Täällä on takana viiden päivän mehupaasto. Sen aikana löysin itsestäni paljon uutta tietoa ja matka oli enemmän henkinen kuin fyysinen. En maalannut eteistä, en kuurannut kylppäriä enkä järjestänyt kaappeja. Mutta mitä viiden päivän paaston aikana oikein tapahtui? Moni on varmasti utelias kuulemaan tästä, enkä itse löytänyt postauksia, jotka olisivat kovin tarkkaan kertoneet asiasta. Sen vuoksi päätin kirjoittaa teille rehellisesti oman kokemukseni ensimmäisestä paastostani. Voit lukea jokaisen päivän fiilikset ja katsoa millaisia mehuja olen valmistanut, tai voit hypätä suoraan tekstin loppuun jos et halua niin yksityiskohtaista tietoa etenemisestä. Lopussa ovat vielä oivallukseni tästä viiden päivän matkasta ja tulokset joita saavutin.
Kaikki me olemme varmasti huolissamme siitä, että ikää tulee lisää, vanhenemme, ja sen mukana tulee erilaisia sairauksia. Lääketiede onkin juuttunut siihen, että odotetaan ensin sairastumista ja sitten vasta aletaan hoitaa ihmistä. Mutta terveyttään voi hoitaa myös ennalta ehkäisevästi.
Ravinto ja perimä vaikuttavat vanhenemiseen, mutta ravintoa ei vain ole pidetty lääkkeenä. Sitä ei edelleenkään ole hyväksyttyä pitää lääkkeenä vakavasti sairastuneiden ihmisten hoitamisessa. Mitä lääkäri voi antaa potilaalle, joka mahdollistaa pidemmän ja terveemmän elämän? Mutta mitä voi taas itse tehdä sen eteen? Paljonkin.
MIKSI HALUSIN KOKEILLA PAASTOA
Olin pitkään miettinyt paaston kokeilemista, oikeastaan useita vuosia. Kilpirauhasen vajaatoiminnan akuutissa vaiheessa sitä ei suositella ja jotenkin tästä varovaisena annoin ajatuksen paastosta unohtua kokonaan. Sotkisiko se vain elimistöni? Ajatuksia ja kirjoituksia tästäkin aiheesta on niin puolesta kuin vastaan.
Kuitenkin ajatus vain eli päässäni ja päätin toteuttaa paaston. Luotan aina intuitiooni ja nyt se sanoi paaston olevan hyvä juttu. Akuutista vaiheesta on vuosia ja keho on toiminut vuosia hyvin. Ensin oli tarkoitus hankkia paastopaketti, jossa on kaikki tarvittava. Päätin kuitenkin kuunnella omaa kehoa ja toteuttaa paaston niin, että mehustan itse. Uskon siihen, että paaston aloittaminen ja sen tekeminen riippuu paljolti lähtötilanteesta. Ja näin jonkin tietyn kaavan ja määrien mukainen noudattaminen, ei ainakaan ensimmäisellä kerralla, tuntunut itselle luontevalle. Päätin toteuttaa paaston niin, että juon päivässä niin monta mehua kuin tuntuu hyvältä. Erilaisista paastoista ja paastoamisesta on nimittäin paljon ristiriitaista tietoa. Ihan kuin kaikesta ruokavalioihin ja syömiseen liittyvästä. Myös suolihuuhtelut kuulostivat aina niin kummalliselle, että se oli myös yksi syy miksi en koskaan paastoa ollut toteuttanut. Jason Valen julkaisussa tai hänen sovelluksessaan ei taas mainita ollenkaan suolihuuhteluista ja hänen kirjansa ovat nimenomaan mehupaastoista. Tämän ajatuksen taas löysin Tara Langen Vihermehut -kirjasta.
Olen mehustanut useita vuosia, mutta en ole koskaan kokenut minkäänlaista tarvetta paastoon. Olen syönyt todella puhtaasti vuosia ja säännöllisesti detoxaan kehoa puhtaan ruokavalion avulla. Sanotaan, että paastoa voi kokeilla ensin yhden tai kolmen päivän paastoa ja sitten viiden. Mutta halusin kerralla aloittaa viiden päivän paastosta, koska ensimmäisten kolmen päivän sanotaan olevan ne vaikeimmat päivät. Vasta 4 ja 5. päivä ovat kuulemma ne parhaimmat päivät, jolloin virkeydestä ja euforisesta olotilasta kuulemma pääsee vasta nauttimaan. Ja mikä tärkeintä: juuri 4 päivästä eteenpäin alkavat vauriotuneet solut kehosta tuhoutua. Tämä oli yksi tärkeimmistä tavoitteistani.
Suuri syy olivat myös henkinen puoli ja kivut, joita kehooni oli alkanut hiipiä sen myötä miten olin omia ajatuksiani ja omaa menneisyyttäni käsitellyt. Uskon vahvasti siihen, että keho ja mieli ovat erottamaton kokonaisuus. Kipu kehossa on merkki aina jostain, ja kehoa pitää kuunnella. Mitä se sinulle haluaa kertoa?
Varmasti monen mielestä paastoamiseni on kummallista, koska syönhän muutenkin todella puhtaasti ja terveellisesti. Mutta totuus kuitenkin on se, että jossain vaihessa liu’un kohti sokerikoukkua ja huomaan tarvitsevani jotain hyvää joka päivä. Sitten jo kolmenkin päivän sokeritta olo alkaa kiukuttaa. Pienen herkuttelun olin oikeuttanut itselleni sillä, että liikun paljon eikä minulla ole painon kanssa ongelmaa. Voisin syödä mitä huvittaa. Ja sitähän kaikki ympärilläkin sanovat koko ajan: sinun ei tarvitse katsoa mitä syöt kun liikut noin paljon. Mutta on tärkeää myös ja etenkin silloin, pitää huolta siitä että saa mieluummin tarpeeksi oikeaa ruokaa kuin energiaa herkkujen muodossa. Painonpudotus ei siis ollut tavoitteena.
Omat TAVOITTEENI paaston suhteen:
- parempi vireystila
- tuhota vaurioituneita soluja kehosta
- eroon pääseminen kehon erilaisista kivuista, joita on alkanut tulla NLP koulutuksen myötä kun olen käynyt läpi omia ajatuksiani, traumojani ja uskomuksiani
- päästä eroon jokapäiväisestä herkuttelusta (kyllä, syön joka päivä jotain pientä herkkua.. Se voi olla pari palaa raakasuklaata, mutta silti tästä on tullut tapa)
- vähentää kahvinjuonti tai lopettaa se kokonaan (viimeksi kun yritin lopettaa sen pari vuotta sitten, sain niin mielettömän päänsäryn, että päätin että en ikinä lopeta sitä jos olen aamulla hengissä vielä..)
- tiedostaa omia tapoja ja syömistä joka liittyy erilaisiin tunteisiin
- resetoida kehoni ja miettiä paaston jälkeen mikä on mahdollisesti sellaista mitä haluan jättää ruokavaliostani pois
VALMISTAUTUMINEN PAASTOON
Kaksi edeltävää päivää
Päätin aloittaa paaston maanantaina. Lauantaina ja sunnuntaina söin normaalia kevyemmin: smoothien aamupalaksi, keittoa lounaaksi ja salaattia riisillä päivälliseksi. Ei herkkuja, kahvia kyllä. Yritin vähentää kahvia, en pystynyt. Ajattelin, että kärsitään sitten siitä kauheasta päänsärystä.
Lauantaina kävin avannossa, kolme kertaa uimassa. Saunan löylyt olivat hivenen kovat kun naiset kaatoivat Kuusijärvellä vettä kiukaalle. Sunnuntaina keksin mennä Hot joogaan, ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Kahvakuulatuntia ei hiihtoloman takia nyt ollut, joten minulla oli aikaa itselleni. Siellä hikoilin 90 min tunnilla vaatteet läpimäräksi. Tämä oli varmasti hyvä juttu puhdistumisen kannalta. En muista koska olisin näin hikoillut. Menin leffaan, mukana vain vettä. Vieressä nainen rouskutti popcornia. Ihana tuoksu ja hieman ärsyttävää. Nämä eivät varsinaisesti olleet siihen valmistautumista, mutta jostain syystä ne nyt ajoittuivat tähän mikä oli tosi hyvä.
Henkinen valmistautuminen paastoon
Paastoon valmistautumiseen tarvitaan myös henkistä valmistautumista. Valmistauduin siihen ensinnäkin omien ajatusteni avulla siitä kuinka paastoon suhtautuisin sitä ennen ja sen aikana. Vahvistin omia uskomuksiani näistä asioista:
Paasto ei sekoittaisi kehoani. Paastolla on hyviä terveysvaikutuksia. En kuuntele muiden neuvoja ja mielipiteitä, koska on monta hyvää tapaa toteuttaa paasto. Kuuntelen kehoani paaston ajan. Minulla on mahdollisuus toteuttaa tämä nyt, sitä ei ole pakko tehdä. Kun päätän että onnistun niin onnistun. Uskallan mennä pelkoa kohti jos joku alkaa pelottaa. Minulla on mahdollisuus tehdä tämä. Ei ole pakkoa. Voin lopettaa sen koska haluan tai jatkaa loppuun asti.
Muut tekemäni valmistelut
Ensin oli tietysti sopivan ajankohdan miettiminen. Päätin toteuttaa paaston hiihtolomalla, kun lapsi on isällään ja minulla on vapaata ohjauksista. Varsinainen once in a life time tilaisuus. Kalenteri tyhjä, ei mitään sovittua. Loma.
Hyväksyin sen tosiasian, että kahvin juonnin lopettamisesta saattaisi seurata se kauhea päänsärky, joka minulle tuli muutama vuosi sitten aloittaessani detox ruokavalion ensimmäistä kertaa ja jättäessäni samalla kahvin pois. Tätä pelkäsin eniten, mutta päätin että en juo yhtään kahvia ellei sitten todella ole pakko. Jätin tähän takaportin auki itselleni.
Kerroin paastosta etukäteen parhaille kavereilleni, koska tukea varmasti tulisin tarvitsemaan tässä. Yksi heistä oli paastonnut aikaisemmin, ja häneltä sain ihanaa tsemppiä tähän omaan projektiin. Miten tärkeää on, että joku ajattelee positiivisesti ja tsemppaa sinua ja uskoo siihen että onnistut. Yhdenkin ihmisen tuki on merkitsevä!
Lopulta tyhjensin kaapin kaikista houkutuksista ja hankin paastoa varten tarvittavat ainekset: ison kasan erilaisia vihanneksia, juureksia ja hedelmiä. Tämän tein oikeastaan vasta ensimmäisenä paastopäivänä. Lidl:n lasku oli 50 eur. Paastopaketti olisi ollut 69 eur.
Suunnittelin kalenteriin myös etukäteen asioita, joilla hemmottelen itseäni paaston aikana: kasvohoito, joogatunteja, hieronta sekä varasin kolmannelle paastopäivälle Colonic hoidon (suolihuuhtelu jossa koko suoli huuhdellaan) ja neljännelle päivälle vyöhyketerapian oloa helpottamaan, viidennelle päivällä intialaisen päähieronnan ja paaston jälkeen ensimmäisenä päivänä olin ihanassa Bloomington kauneushoitolassa Detox & Energia -kasvohoidossa (tämä viimeinen oli yhteistyö Anumati Naturals & Bloomington kanssa). Näin monessa hoidossa en ole edes koko viime vuoden aikana ollut, mutta itseni hemmottelu oli yksi tämän vuoden itselleni asettamistani henkilökohtaisista tavoitteista.
Päivä 1:
Maanantai 17.2.2020
Herään 6.30. Juon lasin vettä ja lähden koiran kanssa vesisateeseen kävelylle. Lenkiltä tullessa tekee mieli normaaliin tapaan aamukahvia kauramaidolla. En ole kuitenkaan valmistautunut kovin hyvin. Etukäteen en käynyt ostamassa aineksia, joten ensimmäisen päivän aamun mehun teen siitä mitä kaapista löytyy:
Mehu
Porkkanoita
Mandariini
Lime
Inkivääriä
Juon mehun kaveriksi Clipperin voikukkateetä ja otan töihin evääksi toisenlaista luomuteetä. Toisen ohjattavan jälkeen haen Stockan Joe & Juicesta vihermehun ja suuntaan kauppaan ostamaan tarvikkeet.
Kotona nukun päiväunet, edellinen yö oli jäänyt lyhyeksi kun olin elokuvissa ja tulin myöhään kotiin. Päiväunien jälkeen teen vihermehun:
Mehu:
Kurkku
Pinaattia
Sitruuna
Vihreä omena
2 sellerin vartta
Inkivääriä
Lähden koiran kanssa ulos. Olo on ihan tavallinen. Virkeä, ei oikeastaan nälkäinen. Kotiin tullessa tunnin kävely päätteeksi huomaan haaveilevani kahvista ja jostain pikku herkusta. Teen vihermehun valmiiksi ennen illan joogatuntia ja juon ison kupillisen teetä. Mehua tehdessä huomaan, että tekisi mieli napostella aineksia: tuoretta ananasta..
Mehu:
Kurkku
Ananasta
Pinaattia
Selleriä
Vettä on mennyt myös paljon päivän aikana. Vielä ei särje pää ja kello on puoli kuusi... Tuleeko päänsärkyä edes välttämättä. Olin varma että se tulee kun lopetin kahvin! Entä jos uskon että ei tule? Nälkä hiipii taas ja juon valmiiksi tekemästäni mehusta puolet. Loput juon joogan jälkeen.
21.00 joogasta kotona. Lempeä Hot jooga tuntui kaikkea muuta kuin lempeälle. Ei meinannut jaksaa, keho oli aivan loppu edellisen päivän Hot Vinyasa tunnista, jossa annoin kaikkeni ja sen jälkeen oli upea olo. Tällä tunnilla toivoin vain kaikkea henkistä asiaa tunnille enemmän, onneksi sitä oli.
Päänsärkyä ei ole vieläkään kahvista. Joogan jälkeen ½ mehu ja Pukkan Love teetä. Tami ulos, on vähän ahdistava olo. Tekee mieli syödä, totuttu tapa kun tulee illalla kotiin urheilemasta.. Ei tee mieli lukea, selaan puhelinta ennen nukkumaanmenoa. Sekään ei tunnu kivalta.
22.30 nukkumaan
Tiistai 18.2.2020
Päivä 2:
Herään ensimmäisen kerran 6.30 ja jatkan unia koska on loma. 8.30 herään uudelleen ja nyt on virkeämpi olo. Mutta kuin jyrän alle jäänyt. Keho on jäykkä. Päätä ei särje mutta on hassu ”jomotus”. Vähän kuin krapulassa olisi. Mietin miten onnistuu koiralenkki veden voimin. Otan lasin vettä kuten aina ja lähden ulos Tamin kanssa. Olo on hyvä, tuntuu enemmän läsnäolevalta. Teemme vakkari lenkin ylämäkeä ylös ja kierrämme lammen kautta. Puu on kaatunut koirapuistossa tielle yöllä ja menemme koirapuiston kautta. Tami saa kaverin ja ollaan puistossa ja lopulta aamulenkki venähtää 45 min mittaiseksi. Lenkin jälkeen on hyvä ja vetreä olo.
Kotona toivoisi, että mehu olisi valmiina. Pesen koiran ja ruokin ja alan vasta sitten mehustaa. Siihen menee oma aikansa, on nälkä. Tavan vuoksi tekee mieli kahvia, näin siitä untakin.
Tein kaksi mehua kerralla (IHANA YHDISTELMÄ):
4 sellerin vartta
3 vihreää omenaa
1 parsakaalin varret (kukinnot pakastin)
kurkku
sitruuna
1/3 ananas
inkivääriä
Venyttelen vähän ja keitän ison kupin nokkosteetä. Imuroin, suihkuun, olo ihan ok. Juon toisen mehun ja lähden silmänrajausten microbladingiin 12 aikaan. ”Hoidossa” valitan koko ajan kuinka se sattuu ja sanon tekijälle, että tämä on varmasti kamalinta mitä olen koskaan kokenut. Siinä samassa jo hävettää oma käytös ja sanat, pyytelen anteeksi. Olo on pelokas, kivulias, ärsyyntynyt..
Sieltä tullessa olo ihan ok, mutta se kyllä sattui ihan järkyttävästi. On sitä ihminen hullu että menee tällaiseen. Teen taas uudet mehut:
2 kesäkurpitsaa
3 appelsiinia
2 limeä
6 porkkanaa
inkivääriä
Juon mehun 15.15 ja ison kupin nokkosteetä. Yhtäkkiä mieleen tulee ajatuksia kaikesta mahdollisesta ikävästä. Negatiiviset asiat pyörivät mielessäni. Harmittaa ja ärsyttää.
Lähden Tamin kanssa ulos. Ajattelen, että kuuntelen jotain tsemppaavaa podcastia. En jaksa innostua asiasta vaikka aihe on super inspiroiva. Askel painaa ja on väsynyt olo. Tuntuu että pinna on kireällä. Ei samanlaista ihanaa läsnäolon tunnetta kuin aamulla. Tehdään vain 20 min lenkki. Kotona juon vettä ja pian toisen puolen päivällä tekemästä mehusta. Yritän katsoa sarjaa, tekisi mieli napostella. Huomaan, että se on tullut tavaksi telkkaria katsoessa. Vähän tacoja, pähkinöitä tai mitä tahansa tekisi mieli syödä.
NYT ON ENSIMMÄISTÄ KERTAA OLO ETTÄ TEKEE MIELI SYÖDÄ
Katson sarjaa vain 20 min ja päätän mennä nukkumaan hetkeksi.. väsyttää.. pää ei särje vieläkään, onneksi. Mieli huutaa kahvia! Oksettaa vähän.. ja enemmän nenässä haisee oksennus.. katson ympärilleni onko koira oksentanut, ei. Se on vain oma sisäinen tunne.
Herään 30 min päiväunilta ja alan valmistella mehuja. Olo on heti parempi.
Lataan puhelimelle Jason Valen app:n 5 Day Juice, hakeakseni tsemppiä lähinnä sen suhteen, että paastoaminen ei ole vaarallista. Tai se ei ole vaarallista mehujen kanssa, ilman suolihuuhteluita ja ilman kasvisliemikuutioita ja muita. Vain mehut. Voiko se olla hyvä juttu.. Katson videot ja reseptit ja totean että se on hyvä juttu. Nenässä haisee oksennus. Keho puhdistuu, haistan oman kuonani..?
Juon mehun ja lähden koiran kanssa ulos ja nyt tuntuu todella virkeälle ja hyvälle. Olo on loistava. Olemme pidemmän lenkin kun normaalisti iltaisin.
Kotiin tullessa yrttiteetä, nokkonen.
Nukkumaan 21.30
3:s päivä
Keskiviikko 19.2.2020
Herään virkeänä 6.40. Vessassa käydessä tuntuu kuin olisi tulossa virtsis. Tämäkin nyt sitten? Sellaista ei olekaan ollut 20 vuoteen. Yhdistän sen kuitenkin paaston puhdistumiseen ja myöhemmin saankin tähän vahvistusta. Tunne menee heti ohi ja se johtuu kehon happamuudesta ja kuonasta. Silmät ovat aivan turvoksissa microbladingista. Voi tsiisus.. Hienoa aloittaa paaston "pahin päivä"?
Puristin puolikkaan sitruunan veden joukkoon, juon tämän pillillä. Sitten ulos koiran kanssa ja olo oli hyvä ja virkeä. 45 min kävelyn jälkeen kotiin ja virtaa täynnä alan valmistella mehuja. Päätän tehdä koko päivän mehut valmiiksi. Siinä meneekin puolitoista tuntia. Samalla juon eilen tekemäni pienen mehun ja voikukkateetä. Kaksi ensimmäistä päivää oli yhtä pilkkomista ja mehukoneen pesemistä. Mehut olisi tietysti parhaita heti puristettuna, mutta kun ne tekee samana aamuna ja säilyttää tiiviisti jääkaapissa, ne kyllä säilyttävät ravinteet.
Virtaa riittää edelleen. Siivoan, pesen pyykkiä, teen rästissä olevat ärsyttävät työjutut.. Varaan autolle huollon ja putsaan sähköpostit. Välillä juon mehun:
1 omena
2 päärynää
persiljaa
lime
Olo on tänään virkeä, mutta selkä tuntuu väsyneelle, sitä vähän sattuu. Muutenkin paikkoja särkee. Kirjoitan vähän ja menen makuulle.
Puolen tunnin unienkin aikana tunnen miten joka paikkaa sattuu. Siis nukkuessakin tunnen kivun. Nukunko edes? Nousen ylös, keitän teetä ja jatkan järjestelyä koska olo on hyvä taas. Juon mehun:
1 punajuuri
¼ ananas
2 porkkanaa
inkivääriä
persiljaa
Hyvä fiilis on kadonnut kun lähden koiran kanssa ulos. Olemme 40 min ja Tami hidastelee ja on ärsyttävä, koira vaistoaa paskan oloni. Kotona ajattelen jos venyttely auttaa. Tulee parempi fiilis. Teen myös muutaman lihaskuntoliikkeen jos se auttaisi tukkoiseen oloon.
NYT ON ÄLYTÖN NÄLKÄ. Tekee todella mieli syödä..
Juon vettä, keitän teetä ja yritän pitkittää mehun juontia.
Tänään fiilis on ollut vähän alakuloinen, tuntuu siltä ettei tee mieli nähdä ihmisiä tai puhua kenellekään. Koko päivän on nenässä haissut oksennus. Tuntuu oudolle puhua ihmisille, olen jotenkin ”pihalla”..
Juon mehun 15.30 aikaan.
Ei huvita lukea eikä varsinkaan selata somea. Kirjoitan ja odotan koska kello tulee 17 että saan lähteä Colonic suolihuuhteluun, jonka olin varannut kolmannelle päivälle mahdollista huonoa oloa helpottamaan.
Ihana hoidon tekijä, vanhempi nainen, on paastonnut paljon elämässään. Hyvä keskustelu. Kyselen paljon ja juttelemme paastoamisesta ja kaikesta. Hoidon jälkeen on kevyempi olo. Väsynyt kyllä. Niska särkee, takareidet on jumissa, selkäkin särkee vähän ja pakarat on jumissa. Ihan kuin pitkän oksennustaudin jälkeen..
Kotona Tami ulos ja mehu ja istun sohvalle lepäämään.
Koitan katsoa sarjaa, siitä ei tule mitään. Tekee mieli pähkinöitä, nachoja, kaikkea hyvää.. mietin ensimmäistä kertaa pitäisikö vain jättää paasto 3 päivään.. En jätä. Kudokset ja solut alkaa puhdistua vasta kun suoli on tyhjä ja nyt se on. JAKSAN VIELÄ. Hoidossa mietin jopa sitä, että jatkaisin viikonlopunkin. Ehkä 5 päivää riittää..? Kun eka kerta..
Menen keittämään teetä. Siinäkin tekee mieli ottaa jotain hyvää. Otan vettä ja ajattelen, että minulla on mahdollisuus syödä mitä haluan mutta en halua. Laitan teen hautumaan ja menen kirjoittamaan. Ajatukset on niin tässä paastossa ja itsessä, että ei jaksa kiinnostua nyt muusta.
Istun sohvalle juomaan teetä ja avaan Jason Valen app:n. Katson reseptejä ja alan katsoa tsemppivideoita. Kolmas päivä on hänen mukaansa käänteen tekevä kohta. Jos siitä selviää, voittaa sisäisen ”junk food terrorist:n”, niin selviää kyllä. Nyt tarvitaan mielenlujuutta. Päätös pitää. Olen voittanut sen! Jes! Hyvä minä. Ihana kun joku tsemppaa. Kiitos Jason!
Jason Valen 5 päivän paastossa ajatuksena on karistaa 5 päivässä 5 paunaa eli noin 2,2 kg. Ohjelman mehuissa aamulla ja illalla (mehut jotka otetaan 20 min HIIT treenin jälkeen) on avocadoa tai banaania tai mustikoita. Päivän kaksi keskimmäistä mehua ovat kevyempiä. En kuitenkaan treenaa (varsinkaan kahta kertaa) tällä paastolla, enkä myöskään aio ottaa avocadoa tai banaania. Otan jos tarvitsen tai haluan. Olen myös alkupaaston juonut huomattavasti enemmän mehuja kuin tässä neuvotaan. Sovellan edelleen omaan tyyliin ja teen niin kuin hyvälle tuntuu. Enhän alun alkaenkaan lähtenyt toteuttamaan tätä. Mutta appi on loistava ja maksaa vain 3,49 eur.
Hyvällä mielellä nukkumaan ennen klo 21.00. Huominen on se paras päivä! Kuulemma!
4:s päivä
Torstai 20.2.2020
Herään kuudelta virkeänä. Loikoilen hetken sängyssä ja nousen. Olo on hyvä. Aamuyöstä piti kerran käydä vessassa, 3 jälkeen. Muutoin yöt ovat menneet ilman vessassakäyntejä. Olen juonut kyllä koko ajan. Vettä, teetä, mehuja, vettä.. Olisiko voinut juoda vieläkin enemmän..? En kyllä ymmärrä missä välissä, tuntuu että olen koko ajan lasi tai muki kädessä.
Sitruunavettä ja Tamin kanssa ulos. Askel on tosi kevyt ja mieli virkeä. Tehdään 30 min kävely. Kotona en otakaan mehua heti ensimmäisenä, vaan päätän soveltaa Jason V:n ohjetta: ensimmäinen mehu vasta klo 10.00. Valmistelen koko päivän mehut etukäteen, tässä menee reilu tunti. 2 ensimmäistä päivää mehustin aina tarpeen mukaan, mutta tähän meni valtavasti aikaa. Konetta sai olla pesemässä koko ajan. Päätän vetää loppupaaston niin, että teen kaikki mehut aamulla.
Tänään ajatus kulkee paremmin, on virkeämpi mieli.
Mehut ovat valmiina jo 8 jälkeen, odotellessa päätän tehdä kuitenkin pienen treenin. Teen kevyesti ja tuntuu hyvälle. Mehun juon klo 10:
Torstain aamumehu
2 sellerin vartta
½ kurkku
2 punaista omenaa
parsakaalin varret
lime
kourallinen pinattia
Toinen samanlainen mehu valmistui samalla illaksi. Päivän toinen versio mehusta oli lounaaksi ja päivällä seuraava, tein sitäkin kaksi annosta valmiiksi.
Kurkku-ananas mehu
½ kurkku
¼ ananas
1 kourallinen pinaattia
3 sellerin vartta
inkivääriä
10.30 on vyöhyketerapia
Menen vyöhyketerapiaan ensimmäistä kertaa. Toivon helpotusta projektin etenemiseen ja haluan saada tietoa kehostani:
Kuonaa.. vasen korva kertoo tämän, nenässä haisee oksennus kun sitä käsitellään. Haistan kuonan..
Selkäsärkyni löytyy myös jalan pisteestä. Oikean jalan jalkaholvin sisäpuolella on pilkku, jota olen luullut luomeksi. Se kertoo selkäni kivuista. Selkäkipu tulee aina kuin elämä ei kanna. Tämä pitää paikkansa. Sitä ei ole ollut onneksi kolmeen vuoteen. Saan paljon muutakin tietoa kehostani, kyselen kyllä paljon. Kaikkea en tähän halua teille avata, sain tietoa todella paljon kun kyselin.
12.00 olen kotona. On virkeä olo ja teen rästihommia töitä, siivoan kaappia ja lähden Tamin kanssa 2 aikaan ulos. Mehun II juon 1 jälkeen.
Ulkoilun jälkeen järjestelen keittiössä, taas alkaa kehoa särkeä. Päätän mennä hengittämään lattialle hetkeksi jos kipu auttaa. Olen päättänyt ottaa kivut vastaan merkkinä puhdistumisesta, en pelkää niitä. Hetken Win Hof metodin hengityksen jälkeen kipu on poissa. Tämäkin on niin mahtava juttu!
Kirjoitan ja kello on 16. Mietin pitäisikö mennä nukkumaan. Toisaalta ei nukuta. Mitä sitä oikein tekisi? Ei oikein jaksa lähteä minnekään.. Nyt on vähän saamaton olo. Ehkä seuraava mehu antaa virtaa?
Tänään todella tiedostan sen, miten paljon elämä normaalisti pyörii ruuan ympärillä. Joko pitää käydä kaupassa, laittaa ruokaa, syödä sitä tai napostella. Montako tuntia itse asiassa siihen meneekään päivässä? Tai kahvin juontiin? Ja miten paljon ihmisten tapaaminen ja jonnekin lähteminen liittyvät syömiseen tai juomiseen?
Paaston aikana olen tehnyt seuraavia havaintoja tähän asti:
Ei tee mieli katsoa mitään telkkarista, ainakaan mitään missä on selkäänpuukottamista tai kieroilua. Mukavat jutut menee, mutta niihinkään ei jaksa keskittyä. Telkkarin katsominen ylipäätään on huono idea, koska tekee mieli syödä.
Ei tee mieli lukea.
Ei tee mieli selata somea (sielläkin liikaa valitusta).
Kaikki mikä tekee itselle hyvää on ihanaa: venyttely, syvähengitys, nukkuminen, pienet treenit, tsemppaavat videot.
Klo 18.50 vatsa kurnii, ensimmäistä kertaa näin. Kauhea nälkä. Näen unta kasvissosekeitosta J Päivät menee hyvin, mutta illat on pahoja.. Otan mehun ja kirjoitan. Katsoin äsken Olet mitä syöt. Teki vain mieli kaikkea mitä siinä näytettiin, ei pystynyt ilolla katsomaan. Yleensä syön jätskiä tai tacoja kun katson ohjelmaa, kauhea ihminen olen :) Toiset laihduttaa ja minä täällä sohvalla syön.. paitsi nyt juon teetä.
Tänään on myös ollut tosi kylmä, eikä teekään auta. Kylmyys alkoi hoidon jälkeen. Keho puhdistuu lisää. Hoidon jälkeen sanottiin myös se, että kaikki mahdolliset nesteet kehossa alkaa kiertää, joten siihen kannattaa varautua. Ja tämä pitää paikkansa.
Illalla piristyn kuitenkin mehun jälkeen ja jaksan innostua jopa katsomaan sarjaa. Nukkumaan 21.30.
Päivä 5
Perjantai 21.2.2020
En olisi ikinä uskonut että pystyn tähän! Jee hyvä minä. Perjantai ja 5:s päivä.
Herään jo 5.30. Takareidet on jumissa ja vessassa käydessä virtsiksen tunne taas voimakkaampi kuin keskiviikkona. Keho siis puhdistuu.. Juon tosi paljon vettä vielä lisää. Tänään juon paljon paljon vettä!
Yöllä heräilin siihen miten poskiontelot sattui. Aamulla ne olivat ihan ok.
Pikkuvarpaan kivun sanotaan olevan oire poskionteloiden vaivasta, vasen pikkuvarvas on vaivannut minua pitkään. Se oli varmasti totta ja vyöhyketerapian myötä poskiontelot lähtivät tyhjenemään. Pikkuvarvas ei satu enää.
Vettä lasillinen, Tamin kanssa 45 min kävely ja kotiin juomaan sitruunavettä ja teetä. Ei jaksaisi enää tehdä mehuja. Luen aamun lehden, kirjoitan ja juon teetä. Ehkä jaksan sitten..
Mehustin kaikki loput ainekset kaapista kahteen mehuun. Päätän mennä salille, koska kaupassa pitää käydä kuitenkin päivän loppuja mehuja varten. Salilla tuttu mies sanoo että näytänkin vähän riutuneelle (kun kuulee että olen ollut paastolla). Painoa on pudonnut nyt 1,5kg. Kasvot ovat kuulemma kaventuneet ja olen pienentynyt muutenkin. Itse sen huomaa keskivartalosta etenkin. Ehkä olisi mielenkiinnosta pitänyt ottaa mitat, mutta kun painonpudotus tai ulkonäköasiat eivät ollet tavoitteena niin en ottanut.
Koska tänään on vika pastopäivä, päätän hemmotella itseäni sen kunniaksi avocadolla:
Fabulous Friday mehu
2 porkkanaa
2 omenaa
½ kurkku
1 lime
Nämä mehustetaan ja mehu blenderiin ¼ avocadon ja 5 jääpalan kanssa. Tuli niin hyvää niin hyvää!!!! Voiko avocado tehdä ihmisen näin onnelliseksi.
Relaan hetken ennen kuin lähden intialaiseen päähierontaan.
Hoidossa hierotaan hartiat ja tehdään päähieronta. Tekee tosi hyvää. Mun oikea puoli on aivan jumissa. Pitää alkaa käydä hierojalla säännöllisesti! Ihanaa. On kevyt olo. Viime vuonna kävin hierojalla vain kerran Tallinnassa ja sitten Thaimaassa joulukuussa monena päivänä. Kyllä se vaan tekee hyvää. Luksusta.
Hieronnan jälkeen menen ystävän kanssa kahville, tai otan rooibos teen. Kahvia ei tee mieli vaikka toinen juo.. Aika hienoa! Pitäisikö alkaa juomaan kofeiinitonta kahvia.. Pidän kahvin mausta, mutta se syö varmasti omaa vireystilaani ja palautumista.
Kotona 14.00 aikaan mehu:
3 päärynää
3 appelsiinia
punajuuri
Tämän voimin riittää virtaa taas mennä Tamin kanssa ulos, mutta varpaiden päät sattuu. Vyöhyketerapiassa niitä paineltiin tikulla niin paljon, että varpaat ovat nyt entiset. Ei pysty kävelemään kun kumisaappaissa on villasukat. Joudun ottamaan sukat pois jalasta kesken lenkin. Kamala myrskykin ja koiraa ärsyttää kun tehdään lyhyt lenkki ja se kiukuttelee. Varpaat kipeänä, kiukkuisen koiran kanssa kiipeän vielä ylämäen ylös kotia kohti kantapäille astuen ja onnun sisälle. En löydä bepanthenia mistään, laitan varpaisiin koiran pihkasalvaa ja käyn sohvalle J
Eniten paaston aikana ovat ärsyttäneet kivut, jotka osittain ovat johtuneet paastosta ja osittain ihan muusta. Kipu on yleensä ollut ikävämpi tunne kuin se onko ollut nälkä tai kylmä. Microbladingista aiheutunut kipu ja seuraavien päivien kasvojen turvotus, vyöhyketerapian painelukivut, kehon kaikki muut kivut paaston vuoksi ja siitä ennen olleet kivut.. Surkuhuipaisaa ehkä. Mutta ei ole mennyt energiaa niin paljon paaston harmittelemiseen?
Iltapäivä menee kotona kaikkea puuhastellen. Katson kaiken valmiiksi seuraavan päivän Hämeenlinnan reissua varten ja menen jo yhdeksältä nukkumaan koska herätys on 5.30 lauantaina.
6:s päivä paaston loputtua:
Herätys klo 5.30
Vaaka näyttää 1,6 kg vähemmän kuin paastolle alkaessa. Kroppa tuntuu todella hyvälle, kevyelle, ei ole kipuja, on ihanan virkeä olo. Tunnen itseni 10 vuotta nuoremmaksi. Niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Iso osa painolastia on karissut myös harteilta tämän henkisen matkan myötä. Tällä viikolla olen kokenut samoja fiiliksiä kuin parikymppisenä. On ollut aikaa laiskotella, ei ole ollut huolen häivää mistään asioista. Ei velvollisuuksia. Voi tehdä kuin haluaa, kuunnella itseään. Olen kuitenkin versio 2.0. Viisaampi Hanna, vieläkin terveemmässä kehossa. Olo on aivan törkeän upea!
Tämä oli niin mahtava kokemus. Olisin jatkanut viidennen päivän fiilisten myötä vielä toiset viisi päivää, mutta koska paasto oli ensimmäinen, päätän lopettaa sen tähän kuten olin ajatellutkin. Ensi kerralla tiedän mitä ehkä tuleman pitää ja voin pitää pidemmän paaston. Ja sunnuntaina alkaa kuitenkin taas työt. Tämä oli ennen kaikkea henkinen matka ja tutustumismatka omaan itseen taas lisää. Kehoon, sen tilaan, omiin ajatuksiin ja siihen miten omat ajatukset ja tunteet tai traumat näkyvät kehossa. Ja keho puhdistui.
Ajan Hämeenlinnaan NLP Master Practitioner koulutukseen korvaamaan yhden koulutuspäivän ja sen jälkeen menen ihanaan Detox & energia -kasvohoitoon Kauneushoitoa Bloomingtoniin (yhteistyö Anumati Naturals ja Bloomington). Tämä hoito boostaa vielä lisää kehon puhdistumista.
Kuudennen päivän aikana ruokapäiväkirja näytti tältä:
Aamiaiseksi smoothie (keitän myös kauan himoitsemani luomukahvin ja laitan joukoon kauramaitoa - kaadan sen lopulta viemäriin koska se maistuukin nyt pahalle), välipalaksi banaani, lounaaksi kasvissosekeitto, välipalaksi smoothie, välipalaksi banaani ja illalliseksi kasvissosekeitto.
PAASTON AIKANA JA SEN JÄLKEEN:
- hajuaisti parani
- askel keveni
- painoa putosi 1,6 kg (kuudenen päivän smoothieiden/keittojen jälkeen yhteensä 1,9 kg)
- iho sai ihanan kuulauden ja siihen ei tullut epäpuhtauksia (yksi finni otsaan), eikä hiki alkanut haista
- tiedostan sen vieläkin selvemmin miten kahvinjuonti tai napostelu ovat tapoja. Niitä ei varsinaisesti edes tee mieli, mutta yhdistät ne johonkin tilanteeseen (koiran kanssa ulkoa sisälle à kahvit tai Netflix sarjaa à pikku herkut tai jotain syötävää)
- tiedostan mihin tunteeseen syön ja mitä tekee silloin mieli
- syön herkkuja myös televisiota katsoessa, senkin tiedostan..
- tulen tietoisemmaksi syömisestäni, tunteistani ja omasta kehostani vyöhyketerapiassa, colonic –hoidossa ja intialaisessa päähieronnassa sekä Detox kasvohoidossa saan paljon tietoa kehostani
- tiedostan vielä paremmin sen miten eri tunteet ovat kytköksissä kehoon
- tiedostan vieläkin paremmin somen myrkyllisyyden, päätän siivota instatilini kaikista ”ei inspiroivista tyypeistä”.. toisaalta sinne ei jää sitten kuin muutama..
- en ollut mitenkään super energinen. En maalannut eteistä enkä siivonnut kylppäriä
- aamupäivisin oli virtaa, illat väsytti
- olisin voinut jatkaa vielä monta päivää pidempään
- uskon siihen, että mehustamalla tuoreista aineista tuoreita mehuja, vältyin päänsäryiltä tai heikotuksilta
MUISTATHAN JOS KOKEILET PAASTOA
Paasto ei sovellu kaikille. Ota selvää mitkä sairaudet ovat sellaisia, joiden kanssa paastoa ei suositella. Varmista myös että henkinen terveydentilasi sallii paastoamisen. Jos kärsit jostain syömishäiriöstä tai olet kärsinyt sellaisesta, paastoa ei suositella. Ota selvää erilaisista tavoista paastoista ja mieti mikä toimii sinulla parhaiten.
Näillä fiiliksillä on mahtava aloittaa työt loman jälkeen! Ja ihana olisi kuulla sinun kommenttisi ja fiilikset tästä kirjoituksesta tai jos sinulla on omia paastoon liittyviä kokemuksia!
Ihanaa viikon alkua kaikille teille!