Ja nyt se sitten alkaa, maanantaina 28.9 Dplaylta. Ensimmäinen jakso tulee myös TV5:lta. Lähdin seikkailuun 150% täysillä, kuten aina kaikkeen. Uskon että ilman rohkeutta ja tietynlaista hulluutta elämästä jäisi puuttumaan paljon. Kuvaukset oli mieletön kokemus. Olin aina leikilläni sanonut, että mun pitäisi varmaan mennä johonkin deittiohjelmaan, että löytäisin miehen itselleni. Olen aina jotenkin ajatellut, että mulla ei ole aikaa selata tinderiä tai käydä treffeillä. Siihen oikeasti menee aikaa, ja olen halunnut käyttää aikani lapsen kanssa olemiseen ja työhön. On ollut "tärkeämpiä" asioita, kuten yritys. Mutta mikä oikeastaan on tärkeämpää kuin rakkaus? Tulla rakastetuksi ja saada rakastaa. Mutta en ikimaailmassa voinut kuvitella olevani osa realitya.
Kun sarjaa alettiin kuvata, en myöskään uskonut että voisin ihastua oikeasti keneenkään. Sitä tunnetta ei nimittäin vuosiin ollut tullut ja mietin jo että enkö vain osaa enää. Mulla ei ole koskaan ollut mitään tiettyä miesihannetta tai -tyyppiä mihin ihastun. Jokainen rakkaus on ollut erilainen ja jokainen mies on ollut erilainen.
Keväällä sain sitten miesten kirjeitä luettavakseni. Ai että miten jännää. Ja miten upeita ja rohkeita miehiä, olivat uskaltaneet kirjoittaa. Treffeillä käynti kameran ja "koko kansan edessä" on ihan eri juttu kuin normi treffit. Ja nekin on mun mielestä aina vähän jännittäviä! Valitsin kirjeistä miehet. Näytin kirjeet myös pojalleni, ja pyysin häntä valitsemaan omat suosikkinsa. En kertonut omia valintoja hänelle, hän valitsi samat. Sitten ajoin ystävän luokse ja näytin kirjeet hänelle. En taaskaan kertonut omia valintoja, hänkin valitsi samat kuin minä ja lapseni.
Jokaisesta kirjeestä välittyi tietty fiilis, hyvä sellainen. Toukokuussa sitten aloitettiin kuvaukset. Kuvattiin ensin meillä ja mun ystävä Jarna oli mukana valitsemassa miehiä kirjeistä ja kuvista ekassa jaksossa. Sitten kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna lapsi meni isälleen ja koirakin meni heille. Pakkasin auton ja ajoin Mustion Linnaan. Siellä kuvattiin sarjan upea mainos ja seuraavana päivänä alkoi kuvaukset miesten kanssa.
Mainoksen kuvaaminen oli ihanaa! Seuraavana päivänä kaikki ihanuus oli poissa ja tilalla oli jännitys, pieni ahdistus ja pakokauhu oikeastaan. Mihin olin lupautunut? Voisinko hypätä autoon ja ajaa kotiin.. Mulla ei kirjeiden perusteella ollut oikein ennakkosuosikkia eikä perhosia vatsassa. En pysty kirjeen tai kuvan perusteella ihastumaan. Kyse on kokonaisuudesta, siitä millainen tunne ihmisestä tulee. Millainen hänen läsnäolonsa on, kuinka hän kuuntelee, antaa tilaa muille ja millaisia ajatuksia hänellä on. Ja miten keskinäinen kemia toimii. Nooralla ja Kaisalla oli selkeämmin odotuksia omista miehistään, minulla ei mitään.
Aamupäivällä kuvattiin pressikuvia ja otettiin ihanan Piritta -juontajan kanssa haastiksia ja vähitellen ahdistus alkoi hävitä. Sitten iltapäivällä oli vuorossa miesten kohtaaminen. Olin kuullut edellisenä iltana, että syön heidän kanssaan illallista Linnan Paviljongissa. Menua en ollut itse valinnut. Siellä oli hummeria ja ostereita ja kaikkea herkkua. En ollut ikinä syönyt ostereita, koska ne ovat aivan ällöttävän niljakkaita. Edellisen illan etsin YouTubesta videoita "How to open oyster" ja harjoittelin niiden avulla avaamaan ja syömään ostereita oikeaoppisesti etten mokaisi telkkarissa seuraavana päivänä :)
Sitten se h-hetki vihdoin koitti ja miehet kävelivät järven yli siltaa pitkin luokseni yksitellen. Satoi vettä ja oli kylmä ja aina miesten välissä laitettiin vilttiä päälle ja hytisin kylmästä, vai enemmän jännityksestä. Ja sitten dinnerille. Olipahan jännittävää mennä paviljonkiin, missä odotti viisi miestä. Hauskaa oli ja ensimmäisestä jaksosta selviää sitten lisää. Seuraavana päivänä tutustuminen jatkui vielä yhteisten aktiviteettien myötä ja sen jälkeen ajelin kotiin auto täynnä kukkia. Seuraava etappi olisi mennä mökille viikonlopuksi neljän miehen kanssa. Yksi joutui lähtemään kotiin.Pudotukset olivat ohjelmassa aina kamalia. Ikävä oli lähettää ketään kotiin.
Kuvaukset kestivät heinäkuun loppuun ja henkisesti kesä oli todella rankka. Kuvauspäiviä oli mulla yhteensä 21 ja kuvauspäivien välissä tein muistiinpanoja itselle mitä ajatuksia edellisellä kerralla oli herännyt ja valmistauduin miettimällä taas uusia kysymyksiä herroille selvittääkseni keitä he ovat ja mitä he ajattelevat. Koska aivot eivät tunnista onko rasitus henkistä vai fyysistä, en kauheasti kesällä treenannut. Olisin tullut kipeäksi, mennyt ylirasitustilaan, jos olisin sen tehnyt.
Kesän aikana paino putosi useamman kilon, mutta vähitellen niin keho kuin mielikin ovat palautuneet normaaliin. Tuli syötyä huonosti ja nukuttua huonosti. Kuvauspäivät oli pitkiä ja jos kuvasimme ruokailua, ei siinä oikeasti pystynyt syömään. Sitten ruoka piti lusikoida nopeasti alas, jotta saatiin taas jatkettua kuvaamista. Ensimmäiset viikot murehdin kovasti sitä miten jaksot editoidaan ja millainen kuva musta tulee. Lopulta lopetin murehtimisen koska se oli turhaa. Olin ollut oma itseni. Olin sellainen kuin olin. Ja joku tykkää ja joku ei. Ja se, että sai kokea sen ihastumisen tunteen pitkästä aikaa, oli aika mieletön juttu. Paljastan siis tässä vaiheessa että sellaista todellakin oli.
Kesän aikana hyväksyin itsessäni myös sen, että minussa on monta puolta. Kaikki ne ovat minua ja kaikki saavat ylpeydellä tulla nähdyksi. On äiti joka leijonaemon lailla suojelee lastaan, on intohimoinen yrittäjä ja muiden tsemppaaja, rauhallinen ja määrätietoinen nainen. On Hanna joka treenaa, on Hanna joka juo viiniä ja Hanna joka tekee kaikkea hurjaa ja jännää ja ylittää itsensä. On Hanna joka seisoo metsän hiljaisuudessa koiran kanssa ja se Hanna joka rakastaa käsilaukkuja ja kaikkea kaunista. Sitten on se Hanna, joka repeilee, puhuu porin murteella, nauraa tyhmille jutuille vedet silmissä ja se Hanna joka itkee kaikesta mahdollisesta. Eniten kyynel tirahtaa kiitollisuudesta. Kun joku sanoo kauniisti, tai on kuunnellut sanomisiani ja ottaa ne jotenkin huomioon seuraavassa hetkessä. Sellainen ihmisten oikea kuunteleminen on jotenkin harvinaista. Itken myös livemusiikista, ilosta, helpotuksesta, ikävästä ja kaikesta mahdollisesta. Ja kun nauran kunnolla, valuu vedet silmistä niin paljon etten enää tiedä itkenkö vai nauranko.
Oli siis tunteikas ja todella hauska kesä. Löytyikö se mies sitten ohjelmasta jää nähtäväksi. Pysykää siis kuulolla! Päivitän kuulumisia instaan (stoori) @sportsladyh ja @hannaanttipoika.
Kiitos todella paljon tsempeistä tähän asti kaikilta ihanilta someseuraajilta, asiakkailta ja ystäviltä. Nyt seuraavan kuukauden ajan elän kaiken uudelleen, telkkarin kautta. Onpa kyllä niin jännittävää ja tulee varmasti heräämään monenlaisia tunteita sarjaa katsoessa. Jännittävää mikä päätyy telkkariin ja mikä taas ei. Ja paljonhan oli myös niitä hetkiä, jolloin kamera ei meitä seurannut joten kaikenlaista on kesän aikana tapahtunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti