Tällä viikolla olen yrittänyt nauttia ulkoilusta. Vielä on onneksi luntakin jäljellä. Viime viikolla kävin paljon uimassa ja vesijuoksemassa, tein HIIT treeniä, kävin myös kävelyllä sitten tietysti perus tuntien vetämiset. Oon tosi onnellinen tämänhetkisestä ohjaustilanteesta. On sopivasti kuulaa, toiminnallista treeniä, Method Putkistoa ja Pilatesta. Kesää kyllä kaipaan kun ehti liikkumaan tosi paljon itse. Mutta talvella jotenkin sitä lepoa tarvitsee enemmän. Ja sitä on onneksi ollutkin. Nukkumiseen olen panostanut viimeiset kaksi vuotta. Ja unen määrän lisäännyttyä, myös makeanhimo on vähentynyt radikaalisti. Siihen auttaa myös se, että syö hiilareita kunnolla. Että ei välttele niitä. Pelkkien salaattien ja smoothieiden voimalla väsähdät, sairastut, et jaksa, sorrut lopulta.. Ja se kehonhuolto. Sitä on tehtävä. Joka päivä. Jollain tapaa. Venyttelen, teen Pilatesta, vesijuoksen, rullaan.. Ja suosittelen myös karsimaan "turhia" menoja pois. Tarvitsemme myös ihan pelkkää aikaa ja olemista, jolloin ei tapahdu mitään. Positiivisista ja kivoistakin asioista ja menoista väsähtää. Jos kalenteri on täynnä loppuvuodeksi myös viikonloppuisin, mieti voisitko jättää jonkin menon väliin. Itsellä ei ole paljoakaan juttuja sovittuna loppuvuodelle. Menen fiiliksen mukaan.
yhden aamun mehu: myskikurpitsaa ja omenaa sekä inkivääriä |
aamupala tänään: gluteeniton kaurapuuro chialla ja kookosmannalla, munia soijalla, luomukahvia kauramaidolla |
Loistavaa luettavaa, ihanaa kun julkisesti uskalletaan olla mitään tekemättä ja panostaa nukkumiseen, pidän kovasti sun blogista, kiitos! terveisiä, Kristina belgiasta
VastaaPoistaKiitos kommentista. Nykyään tuntuu että ihmisten elämä on jatkuvaa suorittamista. Myös vapaa-ajalla. Vähillä unilla ja jatkuvalla tehokkuudella porskuttaminen ei tee kenellekään hyvää pidemmän päälle. Itsekin yritän koko ajan enemmän päästää irti ja opetella vain olemaan. Siitä tulee aina hyvä fiilis. Terkkuja Belgiaan ja ihanaa viikonlopppua!
VastaaPoista