Kiitollisuus

Kirjoitin taannoin aamurutiineistani. Yksi niistä on kirjoittaminen. Olen kirjoittanut kirjaa, mutta jokaisena aamuna olen kirjoittanut muistikirjaani myös asioita joista olen kiitollinen. 

Kymmenen vuotta sitten, kun joku sanoi kirjoittavansa kiitollisuuspäiväkirjaa, pidin sitä suoraan sanottuna typeränä. Miksi jonkun pitäisi keksiä väkisin jotain kirjotettavaa, sitähän voi muutenkin olla kiitollinen ja arvostaa asioita. Ensimmäinen ajatus ehkä tällaisesta oli tekopyhyys ja pelkkä sanakin jo ärsytti. Miksi kiitollisuutta pitää toitottaa, miksi siitä pitää kirjoittaa. 

Mutta siitä ei todellakaan ole mitään haittaa, päin vastoin. Kiitollisuutta on tutkittu ja sen on todella huomattu parantavan monia asioita ihmisten elämässä.  Kiitollisuuden harjoittamisella on ihan fyysisiä vaikutuksia terveyteemme positiivisesti. Sen olen ymmärtänyt vasta viime vuosina, kun olen perehtynyt enemmän kehon ja mielen yhteyteen. Ei se, että kirjoitat asioita, ehkä paranna oloasi, mutta se että tunnet asiat kehossasi kun kirjoitat niistä. Kirjoittaa voi asioita ylös, tuntematta oikeastaan mitään. Sellaisella ei ole tehoa. Tunne on tärkeä. 

On monia tapoja pitää kiitollisuuspäiväkirjaa. Itselleni toimivin tapa on ollut kirjoittaa muistikirjaani joka aamu kolme asiaa joista olen kiitollinen. Tähän voi käyttää enemmän aikaa, tai vähemmän. Tällä hetkellä minua palvelee parhaiten kolmen asian kirjoittaminen. Asiat ovat pieniä. Voisin sanoa olevani kiitollinen kodistani ja lapsestani ja työstäni. Olenkin, mutta jos aiheet ottaa kovin isona, loppuvat ne pian kesken. Tarkoitus olisi löytää pieniä asioita ihan arkisesta elämästä. Ja tärkeää on myös se, että todella tunnet ne itsessäsi. Alussa tämä voi tuntua oudolle, mutta mitä enemmän keskityt asiaan, sitä enemmän huomaat siitä saavasi iloa elämääsi. 

Eilen kirjoitin muistikirjaani:

Minulla on terveet jalat ja pääsen metsään kävelylle

Nukuin 9 tuntia todella hyvin putkeen

Lapsi on palannut syyslomareissusta isänsä kanssa

Tänään kirjoitin:

Hienosta oivalluksesta eräässä kirjassa mitä luen

Tähtitaivaasta aamukävelyllä koiran kanssa

Tuorepuurosta, jota tein pitkästä aikaa kun muistin ostaa ainekset

Kun olen tilanteessa, jossa tunnen kiitollisuutta, esimerkiksi siitä että jalkani toimivat, fiilistelen tätä nykyään todella paljon. Eilen olimme pikkukoiran kanssa päiväkävelyllä. Kiipesimme mäkeä ylös ja yhtäkkiä takaamme kuului kova rytinä. Oli kova tuuli, ja puu kaatui. Olimme juuri olleet puun kohdalla, mutta nyt olimme jo ohittaneet sen. Otin viimeisen askelman mäestä ylös tasaiselle tielle, kun siihen astuessani mietin miten kiitollinen olen siitä että sen jalan polvi on kunnossa. Tuo hetki oli kuin hidastetusta filmistä. Askel hidastui, tunsin painon jalalla ja olin onnellinen että se oli kunnossa. Loukkasin jalan muutama vuosi sitten ja siitä repesi polvikierukan takaosa. Puoleen vuoteen en kävellyt ja vuoteen en koukistanut polvea ollenkaan. Silloin harmitti, mutta olin kiitollinen siitä että pystyin kuitenkin seisomaan ja vähitellen uimaan. Joskus tarvitaan "puun kaatuminen" siihen, että ymmärtää olla kiitollinen asioista, mutta tärkeää olisi osata muutenkin olla. Siitä tulee itselle ihana fiilis ja arjesta tulee parempaa. Vaikka aamulla on pimeää, on ihana kävellä koiran kanssa metsässä kun taivas on kirkas ja tähdet tuikkivat. Lapsena makasimme hiekkalaatikossa ja tuijotimme taivasta ja odotimme tähdenlentoja jotta voisimme toivoa. 

Helposti valitamme asioista ja murehdimme pieniä juttuja. Tottakai jokaisen asiat ovat isoja, mutta silloin tällöin on hyvä laittaa asioita jollain tavalla tärkeysjärjestykseen. Sitten joskus, kun minusta aika jättää, toivon että olen elänyt sellaista elämää jolla on ollut merkitystä. Että olen osannut arvostaa sitä kaikkea ihanaa mitä elämä on tarjonnut. Elämä on liian lyhyt murehtimiseen ja valittamiseen tuhlattavaksi kun aiheita iloon ja onneen meillä jokaisella on niin paljon. 

kuva: Juha Laitalainen