Sports Lady®

Sports Lady®

25.6.2015

Kuinka vältät lomakilot


Tänään lähdin aamulenkille. Eilen olin sen verran mukavuudenhaluinen, että aamulenkki jäi väliin. Tosin aamujumppasin olohuoneessa vähän. Oon niin addiktoitunut aamulla liikkumiseen, että jotain pitää vähän tehdä. Päivä alkaa paremmin, aineenvaihdunta lähtee käyntiin ja aamiainenkin maistuu paremmin.

Onneksi tänään ei satanut, pitää löytää hyvät puolet tästä Suomen kesästä. Päivällä kävin salilla tekemässä koko kroppaa vähän kevyemmällä sykkeellä. Eilisen ja tiistain treenit painoi sen verran alla.


Vaikka kesällä ja lomalla tulee syötyä ja juotua vähän poikkeuksellisesti, treeneistä en luovu. Enkä mä ruokienkaan kanssa pistä ihan ranttaliksi kyllä.. Reissussa taisin syödä croissanttia, vohvelia ja leipää vain yhtenä aamuna. Pieni lomapöhötyskään ei haittaa, mutta tuollaisesta ruuasta tulee huono olo jos sitä jatkaa pitkään. Väsynyt, vireystilat laskee. Eikä lomalla tehnyt kertaakaan edes mieli karkkia, tosin jälkkäriä söin parina iltana kyllä. Ja viiniäkin join. Paino ei noussut kuitenkaan reissun aikana yhtään. Liikuin paljon.

Kesälomalla saa vähän poiketa arjen säännöistä ja aikatauluista hyvällä omatunnolla mun mielestä. Mutta miten välttää lihominen loman aikana? Kesäloman jälkeen työvaatteet kiristävät, ja jo matka työpusteestä palaveriin hengästyttää. Tunne on monelle tuttu.

Kokosin muutaman kohdan, kuinka välttää lomakilot:

1. Liiku aamulla ennen aamiaista

Vältät loman aikana painon nousun, vaikka söisit vähän enemmän. Jos et liiku ollenkaan, kesälomakilot kerääntyvät varmasti. Aamuisin salilla on hiljaisempaa ja luonnossa saat nauttia linnunlaulusta ja kauniista aamusta.

2. Nauti terveellinen aamiainen

Saat virtaa ja energiaa päivään, kun aloitat sen terveellisesti. Suosi marjoja, hedelmiä, luonnonjugurttia, puuroa, munakasta.. Unohda reissussa pannukakut ja kuoharit ;) Kuoharin voi ottaa sitten illalla.

3. Juo paljon vettä

Nestehukka laskee suorituskykyä ja aiheuttaa urheiluvammoja. Runsas vedenjuonti tehostaa kuona-aineiden poistumista. Vedenjuonnilla on paljon muitakin hyötyjä. 

4. Hyötyliiku

Pese mökillä matot, leikkaa nurmikkoa, juokse postilaatikolle, kävele kauppaan, kävele portaat, peuhaa lasten kanssa.. Tämä ei kuitenkaan riitä. Älä jätä pois arjesta tuttua hikiliikuntaa. Nappaa jumppaohjeita lehdistä tai netistä mukaan mökille. Treenata voit kunnolla ilman saliakin. Ja tehokkaamminkin vielä! Oman kehon painolla tehtävä treeni polttaa kaloreita moninkertaisesti.

5. Liiku ja liiku

Lomalla on enemmän aikaakin liikkumiseen. Sitä kannattaa hyödyntää! En ymmärrä miksi moni vähentää liikkumista. Salilla on kesällä väljää ja jumpat tyhjinä. Mikseivät ihmiset treenaa kesällä? Aamulenkillä ei tule juuri enemmän ihmisiä vastaan kuin syksylläkään..

6. Syö terveellisesti

Liikunnan osuus lihomiseen ja painonpudotukseen on 20 % kun taas ravinto merkkaa 80 %:sti. Älä vähennä normaalia ruokaa jos tulee vähän herkuteltua, ajaudut helposti ahmimaan. Valitse kakkujen sijaan marjoja jälkkäriksi ja makkaran sijaan kalaa tai kanaa/lihaa grillistä. Ja jälkkäriä voi vähän ottaa, mutta kaikkea ei tarvitse syödä. Alla esimerkkejä loman jälkkäreistä. Maistoin, mutta en syönyt kaikkea.

7. Nauti alkoholia kohtuudella

Viiniä voi kesälomalla ottaa kohtuudella. Vaikka ei alkoholi terveellistä ole, enkä sitä kenellekään suosittele. Mutta itse tykkään viinistä ja nautin sitä kyllä lomalla kohtuudella. Päivällisellä kun ottaa lasin viiniä ja saunan jälkeen siiderin, se on suhteellisen normaalia vaikka mökillä? Siiderissä on noin 200 kilokaloria, lasillisessa punaviiniä 84 kilokaloria. Tämä tarkoittaa lähes 300 ylimääräistä kaloria. Jos näin kesäaikaan tällaisia normikulutuksen iltoja tulee usein, kalorimääräkin alkaa olla jo merkittävä.

Viikon kohtuujuominen eli kahden annoksen päivittäin nauttiminen tuo elimistöön 2100 ylimääräistä kilokaloria. Tämä on enemmän kuin aikuinen ihminen kuluttaa energiaa keskimäärin päivässä. Jos kesää alkaa juhlia oikein kunnolla, kalorimäärät voivat olla jo yhden päivän aikana melkoisia. Viinipullon nauttinut nauttii samalla 525 kaloria eli vähän enemmän kuin kuin Big Mac -hampurilaisessa. Koska alkoholi juodaan yleensä kaiken perussyönnin ja juonnin päälle, tämä on melkoinen määrä ylimääräistä energiaa kulutettavaksi. Lisäksi alkoholi tutkitusti lisää napostelua ja syömistä, joten ylimääräisiä kaloreja tulee tätäkin enemmän. Oma reissun alkoholin kulutus oli kohtuullista, mutta onko kukaan laskenut montako drinkkiä tulee vaikka All Inclusive lomalla pahimmillaan vedettyä? Ja voi sitä "all inclusive" lomaa viettää ihan täällä koti-Suomessakin jos oikein homma lähtee käsistä!

Kesälomasta on mahdollista selvitä ilman kilojen kertymistä ja silti nauttia siitä. Toivottavasti näistä on teille jotain apua ja ehkä inspiraatiota vähän ainakin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti