perjantaina puolentoista tunnin lenkki |
Kotona on kyllä niin viihtyisää nykyään. Olen ottanut lempitavaroita paljon käyttöön, jotka aikaisemmin ovat vain maanneet kaapeissa etteivät rikkoonnu. Monet astiat.. Tai vaatteet. Tai tavarat olen säästänyt erityistilaisuuksia varten..
lauantain mehu: inkivääriä, lime, sitruuna, 3 porkkanaa, päärynä |
sunnuntain aamumehu: porkkana, 2 punajuurta, lime, sitruuna, inkivääriä |
sunnuntaina reilun tunnin lenkki viimassa |
Tänään oli ihana mennä illaksi töihin, sai jotain muuta mietittävää kuin sisustushommat :) Tällaista urakkaa ei olisi voinut kyllä kuvitella aikaisemmin tekevänsä. Kun lapsi oli pieni ja yritystoiminta aluillaan. Nyt elämä on sen verran tasaisempaa, että virtaa riittää tällaiseen. Eilinen oli ihan lepopäivä treeneistä, myös kävelylenkeistä. Ja oli taas ihana aloittaa työviikko, levänneenä. Kumpulan kahvakuulatunti ja laitettiin hiki virtaamaan.
Mutta sisustusurakka jatkuu. Lapsen huone on seuraavana vuorossa. Siellä tullaan muuttelemaan vähän huonekaluja ja järjestämään tavaroita uuteen järjestykseen. Ja loppuviikosta vien taas tavaraa kirppikselle. Pitää erityiskiitos antaa Pihlajiston varaakirppis.fi itsepalvelukirppikselle. Siellä on todella ystävällinen palvelu aina ja on joka kerta kiva viedä tavaroita myyntiin. Sieltä ei myöskään tavara katoa samaan malliin kuin nimeltä mainitsemattomalta itsepalvelukirppikseltä eteläisestä Helsingistä. Sitä voin suositella lämpimästi! Viikon vuokrakin on vain 25 euroa, kohtuullinen.
Hyvää viikon alkua kaikille!
Hei!
VastaaPoistaOnko tuo punajuuri mehussa raakana?
Moi! On raakana, kaikki.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista