Sports Lady®

Sports Lady®

22.11.2016

Tiistain hyvää fiilistä


Ostin kesällä ensimmäisen KonMari kirjan. Siitä alkoi kodin raivaaminen vähitellen. Jo kesällä kehuin, miten elämänlaatu oikeasti on parantunut sen myötä. Tavarat löytyvät paremmin kun jokaisella on oma paikkansa. Arki helpottui huomattavasti ja olo oli kevyempi kun on päässyt turhasta tavarasta eroon. Minulla tuntuu olevan enemmän vaatteita ja tavaraa nyt kuin aikaisemmin, nyt kun ne löytyvät helposti. 



Nyt sitten pari viikkoa sitten hankin toisen kirjan, "Iloa Säkenöivän Järjestyksen". Sen myötä tavaraa on lähtenyt vielä lisää, olen muokannut kodista vieläkin viihtyisämmän. Niin.. ja taitellut vaatteet kaappiin kuin origamit. Heh, jopa sukat. Sitä päivää en olisi uskonut näkeväni. Mutta tunnustan sen nyt ihan julkisesti :) Oman sisäisen äänen kuunteleminen helpottuu kun tekee muutoksia omaan elämäänsä. En tarkoita, että pitää laskostaa sukat, vaan vähentää elämässä asioita. Tai sanotaanko ennemmin, että panostaa laatuun. Sellaisiin asioihin mitkä tuottavat iloa. On se sitten ruokavalio, liikkuminen, alanvaihto tai kodin raivaus. Sitä paitsi "marittaminen" on tosi kivaa, varsinkin jos sattuu olemaan pari saman henkistä kaveria joiden kanssa voi vaihtaa kokemuksia ja fiilistellä juttuja. Ja myönnän, olen aina rakastanut kodin järjestämistä :)

Kotia raivatessa on joutunut myös pysähtymään monien asioiden ja esineiden äärelle. On tullut käsiteltyä elettyä elämää, mutta myös elettyä enemmän hetkessä. Ja jotenkin sen kautta olen saanut myös inspiraatiota uusiin, muihin, terveyttä edistäviin asioihin. Puolen vuoden aikana elämään on tullut paljon muutakin hyvää. Viimeisten vuosien aikana olen muuttanut elämässä paljon asioita. Ruokavalion, tavan liikkua ja treenata.. Olen vaihtanut alaa, ajanut itseni loppuun, oppinut palautumaan, tullut tietoisemmaksi luonnollisemmasta tavasta elää ja alkanut enemmän ja enemmän myös sitä toteuttaa. Kodin raivaus on ehkä yksi hyvä asia ja muutos taas elämään. Hyvää fiilistä ja energiaa se ainakin on tuonut kasapäin! Hyvää fiilistä toi tänään myös kävelylenkki siskon ja hänen tyttärensä kanssa. Siinä hetki vain pysähtyy ja ajatukset nollautuu kun katselee pienen lapsen kanssa luonnossa asioita. Pieni breikki työpäivään. Nyt vielä illaksi töihin, Pilates tuntia pitämään. 




Loistavaa tiistaita kaikille <3

Hugs
Hanna

P.S. Smoothiessa paketti babypinaattia, purkki ananasta mehuineen sekä 8 jääpalaa. 
Keep it simple! Yksi mun lempparijuomista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti