Sports Lady®

Sports Lady®

22.4.2018

Mietteitä kahvakuulasta ja viikon onnellisuuspäivitys


Perjantaina otettiin kuvia Hietsussa kuvaaja Juha Laitalaisen kanssa. Saatiin kaunis päivä ja kuvista tuli ihanan kesäisiä, vaikka välillä sai vetää kyllä takkia päälle. Kahvakuulaa olen ohjannut jo kahdeksan vuotta. En varmaan ikinä olisi arvannut miten rakas laji siitä tulee. Olen ohjannut tuhansia ihmisiä, pitänyt tuhansia erilaisia tunteja. Kun 2010 valmistuin kahvakuulaohjaajaksi, kouluttajani sanoi että vie sinä Hanna tätä lajia eteenpäin kaiken ikäisille naisille. Näin olen tehnyt. Iäkkäin tuntilaiseni on ollut yli 70 vuotias. Kahvakuula sopii kaikille ja kaikenikäisille. Ja myös miehiä käy tunneilla vaikka olenkin naisope.

Samassa yhteydessä kun kuvia otettiin, on tullut paljon mietittyä taaksepäin uraani kahvakuulaohjaajana. Juha on kuvannut minua ensimmäisen kerran jo vuonna 2012 ja silloin lehdessä oli juttu Kaivopuiston kahvakuulakuningattaresta. 

¨

Näihin vuosiin on mahtunut paljon kaikenlaista. "Kahvakuulakuningattaren" vaaleat pitkät kutrit ovat nykyisin oman väriset tummat. Kahvakuulani koko on pienentynyt. Alussa vedin tunnit 12 kg:n tai jopa 16 kg:n kuulallakin. Tunnit ovat jalostuneet vuosien mittaan todella paljon eteenpäin. 

Olen tehnyt kahvakuulaharjoittelusta oman näköistäni, toiminnallista treeniä, jossa on hyvin vähän mukana sitä perinteistä tempausta tai työntöä tai rinnallevetoa. On toki niitäkin joskus, mutta vuosien saatossa tunneista on muotoutunut minun näköisiäni. Kirjoitin itselleni kolme vuotta sitten uudenvuodenlupauksia. Yksi niistä oli "luo oma treenimuoto". Tässä se nyt on huomaamatta muotoutunut. Kahvakuulaa voi tehdä myös pallon päällä polviseisonnassa. Harjoittelu on todella itseni näköistä. Varmasti erilaista harjoittelua kuin miksi kahvakuulaharjoittelu yleensä mielletään. 


Kun liikkeet tehdään oikein ja keskitytään hyvin coreen, harjoittelu on turvallista, haastavaa ja se kehittää koko kroppaa. Kahvakuula on erittäin turvallista kun se tehdään oikein. Tämän vuoksi tunneilleni on aina ollut enimmäisraja, otan vain tietyn määrän tuntilaisia ja pidän aina huolta oikeasta tekniikasta. Uusien oppilaiden seassa kierrän ohjaamassa ja korjaamassa aina liikkeitä. Pitkäänkin. Kerron heti jos näen virheasennon tai väärän tekniikan ja se korjataan samantien. 


Kahvakuula on ihanaa ja hauskaa ja aivan paras harjoittelumuoto! Tsekkaa kesän tulevat tunnit ja tule ihmeessä Kumpulan 20.5 ilmaistunnille katsastamaan meiniki! Kaikki kesän tunnit ja ilmaistunnin löydät myös Facesta omina tapahtuminaan Personal Trainer Hanna Antti-Poika -sivuilta!

Taas tänään olen kerran niin onnellinen tästä 8 vuotta sitten tekemästäni alanvaihdosta. Olen onnistunut parantamaan niin monen ihmisen hyvinvointia ja miten mahtavaa on se että kokee omalla työllään olevan merkitystä. Kiitollinen tästäkin viikosta, ihanista asiakkaistani ja kaikista muista ihanista ympärillä olevista ihmisistä <3

kuvat Juha Laitalainen / Valokuvamaailma

2 kommenttia:

  1. Onpa upeita kuvia. Näitä kuvia varten sait tuon ihanan kampauksen!
    Mukavaa viikkoa sinulle Hanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, piti ihan varata aika kampausta varten kun otettiin kuvia. Kannatti kyllä käydä laittamassa tukka, tuli hienoja kuvia. Välillä suon itselleni sen ilon, että käyn laitattamassa tukan nätisti kun on jokin erityinen tilaisuus. Tämä oli juuri sellainen. Kampaajalle kun muuten menee niin vähän rahaa nykyään kun en värjää edes tukkaa enää :) Kampaus muuten pysyi tosi hyvin vielä yön yli ja pääsin ystävän nelikymppisille samalla tukalla.

      Poista