Kyllä nyt oli ihanat kelit viikonloppuna. Ulkona liikkuminen on ihan parasta, läpi vuoden. Mun treenit on ollut ihan täysin ulkona liikkumista. Tänään tosi kuulailtiin Kumpulan tunnin kanssa sisätiloissa. Lauantaille meillä oli varattu ystävän kanssa tunnin SUPpailu. Töölönlahden Hakuna Matata Sup Rental oli onneksi vielä auki ja oli ihana meloa aurinkoisessa säässä. Tuuli oli aika navakkaa ja sitä sai ihan tosissaan meloa välillä. Huippuhyvää keskivartalotreeniä. Kävelyäkin tuli kauniissa Töölönlahden ympäristössä.
Sunnuntaina sitten oli suunniteltu reissu Nuuksioon. En oo hetkeen siellä ollut, enkä tajunnut että sunnuntaina puolen päivän aikaan ei olekaan ihan helppo saada autoa sinne minne haluaa. Koko pääkaupunkiseutu tuntui olevan Nuuksiossa.. Ajatus oli lähteä Haukkalammen luontotuvalta, mutta siellä parkkipaikat oli täynnä. Joten.. Jätettiin auto Luontokeskus Haltialle ja käveltiin siitä sinne Haukkalammelle. Kymmenen kilometrin kävely aurinkoisessa säässä oli kyllä aivan ihanaa.
Mun lempipuuhaa on viettää sunnuntait ulkoillen. Luonnossa. Viime viikolla kävelin Kuusijärven kauniissa maisemissa ja nyt tänään täällä. Ylipäätään teen kaikki kävelylenkit luonnossa, en asutuksen keskellä. Meiltä kotoakin kun pääsee ovesta suoraan metsään. Se on ihanaa. Täällä Nuukisossa oli erityisen ihana kävellä. Ilma oli raikas ja metsä tuoksui ihan huumaavan ihalle. Sitä vain huokaili ensimmäisen tunnin kävellessä miten IHANAA on olla metsässä.
Syötiin eväsleivät ja juotiin kahvit Haukkalammella ja kun oli aika lähteä takaisin, sitä alkoi jo surra että kohta tämä ihanuus loppuu. Ensi kerralla pitää tulla tänne koko päiväksi ja tehdä pitkä pitkä kävely. Nyt oli aikaa vain muutama tunti, sen aikaa kun lapsi oli kaverin synttäreillä.
Reissu meinasi saada vielä jänniä käänteitä, kun autosta oli loppua bensa. Uusi auto, enkä tajunnut miten nopeasti bensa todella loppuisi sen jälkeen kun valo syttyy. Täpärälle meni ja tankissa oli enää kolme litraa kun päästiin tankille. Huh. Olisi ollut ensimmäinen kerta kyllä.
Auton tankki on täytetty ja omat akut on ladattu tulevaa viikkoa varten. Ystäviä on ollut ihana nähdä. Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Tällä viikolla en päässyt golfaamaan, mutta ensi viikolla toivottavasti. Ensi viikolla on tarkoitus myös päästä Kuusijärvelle uimaan. Ulkoilua siis taas luvassa. Toivotaan, että kelit suosivat edelleen. Ihanaa viikon alkua kaikille teille ja tsemppiä työviikon haasteisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti