Torstain hehkutusta

Hei onpa ollut mahtava viikko. Toivottavasti teilläkin. Pajunkissakuvat on otettu eilen. Viikko on ollut jotenkin tosi tiukka, täynnä töitä. Samalla täynnä iloa ja onnea. Eilen kun sain kirjanpitohommat valmiiksi alkoi aurinko kurkistella pilvien takaa. Lähdin samantien ulos. Ehtisin tehdä tunnin lenkin ennen kuin lapsi pääsee koulusta. Lenkki ja lenkki. Enemmän ehkä fiilistelyä auringosta, lumesta, pajunkissoista.. Ehkä voisi enemmän kutsua päiväkävelyksi :) Mutta niin se vain menee, että mitä enemmän tulee ikää, on pakko oppia suhteuttamaan treenit. Mulla on ohjauksia niin paljon, että tekee hyvää harrastaa sitten itse niitä leppoisia lajeja. Metsässä kävelyä, venyttelyä, vesijuoksua ja avantouintia. Metsään olen päässyt kävelemään tällä viikolla, mutta en avantoon tai uimaan ajanpuutteen vuoksi. Ei se haittaa, ensi viikolla sitten.

Tiistai oli ihan superjännittävä päivä. Se naistenpäivä. Aamusta asti odoteltiin veljen vauvaa syntyväksi ja illan Pilates -tunninkin ajan olin ihan täpinöissä. Oli mahtavaa, kun tuntilaisetkin myötäeli mun jännitystä ja piti tunnin lopuksi vielä katsoa puhelinta oliko tapahtunut mitään (kun kysytiin). Ei ollut, ja tuntilaisetkin sai jäädä jännitykseen. Mielestäni onnistuin kuitenkin pitämään onnistuneen tunnin ja keskittyminen oli hyvää kaikesta huolimatta :) No sitten se pikkuinen illansuussa tuli maailmaan. Sitä iloa ja onnea!

Keskiviikkona oli taas paljon töitä ja illalla tunnit ja sitten tänään päivä täynnä, ja tänään iltapäivällä mentiin Kättärille vauvaa katsomaan. Töiden välissä hain lapsen ja mentiin vauvaa katsomaan. Miten kaunis ja suloinen tyttö. Ja kuinka aika voi vain pysähtyä kesken päivän. Niin rauhallinen tunnelma. Vauva lämpöisenä tuhisi sylissä ja mitään muuta ei vain ollut. Ei yhden yhtä ajatusta vauvan ja onnellisen perheen lisäksi päässä. Elämän alku on aina niin ihmeellistä ja koskettavaa. Tämän jälkeen piti vielä orientoitua pitämään torstai-illan tuntia ja pakkohan sielläkin oli sanoa vauvasta, sen verran oli ajatus tässä pienessä tuhisevassa käärössä. Tosin onnistuin kai tässäkin tunnissa hyvin. Sen verran tässä työssä on osattava pystyä pitämään tunteet ja työ kuitenkin erillään. Tunti on pidettävä hyvin joka kerta. Olet juuri niin hyvä valmentaja, kuin viimeisin ohjauksesi on ollut. Se on mun motto. En anna henkilökohtaisten asioiden koskaan vaikuttaa ohjaukseen. On ne sitten iloja, suruja tai huolia. Tunnillla laitan tirehtöörin hatun päähäni ja vedän tunnin vaikka mikä olisi. Yleensä sitä parempi tunti, mitä enemmän ajatukset olisi muualla. Silloin keskityn 200 %. Vaikka tässä tapauksessa saatoin kyllä vähän ehkä hehkuttaa, että tällainen söpö pakkaus on syntynyt maailmaan :) Ja iloisista asioista tottakai aina pitää vähän puhua ja hehkuttaa.

No sitten on ollut tietty sitä normaalia arkea. Olen tehnyt tälläkin viikolla mehun joka aamu. Laittanut lapsen kouluun, käynyt töissä treenauttamassa asiakkaita, ajanut Kaivariin järkkäämään kirppispöytää joka päivä, ollut kotona kun lapsi pääsee koulusta, laittanut ruokaa, eväitä, pakannut treenikasseja, pessyt pyykkiä. Ja lähtenyt vielä illalla töihin kun lapsi on mennyt treeneihin. Tämä on jälleen yksi näistä yrittäjyyden plus puolista. Voi nauttia perheestä maksimaalisen ajan kun työajat voi järjestää lapsen koulun ja harrastusten mukaan. Eikä tässä oikeastaan muuta voikaan, sellaista harrastuksiin kuskaamista tämä kyllä on. 

torstain päärynä-fenkoli mehu

keskiviikon porkkana-inkivääri mehu ja lapsen ostama naistenpäiväkukka

Monesti olen miettinyt sitä, miten haasteellista on olla yrittäjä ja elää yhden aikuisen taloudessa. Kantaa huolta aina siitä riittääkö rahat ja saako leivän pöytään. Kuitenkin tämä työn rytmi ja se aika minkä voi viettää lapsen kanssa. Se jälleen konkretisoitui tänään. Kun katselin omaa lastani, joka tunnin istui vauva sylissä. Paijasi sitä, jutteli sille, vauva viihtyi ja nukahti.. Elämä oli hyvin ja oli niin ihana iltapäivä. Meillä oli yhtenä päivänä lapsen kaveri kylässä, tulivat suoraan koulusta. Hänen poislähtiessään ystävä totesi, että hänen äitinsä ei ole koskaan kotona. Ehkä jouluna ja juhannuksena. No tietysti varmasti vähän useammin todellisuudessa, mutta silloin jälleen hiljaa mielessäni arvostin omaa ja lapseni tilannetta. Meillä on yhteistä aikaa, ja paljon yhteisiä muistoja. Tehdään asioita yhdessä, jutellaan, ollaan.. Vaikka en tienaa rahaa kuin roskaa, en omista hulppeaa taloa tai aja upealla autolla.. Onko niillä edes merkitystä jos on tällainen rikkaus. Hyvä suhde omaan lapseen ja aikaa tehdä asioita yhdessä. Lapset on elämän suola.