Viikonlopun rentoutumiskeinot

Toivottavasti teillä on ollut mahtava viikonloppu. Mä olen ollut ratsastamassa ja ulkoillut koiran kanssa, nukkunut päiväunia, lukenut, levännyt ja vaan ollut. Aloitin pitkän mietinnän jälkeen ratsastuksen uudestaan. Koko lapsuuden ja nuoruuden vietin tallilla ja kun -99 muutin Helsinkiin, myin hevosen ja lopetin ratsastuksen. Sen jälkeen oon satunnaisesti ollut hevosen selässä. Taitohan ei varsinaisesti katoa minnekään, mutta kyllä kaikessa oli muistelemista aika paljonkin kun lauantaina pääsin tunnille. Tänä syksynä olen pyrkinyt käyttämään viikonloput niin, että olen mahdollisimman vähän koneella tai somessa, arkena kun se on mun työtä. Ja olen tehnyt sellaisia asioita mitä lapsena rakastin tehdä: leipoa, järjestää ja nyt ratsastaa. Siinä kolme super rentouttavaa ja ihanaa asiaa. 

Ratsastusta harvoin mielletään kunnon liikunnaksi, mutta sitä se todella on. Iltapäivällä tunnin  jälkeen venyttelin huolella. Muuten en tänään olisi varmaan päässyt kävelemään. Hevosen selässä oli kyllä ihana huomata se, että oma keho oli vahvempi kuin koskaan aiemmin. Nuorena en harrastanut mitään liikuntaa, vain ratsastusta. 

Tami-koiran kanssa tehtiin pitkä ulkoilu eilen. Käveltiin puistoon ja heitin tunnin sille palloa :) Sunnuntai menee siivotessa ja työasioista nollatessa, katsotaan tuleeko sitä valvottua ja katsottua uudet Sinkkuäidille sulhanen jaksot. Ne kun näkyy Dplayssa klo 00.00. Huominen ja tiistai on nimittäin täysin vapaapäiviä syysloman vuoksi!

Nyt viikonloppuna olen miettinyt paljon sitä, että saan todella elää mielekästä elämää. Tehdä työtä jolla on merkitystä, työtä jota rakastan. Ja viettää vapaa-aikaani omien arvojen mukaisesti. Elämä on tosi tavallista ja nautin siitä aivan todella paljon. Jokainen meistä voi olla se paras versio itsestään. Se vaatii rohkeuden lisäksi itsestään huolehtimista ja siihen liittyy myös mielen hyvinvointi. Mitkä asiat sinun arjessasi tekevät sinut onnelliseksi ja mitä asioita toivot siihen vähemmän? 

Ihanaa viikkoa ja ihanaa syyslomaa teille jotka lomailette!

Kodin järjestys, vaatteet ja hyvinvointi

Mulle koti on ollut aina tärkeä paikka ja  rakastan myös kivoja vaatteita. Nyt kun olen tehnyt töitä paljon kotona, olen järjestänyt ja sisustanut kotia taas ja olen pitkästä aikaa järjestänyt ja käynyt läpi myös vaatekaapit. Koronan alussa kerroin teille siitä, että yksi tavoite on käyttää vaatekaapin sisältöä mahdollisimman monipuolisesti. Ja ensinnäkin käyttää niitä vaatteita, ei vain antaa niiden riippua siellä kaapissa.

Siivosin kaapit, otin turhan pois ja järjestin vaatteet niin että niitä on helppo käyttää ja ne löytyvät helpommin. Kuvasin myös eri asukokonaisuuksia ja sovittelin vaatteita. Tähän meni aivan valtavasti aikaa, mutta kun se oli tehty, oli valmiina lukematon määrä erilaisia asukokonaisuuksia. Nyt aikaa jäi enemmän, sillä asiakkaalta toiselle ajaminen on jäänyt pois suurimmaksi osaksi, osa valmennuksista kun on siirtynyt onlineen. Yleensä teen tätä vaatteiden yhdistelyä ja valmiiksi miettimistä vain ennen lomareissuun lähtöä kun pakkaan matkalaukkua, mutta nyt on asut mietitty koko kesäksi. Kun sovittelee eri vaatekappaleita yhdessä ja erikseen erilaisten laukkujen, kenkien ja lasien kanssa, on tyylejäkin lukemattoman paljon. Ja pukeutumisesta tulee monipuolisempaa. Ennen tätä laitoin aina samat vaatteet melkein päälle, kun en keksinyt mitä voisin laittaa enkä kiireessä ehtinyt miettiä. 

Koti ja pukeutuminen ovat mun mielestä fyysinen manifesti siitä, millaisia ajatuksia sinussa pyörii. Kun järjestät työpöydän tai vaatekaapin, antaa se sinulle rauhallisen ja hyvän fiiliksen ja tunnet että asiat järjestyy. Arvosta itseäsi, pukeudu lempivaatteisiin myös arkena. Arvosta itseäsi ja pidä koti siistinä. On todistettu ihan tieteellisestikin, että kun ympärilläsi vallitsee järjestys, voit paremmin.

Jokunen vuosi sitten kirjoitin blogissa kodin järjestämisestä osana hyvinvointia. Kun detoxaat kotisi tai vaatekaappisi, detoxaat myös mielesi joka vaikuttaa myös kehon hyvinvointiin positiivisesti. Tästä löytyy enemmän myös Sinä onnistut - tee elämäntapamuutos ja toteuta unelmasi -kirjastani.

Muutaman vuoden takaisen ”marituksen” jälkeen myös ostokäyttäytymiseni muuttui. Ostan todella harvoin enää mitään. Kauneus tulee ihmisestä sisältä. Eikä ostaminen pitkällä tähtäimellä tee onnelliseksi. On myös ekologisempaa olla ostamatta. Tänä keväänä tilasin muutaman jutun verkkokaupoista ja shoppailut on nyt tehty. En ole aiemmin tilannut juurikaan mitään, ehkä kodin sisustukseen liittyviä juttuja mutten vaatteita. Se olikin aivan super kätevää ja ymmärrän hyvin miten siihen joku voi helposti jäädä koukkuun. Se on jopa liian helppoa. 

Stooriin olen välillä laittanut eri asukokonaisuuksia, joita olen sovitellut valmiiksi kesää varten. Vaatteet ovat kaikki vanhoja, kengät ja laukut 10-20 vuoden takaisia. Se, että jättää jonkin lempilaukun kaappiin sen vuoksi, että se ei enää ole IN, ei kannata. Sitä pitää käyttää, ei pitää kaapissa! Pääasia on se, että sinä tykkäät vaatteista ja asusteista ja voit hyvin kun pukeudut niihin. Se on tyyliä! Ja se, että pukeudut itseäsi varten, tehdäksesi itsesi onnelliseksi, on se juttu. Et siksi, että yrittäisit tehdä muihin vaikutuksen tai miellyttää muita, tai sopia joukkoon. 

Jokainen vaate tai asuste omassa kaapissa muistuttaa jostain mukavasta, ja niiden käyttäminen tuntuu hyvältä. Aion laittaa kuvia myös vaatekaapin oviin, jotta kiireessä muistan ne paremmin.

Myös töihin olen alkanut pukeutua "omiin vaatteisiin", silloin kun en ohjaa liikuntaa. Uuden asiakkaan voi hyvin tavata normi vaatteissa, vaikka personal trainer olenkin. Ja luennot voi hyvin pitää mekko päällä. Huulipunaa huuliin ja mekko päälle, ja johan paranee sateinenkin päivä! Väriä pitää olla elämässä. Myös arkena. Miksi säästää mekkoja vain sellaisiin hetkiin kun on jokin meno? Niitä on nimittäin tosi harvoin. Etenkin nyt, mutta muutenkin, koska elämä itselläni on super rauhallista muutenkin. 

Muistatte ehkä jokin aika sitten kun kirjoitin, että lempivärini on musta. Treenivaatteet jotka omistan, ovat suurimmaksi osaksi mustia. Se on helppo, tyylikäs ja yksinkertainen. Mutta nyt olen kaivannut myös värejä, ja niitä tulee sitten muiden vaatteiden muodossa. Treenivaatteet mustana vaan on niin ihania, en voi sille mitään. 

Värikäs vaate kuitenkin näyttää kivemmalle, niin luonnossa kuin somessakin. Sen takia olen laittanut väriä päälle, kun pidän motivioivia luentoja valmennuksissa. Ja tämä hömpöttely on tuonut lisää onnellisuutta elämään. 

Kodin ja kaappien järjestäminen on tuonut todella paljon onnellisuutta taas elämään. Ja täytyy vielä sanoa, että jo monta vuotta ennen koronaa, on elämästä löytynyt se pysähtyminen ja asioiden priorisointi. Tämä tilanne ei juurikaan ole eronnut aikaisemmasta elämästäni. Mutta tämä on tehnyt sen lopullisen viilauksen siihen mitä haluan ja miten töitä tulevaisuudessa kannattaa tehdä, jotta oma onnellisuus ja hyvinvointi on maksimoitu. Täytyy kyllä myöntää, että odotan yhteisiä kahvihetkiä ystävän kanssa ja sitä että voimme nähdä kahvilassa tai mennä teelle. Matkakuumetta ei pahemmin ole. Tästä kesästä kun on muutenkin tulossa ihan tosi jännittävä, sillä tv-ohjelman kuvaukset alkaa ihan pian!

Ihanaa viikonloppua. Sadetta on luvattu, joten mikä mainio hetki laittaa koti ja kaapit järjestykseen!

Marraskuun ensimmäinen

Huomenta ja ihanaa aurinkoista marraskuun ensimmäistä. Tämäkin aamu alkoi kävelyllä koiran kanssa ja koska olimme vähän myöhemmin liikenteessä ja oli valoisaa, päätin lenkin jälkeen viedä hänet koirapuistoon ja samalla venyttelin. Aivan kuin kesällä. Aurinko nousi ja linnut lauloivat ja oli ihana venytellä kun oli lämpimästi päällä. 

Aamulenkin ja venyttelyn jälkeen kotiin herättämään lapsi kouluun, kasvonaamio ja aamiainen. Kirjoitin muistikirjaani myös tavoitteita marraskuulle, kolme asiaa. Ja tälle päivälle kirjoitin mistä olen kiitollinen ja mitä päivän ohjelmassa on, mitä ajatuksia minulla on tänään aamulla ja mitä pitää muista tehdä. Rakastan tätä aamurutiinia. Kaaoksen tunnetta ei tule, kun kertaan etukäteen rauhassa päivän tapahtumat ja päivä alkaa ihanasti kun mietin mistä kaikesta olen kiitollinen. Ne ovat joka aamu pieniä asioita. Tämän aamun kiitollisuuden aiheita olivat kaunis aamu ja venyttely ulkona, erään ihmisen tapaaminen tänään ja se miten olohuoneen seinällä oleva tauluni näytti niin kauniille kun aurinko paistoi siihen. En ole koskaan aikaisemmin katsonut sitä niin tarkkaan auringon valossa. 

Elämä on jälleen palautunut "normaaliksi". Helmikuussa aloittamani kirja lähti pari päivää sitten taittoon ja enää en voi tekstiin koskea. Tosin eilen illalla luin sitä kuitenkin läpi ja löysin vielä kolme kirjoitusvirhettä jotka raportoin nopeasti eteenpäin vielä.. Kirja on ollut töiden lisäksi niin iso osa elämää, että vasta nyt huomaan miten paljon aikaa jää muuhun. Eilen yllätin lapsen leipomalla omenapiirakkaa. Meillä ei todella leivota usein, eikä arkena varsinkaan. Tein yhden kattilan pastaa (kaikki ainekset laitetaan kattilaan kerralla) ja se valmistui todella nopeasti. Sillä välin tein omenapiirakan, sain yhdeltä treenattavaltani ison pussillisen omenoita. 

 Tällaista ihanaa tavallista meininkiä. Olen kiitollinen joka päivä siitä, että saan elää oman näköistä elämää ja siitä, että elämälläni on selkeä suunta. Näistä asioista kirjoitan myös kirjassa, kuinka sinäkin voit tehdä unelmistasi totta. Onnellisuus ja kaikki voimavarat ovat meissä jokaisessa jo valmiina, ne pitää vain osata löytää. Siihen ei tarvita hienoja ulkoisia olosuhteita tai materiaa, ne tekevät onnelliseksi vain hetken. Kun elämä on merkityksellistä ja itsensä voi kokea merkitykselliseksi, alkaa onnellisuuskin löytyä. Merkitystä ei ole sillä missä asut, millaisella autolla ajat tai kuinka hienoja vaatteita sinulla on. Ajatuksillasi on hyvinvointiisi kaikkein suurin merkitys. Näin uskon. 

Kiitollisuus

Kirjoitin taannoin aamurutiineistani. Yksi niistä on kirjoittaminen. Olen kirjoittanut kirjaa, mutta jokaisena aamuna olen kirjoittanut muistikirjaani myös asioita joista olen kiitollinen. 

Kymmenen vuotta sitten, kun joku sanoi kirjoittavansa kiitollisuuspäiväkirjaa, pidin sitä suoraan sanottuna typeränä. Miksi jonkun pitäisi keksiä väkisin jotain kirjotettavaa, sitähän voi muutenkin olla kiitollinen ja arvostaa asioita. Ensimmäinen ajatus ehkä tällaisesta oli tekopyhyys ja pelkkä sanakin jo ärsytti. Miksi kiitollisuutta pitää toitottaa, miksi siitä pitää kirjoittaa. 

Mutta siitä ei todellakaan ole mitään haittaa, päin vastoin. Kiitollisuutta on tutkittu ja sen on todella huomattu parantavan monia asioita ihmisten elämässä.  Kiitollisuuden harjoittamisella on ihan fyysisiä vaikutuksia terveyteemme positiivisesti. Sen olen ymmärtänyt vasta viime vuosina, kun olen perehtynyt enemmän kehon ja mielen yhteyteen. Ei se, että kirjoitat asioita, ehkä paranna oloasi, mutta se että tunnet asiat kehossasi kun kirjoitat niistä. Kirjoittaa voi asioita ylös, tuntematta oikeastaan mitään. Sellaisella ei ole tehoa. Tunne on tärkeä. 

On monia tapoja pitää kiitollisuuspäiväkirjaa. Itselleni toimivin tapa on ollut kirjoittaa muistikirjaani joka aamu kolme asiaa joista olen kiitollinen. Tähän voi käyttää enemmän aikaa, tai vähemmän. Tällä hetkellä minua palvelee parhaiten kolmen asian kirjoittaminen. Asiat ovat pieniä. Voisin sanoa olevani kiitollinen kodistani ja lapsestani ja työstäni. Olenkin, mutta jos aiheet ottaa kovin isona, loppuvat ne pian kesken. Tarkoitus olisi löytää pieniä asioita ihan arkisesta elämästä. Ja tärkeää on myös se, että todella tunnet ne itsessäsi. Alussa tämä voi tuntua oudolle, mutta mitä enemmän keskityt asiaan, sitä enemmän huomaat siitä saavasi iloa elämääsi. 

Eilen kirjoitin muistikirjaani:

Minulla on terveet jalat ja pääsen metsään kävelylle

Nukuin 9 tuntia todella hyvin putkeen

Lapsi on palannut syyslomareissusta isänsä kanssa

Tänään kirjoitin:

Hienosta oivalluksesta eräässä kirjassa mitä luen

Tähtitaivaasta aamukävelyllä koiran kanssa

Tuorepuurosta, jota tein pitkästä aikaa kun muistin ostaa ainekset

Kun olen tilanteessa, jossa tunnen kiitollisuutta, esimerkiksi siitä että jalkani toimivat, fiilistelen tätä nykyään todella paljon. Eilen olimme pikkukoiran kanssa päiväkävelyllä. Kiipesimme mäkeä ylös ja yhtäkkiä takaamme kuului kova rytinä. Oli kova tuuli, ja puu kaatui. Olimme juuri olleet puun kohdalla, mutta nyt olimme jo ohittaneet sen. Otin viimeisen askelman mäestä ylös tasaiselle tielle, kun siihen astuessani mietin miten kiitollinen olen siitä että sen jalan polvi on kunnossa. Tuo hetki oli kuin hidastetusta filmistä. Askel hidastui, tunsin painon jalalla ja olin onnellinen että se oli kunnossa. Loukkasin jalan muutama vuosi sitten ja siitä repesi polvikierukan takaosa. Puoleen vuoteen en kävellyt ja vuoteen en koukistanut polvea ollenkaan. Silloin harmitti, mutta olin kiitollinen siitä että pystyin kuitenkin seisomaan ja vähitellen uimaan. Joskus tarvitaan "puun kaatuminen" siihen, että ymmärtää olla kiitollinen asioista, mutta tärkeää olisi osata muutenkin olla. Siitä tulee itselle ihana fiilis ja arjesta tulee parempaa. Vaikka aamulla on pimeää, on ihana kävellä koiran kanssa metsässä kun taivas on kirkas ja tähdet tuikkivat. Lapsena makasimme hiekkalaatikossa ja tuijotimme taivasta ja odotimme tähdenlentoja jotta voisimme toivoa. 

Helposti valitamme asioista ja murehdimme pieniä juttuja. Tottakai jokaisen asiat ovat isoja, mutta silloin tällöin on hyvä laittaa asioita jollain tavalla tärkeysjärjestykseen. Sitten joskus, kun minusta aika jättää, toivon että olen elänyt sellaista elämää jolla on ollut merkitystä. Että olen osannut arvostaa sitä kaikkea ihanaa mitä elämä on tarjonnut. Elämä on liian lyhyt murehtimiseen ja valittamiseen tuhlattavaksi kun aiheita iloon ja onneen meillä jokaisella on niin paljon. 

kuva: Juha Laitalainen

Haavoittuvuus, tunteiden vastaanottaminen ja hyväksyminen

tässä herätty eilen päikkäreiltä Tamin kanssa

Kesälomasta on mennyt kohta pari viikkoa ja en ole tehnyt oikeastaan mitään ihmeellistä. Lomaillut kotimaisemissa ja suunnitellut tulevien viikkojen lomajuttuja ja toteuttanut erästä salaista projektiani, unelmaani, kun siihen on ollut aikaa. Ei siis mitään ihmeellistä sen vuoksi että on loma ja mahdollisuus lähteä jonnekin tai suorittaa lomaa. Onnelliseksi minut nykyään tekee ihan tavalliset asiat. Se, että voin ottaa päikkärit sohvalla keskellä päivää ja koira köllöttää vieressä. Se, että istutaan lapsen kanssa leffaa katsomassa vieri vieressä sohvalla ja syödään karkkia. Se, että voin yllättää lapsen iloisesti kun hän tulee pihalta tai se että kävelen sateessa pikkukoiran kanssa.

tämä väsäämäni välipala-asetelma yllätti lapsen iloisesti eilen :)

Tami oli innoissaan aamun vesisateesta

Rohkeutta on tullut myös mietittyä todella paljon. Olen tehnyt paljon asioita menneen puolen vuoden aikana, joihin olen tarvinnut rohkeutta. Vielä kun luin Nooran blogista "Tällä hetkellä inspiroi rohkeus -postauksen, oli sen kuin piste I:n päälle. Se, että joku saa blogistani ja instastani inspiraatiota, on aina parasta kiitosta tälle työlle mitä teen. Olemme tavanneet Nooran kanssa somen kautta, nähneet livenä facetimessa kun ohjasin hänelle treeniohjelmia ja vihdoin oikeasti livenä kun hän kesäkuun alussa tuli tuomaan taulun meille kotiin. Noora on maalannut minulle kaksi taulua ja toinen niistä, tämä uudempi, symbolisoi nyt minulle rohkeutta. Tilasin sen nimittäin tässä kaiken tekemisen hässäkässä häneltä. Taulu koristaa olohuonettani ja muistan sanan rohkeus aina katsoessani sitä. Sen merkitys minulle on tullut niin omista tekemisistäni kuin Noorankin tekemisistä, hän toteuttaa unelmaansa rohkeasti. Käykäähän katsomassa Nooran sivuilta hänen kauniita maalauksiaan. Niissä yhdistyvät kauneus, osaaminen ja myös sielun kauneus, jos näin voi sanoa. Nooran omin sanoin teokset ovat kuin elämä, useista kerroksista muodostunut kokonaisuus. 

taustalla Nooran maalaukset, lähdössä piknikille Tamin kanssa

Rohkeudesta kun puhutaan, niin pakko mainita teillekin: katsoin eilen Netflixistä Brené Brownin The Call to Courage -dokumentin. Hän on tutkinut 20 vuotta rohkeutta, haavoittuvuutta ja häpeää. Hänen TED-puheensa on yksi suosituimmista puheista. Hänen mukaansa ei voi olla rohkea ilman haavoittuvuutta. Hän oli kokenut ison oivalluksen törmätessään presidentti Rooseveltin puheeseen, jota hän dokumentissaki siteerasi. 

Theodore Roosevelt,1910

"Kriitikolla ei ole väliä, eikä sillä, joka osoittaa vahvan ihmisen murtuvan tai sen kuinka tekijä olisi voinut toimia toisin. Kiitos kuuluu areenalla olevalle, jolla on kasvoillaan pölyä, hikeä ja verta, ja joka yrittää urhoollisesti, ilmaisee itseään, epäonnistuu kerta toisensa jälkeen ja lopulta, kenties tietoisena saavutuksensa tuomasta riemusta, voi epäonnistua uskaltavaisesti haavoittuen."

Minä elän sillä areenalla, olen rohkea elämässäni, tulen esiin ja otan riskejä. Kun elää näin, on sanomattakin selvää että kokee takaiskuja. On sitten kyse työstä tai ihmissuhteista. Kun on rohkea, on selvää että epäonnistuu. Rohkeuteen ei liity pelkkä epäonnistumisen uhka vaan se, että epäonnistuminen tulee vääjäämättä eteen jossain vaiheessa. Moni sanoo, että ei välitä muiden mielipiteistä. Mutta me kaikki välitämme niistä silti. Neurobiologiamme vuoksi välitämme mitä muut ajattelevat. Mutta pitää vain olla tarkka sen suhteen kenen mielipiteistä välittää. Ei pidä siis tyrmätä kaikkien mielipiteitä, vaan ainoastaan joidenkin. Kenen mielipiteitä kannattaa kuunnella? Niiden jotka rakastavat sinua, ei huolimatta haavoittuvuustasi vaan juuri sen vuoksi. Heidän palautteellaan on väliä. Ei mielistelijöiden tai kateellisten ihmisten.  

Haavoittuvuus ei ole voittamista tai häviämistä vaan rohkeutta olla mukana kun lopputulokseen ei voi vaikuttaa. On ihmisiä, jotka puhuvat asioita mutta eivät pysty selvittämään niitä ja ottamaan niistä vastuuta, kohtaamaan toisia ihmisiä joita ovat kohdelleet huonosti. Mutta haavoittuvuus on sitä, että uskaltaa sanoa mitä tuntee, silläkin uhalla että lopputulos ei ole mieleinen itselle. Uskaltaa sanoa ensin toiselle että rakastaa, tai uskaltaa puhua syvimmistä tunteistaan, peloistaan tai ajatuksistaan. Tai yksinkertaisesti lähteä toteuttamaan unelmaansa ilman että tietää mitä tuleman pitää. Olen itse elänyt tällaisen filosofian mukaan kymmenen vuotta. Olen tehnyt asioita joita olen pelännyt silläkin uhalla, että epäonnistun. Olen onnistunut mutta myös epäonnistunut. 

Brene Brown sanoo, että haavoittuvuus ei ole heikkous vaan itse asiassa tarkimpia tapoja mitata rohkeutta. Ja vielä jos ei toteuta rohkeasti unelmiaan ja ota silloin tällöin rohkeana vastaan epäonnistumisia, silloin ei tarvitse olla kiinnostunut muiden palautteesta omaa työtään kohtaan. 

Minkä takia sitten pitäisi olla haavoittuvainen? Haavoittuvuus on kuin kovan tunteen pehmeä sisus. Häpeä, pelko, katumus, pula. Miksi tuntea näitä tunteita ja antaa vielä muiden nähdä ne itsessään? Ihmiset eivät halua olla haavoittuvaisia, haluamme suojata itsemme. Haluamme pysyä turvassa. Suojan kanssa on se ongelma, että haavoittuvuus on niin rakkauden, yhteenkuuluvuuden kuin ilonkin keskipiste, mutta myös niiden syntymäpaikka. Ihmiset yhä enemmän nykypäivänä eivät uskalla rakastaa tai ole kykeneviä selvittämään asioita koska pelkäävät haavoittuvuutta. He mieluummin tuntevat tuskaa tai katumusta kuin uskaltavat laittaa itsensä peliin. 

myöhäinen iltaulkoilu lapsen ja koiran kanssa yksi parhaita hetkiä lomalla

Olen miettinyt paljon tällä viikolla onnellisuutta ja sitä mikä tekee onnelliseksi, sillä olen ollut todella onnellinen. Pienistä asioista. Olen kirjoittanut paljon blogissakin aiemmin onnellisuudesta ja mikä siihen johtaa. Tämän päivän Hesarissa oli myös juttua hyvästä elämästä. Onnellisuuteen liittyy yhteenkuuluvuuden tunne, ja tuossa "On rohkeuden aika" -dokumentissa puhuttiin siitäkin mielestäni aivan mielettömän upeasti. Yhteenkuuluvuus tulee sisimmästämme. Me haluamme yhteenkuuluvuutta. Brownin tutkimuksen mukaan yhteenkuuluvuuden vastakohta on joukkoon sopiminen. Se on arviointia ja sopeutumista. "Näin minun pitää puhua ja olla. Näin pitää välttää sanomasta. Tältä pitää näyttää." Se on joukkoon sopimista. Yhteenkuuluvuus tarkoittaa ensin itsensä hyväksymistä. Puhumista omin sanoin, ja ettei petä ikinä itseään muiden tähden. Todellinen yhteenkuuluvuus ei vaadi itsensä muuttamista, vaan itsenään olemista. Se on haavoittuvuutta. Olen päättänyt olla jatkossakin sellainen. Kaiken uhalla. Ja tämän pitkän listan perällä on ilo.

Minun mielestäni on joka kerta niin mahtavaa kun ihmiset kuuntelevat sydäntään ja alkavat toteuttaa unelmiaan rohkeasti. Mutta usein heidän puheistaan paistaa pelko siitä, että voiko sitä hyvää fiilistä näyttää ja saako iloa onnistumisestaan tai mistä tahansa tuntea. Pelkäämme tuntea iloa. Vanha sananlaskukin sanoo: Se kel onni on, se onnen kätkeköön. Pelkäämme sitä, että kun annamme itsemme tuntea iloa, jokin riistää sen meiltä tai jotain pahaa tapahtuu. Voisi sanoa, että hienojen asioiden keskellä olemme kuin tragedian kenraaliharjoituksessa. Olen itsekin miettinyt viime aikoina sitä, miten taipuvainen on ajattelemaan, että nyt kun sitä on elämänsä parhaassa kunnossa, varmasti kohta tapahtuu jotain. Se on meille luonnollista. Tai kun rakastamme kovin lastamme tai lemmikkiämme, pelkäämme että heille tapahtuu jotain tai heidät riistetään meiltä. Tai ajattelemme, että kun perheellä on kaikki hyvin ja koti on kunnossa, kohta varmasti sattuu jotain. Ihminen on taipuvainen tällaiseen ajatteluun, tutkimusten mukaan 95 prosenttisesti. 

Mietin itse asiassa tätä asiaa tämän kevään aikana paljon. Olin ikionnellinen ottamastani koiranpennusta, mutta taustalla oli jatkuva huoli siitä että koiralle sattuu jotain. Okei, Tami on ollut selvästi keskivertokoiraa hasardimpi versio ja alku hänen kanssaan oli tapahtumarikkaampaa kuin monella muulla koiranomistajalla. NLP-koulutuksen tutustumisillassa ollessani siellä tehtiin harjoitus. Piti valita jokin tunne, negatiivinen tai positiivinen. Valitsin itselleni tunteeksi huolen koirasta joka oli silläkin hetkellä kotona yksin. Olin miettinyt sitä miksi koen niin valtavaa huolta hänestä. Harjoituksessa tämä tunne piti hyväksyä ja sitten odottaa seuraavaa tunnetta joka itseen tulisi hyväksyttyään ensimmäisen tunteen. Seuraava tunne mikä minulle tuli oli menettämisen pelko. Pelkäsin menettäväni tämän rakkaan otuksen koettuani jo muitakin menetyksiä, menettäessäni rakastamiani ihmisiä. Seuraava tunne tämän jälkeen mikä mieleeni tuli oli se tunne mitä tarvitsen, rakkautta. Miksi koin menettämisen pelkoa? Koin sitä sen vuoksi koska pelkäsin menettäväni sen viimeisenkin (kärjistetysti) joka minusta välittää. Kun ymmärsin tämän asian, hävisi huoli koiran selviämisestä lähes kokonaan. Mutta ylipäätään se, että myöntää itselleen jotain mitä tarvitsee ja uskaltaa kohdata kokemansa tunteet mitä kokee ja tuntee. Tämän kirjoittamistakin mietin pitkään tänne, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa siitä. Tuon harjoituksen myötä olen osannut olla vieläkin aidompi ja haavoittuvaisempi ja huomannut saavani enemmän rakkautta tai olen osannut vastaanottaa sitä paremmin. 

Laitan myös teille tämän harjoituksen mallin tänne blogiin tunteiden vastaanottamisesta ja hyväksymisestä. Tämä oli nimittäin itselleni todella avartava kokemus. Tunteen voi aina painaa pois tai sivuuttaa. Kuinka moni meistä torjuu tunteensa? Voimme myös vatvoa, pohtia ja analysoida asiaa ja näin kasvattaa tunnetta ja pahentaa oloa. Tai voimme ottaa tunteen vastaan ja joskus päällimmäinen tunne ei olekaan se, mistä on kysymys. Voi olla vaikka ensin väsymys, väsymyksen takaa voi tulla huolestuminen ja lopulta vastuunkantaminen. Omassa tapauksessani ensin oli huoli, sitten menettämisen pelko ja sitten rakkauden vastaanottaminen. 

Parasta harjoitus on tehdä niin, että saat jonkin toisen ihmisen lukemaan sinulle tämän jotta voit keskittyä itse harjoitukseen. 

Tunnemeditaatio:

1. Ota mukava istuma-asento ja havainnoi omaa kehoasi. Huomaa, mikä tunne sinulla on päällimmäisenä ja missä kohtaa se tuntuu. Se voi olla jokin tuttu tunne tai sitten jokin epämääräinen, jota et välttämättä edes osaa nimetä. 

2. Anna tunteelle lupa tulla. Voit sanoa sille mielessäsi että "Mä huomaan sut. Sä saat olla siellä. Tervetuloa." Voi olla, että sulle nousee mieleen jokin kuva, asia, henkilö tai tilanne. Voit antaa sen tulla ja sitten liukua pois. Keskity tunteeseen ja huomaa se analysoimatta. On mielenkiintoista huomata, miten se tulee ja millaiselta se tuntuu. 

3. Kun olet ottanut tunteen vastaan, anna sen astua syrjään, liueta, haihtua, laimentua ja huomaa mikä tunne tulee seuraavaksi. se voi olla jokin tuttu tunne tai epämääräinen tuntemus. Voit nimetä sen väljästi, mutta sekään ei ole välttämätöntä. 

4. Anna sillekin lupa tulla täysin, kokonaan. Jos mieleesi nousee jokin asia, anna sen haihtua pois analysoimatta tai pohtimatta sitä. Kun tunne taas laimenee tai alkaa siirtyä syrjään, voit taas huomata millainen tunne tulee seuraavaksi. 

5. Jatka tunteiden vastaanottamista niin kauan, kunnes tulee jokin myönteinen tai rauhallinen tunne. Yleensä sellainen on 4-5 tunne. Voit lopettaa siihen. 

Tunnemeditaatio (lähde Tuula Masalin NLP Practitioner 2019 ja psykologi, psykoterapeutti ja NLP-kouluttaja Veli-Matti toivonen, NLP Practitioner koulutus, Marja Kokkonen: Jyväskylän yliopisto, väitöskirja: aikuisiän tunteiden säätely ja fyysinen terveys).

Tällaisissa fiiliksissä täällä torstaita. Ihanaa viikkoa ja lomaa teille jotka lomailette myös. Aina ei tarvitse tehdä ja suorittaa vaan voi myös pysähtyä ja nauttia pienistä asioista. 

P.S. Ota Instasta talteen eilinen postaus: kesäinen kahvakuulatreeni @sportsladyh

Minun totuuteni ja hänen totuutensa

Oletteko kuulleet koskaan jonkun puhuvan hänen totuudestaan? Henkilö selittää sinulle asioita, jotka eivät ollenkaan pidä paikkaansa. Mietit jo voisiko hänellä olla kenties joku muistihäiriö kun asiat ovat jo niin tuulesta temmattuja. Hänelle asia kuitenkin on totta. Me ihmiset muistamme asiat hyvin eri tavalla ja koemme asiat oman maailmankuvamme mukaan. Tämä oli yksi syy, mikä sai minut aloittamaan NLP opinnot. Toinen syy tärkeä syy oli tietenkin ihmiskehon ja -mielen yhteys. Haluan myös oppia vaikuttamaan omiin ajatuksiini, tunteisiini ja reaktioihini, ja olemaan tätä kautta parempi valmentaja ja tietysti parempi ihminen. Haluan myös oppia ymmärtämään paremmin muita, ja samalla tulla paremmin itse ymmärretyksi. Kun ihmisten kanssa on eri mieltä asioista, on vuorovaikutuksella valtava merkitys. Helpottavaa on oppia myös oppia tunnistamaan ja asettamaan omia rajojaan paremmin. Kaiken tämän pystyn yhdistämään myös valmennustyöhön ja NLP:stä saan työkaluja niin motivoimiseen, tavoitteiden asetantaan, asiakkaiden potentiaalin hyödyntämiseen kuin itsetuntemukseenkin.

Olen aina ollut innokas oppimaan asioita, ja olen ehdottomasti sitä mieltä että uuden oppiminen on onnellisuuden yksi perusedellytys. Kysyn jokaisena iltana itseltäni, mitä olen tänään oppinut. Jos joudun miettimään asiaa, otan kirjan käteen ja luen muutaman sivun tai luvun oppiakseni uutta. 

Mutta todella mielenkiintoista on se, miten totuutemme eroavat. Olen huomannut jopa vuosien jälkeen ihmisistä, että he ovat nähneet kaiken aivan eri tavalla kuin minä. Ja kun ihmiset eivät puhu asioista, saattaa totuuksien ero purkautua hurjastikin joskus kun asioita yritetään lähteä selvittämään. Mikä siinä onkaan, että ihminen pitää sisällään asioita vuosikausia ja yhtäkkiä kaikki purkautuu ulos räjähdyksenomaisesti.. Oma todellisuus muotoutuu mielikuvien, oman sisäisen puheen (ja tietysti toisten puheen) perustella ja myös tunteiden ja tuntemustemme perusteella. Havaitsemme todellisuutta viiden aistimme avulla, josta nappaamme vain 10%. Loput 90 % todellisuudestamme muodostuu edellä mainittujen asioiden perusteella. Lisäksi tietoinen mielemme on hidas, ja otamme paljon tietoa ei-tietoisen mielen kautta, niin että emme edes huomaa sitä itse. Oma todellisuutemme alkaa rakentumaan kun synnymme tähän maailmaan. Alle kouluikäisenä lapsi ei vielä kykene kyseenalaistamaan asioita, joten niillä eväillä mitä tähän ikään mennessä reppuumme saamme, on todella iso merkitys. Tätäkin tuli viikonloppuna mietittyä, mitä olen saanut omaan reppuuni. Ja mitä kaikkea olen filtteröinyt sieltä pois. Se nyt ei kurssiin kuulunut, mutta mietin kuitenkin. NLP onkin subjektiivisten kokemusten tutkimista. 

Jo ensimmäisen koulutusviikonlopun jälkeen sain suuren rauhan omaan sydämeeni. Olen yrittänyt ymmärtää ihmisiä kovasti ja oppia käsittelemään tunteitani, mutta koulutuksessa näiden ensimmäisten päivien aikana käydyt asiat selvensivät jo paljon asioita. Uskon, että koulutukset käytyäni olen todella todella paljon viisaampi ja parempi ihminen. NLP:tä sovelletaan niin monella alueella: liike-elämässä, itsensä kehittämisessä ja johtamisessa, valmennuksessa, työyhteisötaidoissa, johtamisessa ja esimiestaidoissa, myynnissä, asiakaspalvelussa, koulutuksessa, urheiluvalmennuksessa, terapiassa ja itsetuntemuksessa. Maailmankuva kun muodostuu 90 prosenttisesti omasta kokemuksesta ja tästä seuraa aina ihmisen reagointi ja käyttäytyminen asioihin. Poistamme mielestämme ikäviä asioita, yleistämme asioita (jopa parin kerran jälkeen on helppo sanoa "sinä aina" tai "en koskaan saa..") ja lisäksi vielä muunnamme asioita. Kokemus voi lisäksi muuttua täysin kun ihminen kertoo asiaa eteenpäin. Hän kertoo sen oman kokemuksensa perusteella. Vastaanottaja taas saa tiedon aivan erilaisena, millainen se oli alunperin. Asialla on merkitys A ja merkitys B. 

Jos suoraan sanotaan, on hyvä opetella muuttamaan omia mentaalisia mallejaan ja ottamaan itse vastuu omasta matkastaan, jotta ei tiettyjen ihmisten kanssa ei tulisi ihan hulluksi niin sanotusti. Ja opetella asettamaan tietyt rajat itselleen suojellakseen omaa hyvinvointiaan. Sekin on helpottavaa kun sen vihdoin tekee. Kaikkea ei pidä kestää. Tiettyjä asioita voit hallita, monia et. Se mihin itse pystymme vaikuttamaan ovat omat ajatuksemme, asenteet, suhtautuminen, puhuminen, tekeminen, osaaminen, arvot ja uskomukset, identiteetti, oma fiilis, omat kokemukset ja oma elämä. Toisten asioita et voi hallita, mutta voit vielä vaikuttaa niihin jollain tapaa. Sitten on asioita joita et voi hallita etkä voi edes vaikuttaa niihin. Tällaisia asioita elämässämme on esimerkiksi sää. 

koulutuksen jälkeen relaa sohvalla pikkukoiran kanssa

Tulen varmasti kirjoittamaan tästä koulutuksesta blogissa paljonkin. Olen siitä todella innoissani. Meillä on mahtava ryhmä ja upea ohjaaja. Tehtävät ovat enemmän kuin mielenkiintoisia ja kurssilta tullessa on todella energisoitunut olo. Kolmen päivän koulutuksen jälkeen olin ajatellut olevani aivan puhki. Mutta olikin toisinpäin. On taito osata valmentaa ryhmää näin. Olen ollut pitkissäkin koulutuksissa, jossa on ollut päinvastoin. Se on ollut todella raskasta. Ja osaan entistä enemmän arvostaa tätä koulutusta senkin suhteen. Mieli tekisi kirjoittaa enemmänkin kaikesta. Kuten vaikka ennakkotehtävästämme joka koski arvoja ja tavoitteita ja sitä miten omia arvojaan on helpompi oppia tunnistamaan. Kirjoitan näistä sitten toiste. 

Tulikin pitkä alustus näihin blogikuulumisiin. Töitä on ollut paljon ja on ollut kaikenlaista punkkiepisodia ja pientä terveydellistä murhetta, mutta näihinkin voi vaikuttaa ihan omalla asenteellaan. Ja jo näihinkin asioihin pääsin hyödyntämään kurssilla opittuja työkaluja. Mielikuvaharjoitteet ovat aivan parhaita ja niitä pitää todellakin alkaa käyttää enemmän. Tällä viikolla havaitsin sen, miten etukäteen kuviteltu tilanne (kuvittelin sen siis menevän positiivisesti enkä negatiivisesti) todella muotoutui sen kuvitelmani mukaiseksi. Ja vielä pakko kertoa..  Yksi treenattavistan totesi (ei liittynyt mitenkään aiheeseen NLP), että oli ollut puhumassa isossa seminaarissa jossa oli myös kuninkaallisia kuuntelemassa ja hän oli ollut aivan paniikissa ennen puheenvuoroaan. Ennen lavalle menoa hän oli kuvitellut olevansa aina niin itsevarma Lenita Airisto, ja puhe oli mennyt hienosti. 

Eilen oli pieni breikki taas tuulihousuarkeen, kun käväisin mummiksen avajaisissa. Aamulla tosin oli seitsemältä asiakkaat odottamassa, joten ilta loppui hyvin aikaisin. Mutta niin piristävää on joskus edes päästä käymään jossain ihmisten ilmoilla niin sanotusti :) Ja Tamin vein uimaan Herttoniemeen mereen ekaa kertaa tällä viikolla, hän tykkäsi niin paljon! Tamilla oli samana päivänä synttärit, 10 kuukautta pärähti mittariin <3

Viikonloppuna on tarkoitus nähdä ystäviä ja viettää aikaa lapsen ja ex-anopin ja pikkukoiran kanssa. Koitan pysytellä työnteosta nyt erossa viikonlopun ajan, se tekee aina hyvää. Siihen pitää vähän pakottaa itseään välillä, sillä yrittäjyyden ja unelmatyön vaara on juuri se että innostuneisuudellaan piiputtaa itseään. Eli nyt aivot narikkaan sen osalta. Kivaa viikonloppua teille myös!

Treeni-iloa, ajatuksia elämästä ja kiitollisuutta

Hei ihanat! Viikko, tai ainakin työviikko on lopuillaan ja sitä voi vihdoin keskittyä relaamiseen ja omiin juttuihin. Eilinen oli varsinainen hyvän mielen päivä. Jotenkin vauhtia ja boostia siihen päivään tuli niin kivasta kahvitteluhetkestä ystävän kanssa. Ihan ex-tempore sellaisesta.

Perjantaina mulla alkoi työt vasta puoli neljän aikaan, joten otin vähän varaslähtöä viikonloppuun. Aamulla menin salille tekemään oman treenin. Edellisestä sellaisesta onkin aikaa.. Maaliskuun lopussa olin viimeksi käynyt omalla jumpalla. Olin jo hukannut salikortinkin.. Ai että oli niin ihana päästä tekemään omaa treeniä. Toki saan liikuntaa myös tunteja vetäessä, mutta se ei ole sama juttu. Aamun treeni oli niin huikea ja tyhjentävä ja rentouttava kaikessa raskaudessaan. Omia treenejä ei yksinkertaisesti pidä skipata, mutta joskus on vain pakko. Kun töitä on tosi paljon ja arjen aktiivisuus vielä kaikkine velvoitteineen ja ihanuuksineen siihen päälle.. On joskus vain viisaampaa levätä. Olen oppinut kuuntelemaan omaa kehoa ja omaa jaksamista.

 Viime viikolla kävin golfaamassa pari kertaa, ja totesin että tämä harrastus saa nyt jäädä vähemmälle tänä kesänä. Golf on ihanaa, mutta siihen menee niin paljon aikaa ja nyt on tärkeämpiä asioita. Sitä paitsi ollakseen hyvä ja nauttiakseen tästä lajista, pitäisi päästä pelaamaan aika paljon. Tämä laji ei ole niin tärkeä, että olisin valmis uhraamaan sen vuoksi kaiken muun. Kuvittelin, että siihen on nyt aikaa kun lapsi on jo noin iso, mutta kyllä tämä taitaa eläkelajiksi jäädä :D Koiran kanssa ulkoilen mieluummin ja töitäkin on niin paljon. Ja edelleen kaikki töiden ulkopuolelle jäävä aika on pyhitetty lapselle. Hän on vielä kuitenkin pieni ja montaa vuotta ei enää äidin seura kelpaa. Jos nytkään enää niin paljon.. NLP opinnot vievät nekin oman aikansa ja energian. Opintoja on viikonloppuisin ja kesällä, joten tänä vuonna kesälomaakaan ei ole samalla tavalla kuin yleensä. Sen vuoksi on tärkeää palautua sitten muuten ja niin paljon kuin mahdollista. 

Tämä alkuvuosi on ollut varmasti kiireisin yritykseni historian koko aikana. Paljon on tapahtunut, paljon olen saanut asioita eteenpäin ja paljon olen saanut tehdä valmennustyötä asiakkaiden kanssa. Siitä olen äärimmäisen kiitollinen. Ja kiitollinen olen ihan kaikesta elämässäni. Mietin sitä kaikkea joka päivä mistä olen kiitollinen. Lapsesta, koirasta, autosta, kodista, ystävistä, terveydestä, työstä, kaikesta mahdollisesta. 

Tamin kanssa aamulenkit ovat jotenkin taianomaisia joka kerta. Rakastan aamuja ja pysähtelemme katselemaan asioita ja maisemia. Kävely ei ole suorittamista vaan myös pysähtymistä ja läsnäoloa. Tästäkin asiasta olen todella kiitollinen, koiran myötä olen oppinut sitä vielä lisää. Kun on läsnä, saa niin paljon. Näkee paljon. Oppii paljon ja on sitä kautta onnellisempi ja tyytyväisempi. 

Pyrin elämässä koko ajan toteuttamaan niitä asioita joista olen aina haaveillut. Teen paljon töitä niiden eteen ja tavoittelen jokaista asiaa mistä olen haaveillut. Unelmat ja tavoitteet ovat kuin vuoria. Kun olet kiivennyt yhdelle vuorelle, näet edessäsi vielä korkeampia sellaisia ja lopulta sitä addiktoituu unelmiensa saavutamiseen kun ymmärtää että kaikki on mahdollista. Mutta niiden eteen on tehtävä aina töitä. Mitään ei saa ilmaiseksi. 

Olen tehnyt aina määrätietoisesti töitä unelmieni eteen, mutta samalla olen antanut joskus myös muiden mielipiteiden vaikuttaa tekemisiini. Enää en anna. Sellainen on todella vapauttavaa. Viimeisen puolen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon ihania asioita ja viimeisen puolen vuoden aikana olen myös viis veisannut siitä mitä joku ajattelee. Itse olen luonteeltani sellainen, että mitä enemmän vaikeuksia eteeni tuodaan, sitä enemmän yritän. Mutta mikä tärkeintä, olen oppinut myös pysähtymään ikävien ajatusten äärelle. Työnteko tai suorittaminen eivät ole keino paeta asioita, ne ovat vain lopputulos siitä. Ajatuksille ja tunteille pitää osata myös antautua ja pitää myös antaa itsensä tuntea niitä tunteita joita pintaan tulee. 

Hyvällä mielellä kohti viikonloppua. Luvassa on paljon puuhastelua lapsen ja Tami-koiran kanssa. Ja myös paljon unta, sillä Tami on vihdoin oppinut nukkumaan. Vai olenko se minä joka olen oppinut nukkumaan? Joka tapauksessa ihanaa viikonloppua teille kaikille. Muistakaa kertoa tärkeille ihmisille aina kuinka tärkeitä he ovat <3