämä herkullinen illallinen!! 

Ravintola on ollut olemassa jo kolme vuotta, mutta itselle se on ihan uusi tuttavuus. Maut oli todella kohdallaan. Tuoreista raaka-aineista valmistettua hyvää ja yksinkertaista ruokaa, kauniisti aseteltuna ja hyvin tehtynä. Ravintola tekee yhteistyötä paikallisten viljelijöiden, kalastajien sekä muiden pienyrittäjien kanssa. Aivan ihana paikka ja ruoka! Testatkaa jos menette Tallinnaan! Alkuruuat alle kympin ja pääruuat noin 15 euroa. Hyvä viini 5 euroa lasi.

Tästä oli sisäänkäynti kadulta
päädyttiin kauniille sisäpihalle
kesällä paikka on varmasti ihana - grilli ja terassi puutarhassa


alkuruoka
pääruoka

29.5.2014

It's all about you - terkkuja etelästä

laivalta tankkauspäivää varten herkkuja varmuuden vuoksi 
Terkkuja Tallinnasta! Tultiin aamulla tänne Jarnan kanssa. Päivän ohjelmassa on ollut pelkkiä hoitoja. Aloitin selluliittihieronnalla ja jalkahoidolla sekä ranskalaisella geelipedikyyrillä. Sitten käytiin syömässä ja ehdittiin vähän shopatakin.

Iltapäivällä hoitoputki täydentyi kolmen tunnin "It's all about you" -paketilla, johon kuului kohottava kahden tunnin kasvohoito, päivämeikki sekä käsihoito. Sinine Salong on loistava paikka ihan Viru Hotellin vieressä. Voin lämpimästi suositella! Erittäin ammattitaitoista palvelua ja hinnat ei päätä huimaa Suomen hintoihin verrattuna, vaikka varmasti paikalliseksi hoitolaksi on hintava.










Tänään otetaan iisisti ja aamulla lenkille. Lenkin jälkeen sitten herkkuja ja kaneli-vartalohoitoon, illalla Evita musikaalia katsomaan! Enemmän kuin hemmoteltu olo! Tähän voisi tottua!