Sports Lady®

Sports Lady®

14.1.2012

Detox Day 5 & tuorepuuron ohje

Perjantai 13. päivä alkoi erinomaisesti. Tattarituorepuuroni onnistui loistavasti. Edellisenä iltana tein puuron valmiiksi:


1 dl tattarisuurimoita huuhdellaan ensin lämpimällä ja sitten kylmällä vedellä
laitetaan astiaan ja päälle vettä niin että suurimot peittyvät (en ollut varma olisiko pitänyt jättää tämä huoneenlämpöön yön yli, laitoin jääkaappiin just in case...)
1 tl suolaa joukkoon


Tänne olisi voinut lisäksi laittaa joukkoon likoamaan myös pähkinöitä tai manteleita. 
Kello soitti ennen seiskaa. Laitoin kaikki detox liemet valmiiksi ja otin ne niin kuin kuuluu. Sitten valmistin puuron loppuun. Huuhtelin tattarisuurimot uudelleen, laitoin ne blenderiin ja joukkoon 2 luomutaatelia (jotka olin liottanut myös yön yli ja poistanut kivet niistä). Puuron joukkoon voisi laittaa myös viikunoita, banaania, rusinoita, aprikooseja, goji -marjoja tai mulpereita. Tehosekoitin olisi ollut parempi..sama juttu kun raakakakkujen tekemisessä. Ainekset jäävät terän alle ja näin pieni määrä massaa ei blendaannu kunnolla. "Puuron" joukkoon lisäsin kanelia ja sitten vielä mustikoita päälle. Tai sitten olisin voinut makeuttaa sitä hunajalla, marjajauheella tms...
Ja tässä hehkeänä aamulla puuroni kanssa
Tässä se taas nähtiin. Never give up! Eilen jos olisin lyönyt hanskat tiskiin, olisi harmittanut. Mutta nyt sen sijaan on hyvä mieli ja mukava jatkaa tämä loppuun asti. 


Ihossa huomaa selkeän muutoksen nyt jo, se on kirkkaampi. Muuten en osaa sanoa mitään huomattavaa muutosta olotilassa. Syön muutenkin aika samantyyppisesti, ainoa muutos on viljatuotteiden ja maitotuotteiden poisjättäminen, ja makeutusaineiden ja kahvin.


Aamupäivä välipalaksi oli baarilla pakuriteetä ja pari palaa raakasuklaata.
Ennen lounasta muistin ottaa omenaviinietikan ja lounaaksi söin klo 14.00 broileria, salaattia ja quacamolea. Seuraavaksi söinkin vasta kotona 19.00 jälkeen kun pääsin töistä kotiin. Ja ennen päivällistä muistin ottaa taas camu camu/opti-MSM:n sitruunalla sekä omenaviinietikan. Iltapalaksi oli jugurttia, jonne sekoitin vähän lucumaa ja mustikoita (ja pari suklaatakin taisin ottaa). 
10 päivää tätä pitäisi pitää, luulen että lopetan tämän sunnuntaihin ja jatkan siitä sitten taas omien juttujen kanssa. 7 päivää saa riittää.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

xoxo
Sports Lady

2 kommenttia:

  1. Itse olen tehnyt tattaripuuron soijamaidon, banaanin ja parin kuivatun luumun sekä kanelin kanssa :-)

    VastaaPoista
  2. Mun puurossa on (tattarin lisäksi) banaani, pari-kolme kuivattua luumua sekä hiukan kookosrasvaa. Nam!

    VastaaPoista