Sinkkuäidille sulhanen

No niin, huomenna se vihdoin sitten alkaa. Sinkkuäidille Sulhanen! Jaksot näytettiin jo viime syksynä Dplayssa ja nyt ohjelma tulee ulos TV5:lta. Tuntuu, että ohjelmasta on ikuisuus. En paljasta lopputulosta täällä blogissa, jos et ohjelmaa ole vielä katsonut, mutta muutaman sanan voisi siitä sanoa kyllä.

Aivan ensinnä tuntuu, että tuosta on ikuisuus. Viime maaliskuussa kuvattiin meidän sinkkuäitien esittelyvideoita ja toukokuussa alkoi kuvaukset. Kun mua pyydettiin mukaan ohjelmaan joulukuussa 2019, oli ensimmäinen vastaukseni EI. En ole ikinä halunnut olla telkkarissa enkä ole halunnut julkisuutta. Vaikka kirjoitan blogia ja avaan täällä osaa elämästäni, olen hyvin yksityinen ihminen. Pidän aina omana ja lähipiirin tietona omat asiani ja ongelmani, samoin parisuhteeni. Kun mietin ohjelmaan lähtemistä, kysyin ensin ex-mieheni mielipidettä ja hänen lupaansa. Lapsi tulisi kuitenkin näkymään ohjelmassa. Hän näytti vihreää valoa. Lapsikin suhtautui asiaan hyvin. Kysyin vielä lapsen kummitädeiltä mitä he olivat mieltä. Katsoin Ruotsin Ensam Mamma Söker pari tuotantokautta, ja näiden perusteella lupasin lähteä mukaan. Minulle tärkeää oli se, että ohjelma olisi hyvän mielen reality. Ketään ei mustamaalattaisi ja naisia kohdeltaisiin kunnioituksella. Ja poikaani näytettäisiin mahdollisimman vähän, sen mitä olisi pakko. 

Toukokuussa 2020 kuvaukset sitten alkoivat. Oli jännää ja hauskaa. Viihdyin kameran edessä, en jännittänyt. Pystyin olemaan oma itseni, nauruineni ja itkuineni. Somessa en koskaan itke, mutta normaalielämässä kyllä. Olen herkkä. Itken ja nauran kun siltä tuntuu. Kameran edessä oli yllättävän helppo olla. 

Oli ihana tutustua Pirittaan (juontaja) sekä toisiin äiteihin Kaisaan ja Nooraan. Heidän kanssaan pidettiin tiiviisti yhteyttä kuvausten ajan. Pääsin tekemään töitä upeiden ammattilaisten kanssa. Mulla oli koko kesän oma toimittaja, kuvaaja ja äänimies. Satu, Antti ja Puhis sekä minä ja miehet menimme ympäri Suomea sen pari kuukautta. Oli rankkaa, oli hauskaa ja oli ikimuistoista. Miehet, jotka kirjeiden perusteella valitsin olivat mukavia tyyppejä. Etukäteen tiesin heistä vain etunimen, ja sen mitä he kirjeisiin kirjoittivat. Ja asuinkaupungin.   

Henkisesti ohjelman tekeminen oli tosi rankkaa, vaikka en ollut niin ajatellut. Siihen liittyi paljon kaikenlaista. Yllätyksenä tuli myös se, että oli joka kerta vaikea tiputtaa miehiä pois. Tottakai mielen päällä pyöri myös sellaisia asioita, millainen kuva minusta ihmisenä tulisi telkkarissa, millä motiiveilla miehet olivat liikenteessä ja mitä ohjelmaan lopulta päätyisi. Nämä asiat olin toki etukäteen miettinyt. Materiaalia kuvattiin todella paljon, murto-osa päätyi telkkariin. Mutta jännäähän se oli. 

Olisin katunut, jos en olisi lähtenyt mukaan. Oli todella ikimuistoinen kesä ja sain tutustua niin upeisiin tyyppeihin ja ohjelman ansiosta elämään jäi ihania ihmisiä. Tähän hyppäsin todella mukaan aivan täysillä, ja annoin todella kaikkeni. Mulla on tapana tehdä asiat 150 %:sti. Tätä on hyvä joskus mummona muistella. Eikä sitä vieläkään tiedä mitä tämä lopulta tuo tullessaan. En tiedä lähtisinkö enää mihinkään realityyn. Syksyllä olin sitä mieltä että en. Mutta Tanssii tähtien kanssa olisi kyllä kiva. Selviytyjät olisi myös. Olen niin jäätävän voitontahtoinen, että valmistautuisin siihen todella huolella. Kahvinkin lopetin juuri, joten ei tulisi siellä sitä päänsärkyä kun kahvia ei saa ;)

alemmat kuvat Lisa Nikula, ylin kuva myös tuotannon kuvia Mustion Linnasta

Sinkkuäidille sulhanen alkaa

Marraskuussa sain viestin instan kautta. Multa kysyttiin olenko sinkku ja tiedusteltiin kiinnostaisiko lähteä mukaan Sinkkuäidille sulhanen -ohjelmaan. Sitä alettaisiin taas kuvata.

Ja nyt se sitten alkaa, maanantaina 28.9 Dplaylta. Ensimmäinen jakso tulee myös TV5:lta. Lähdin seikkailuun 150% täysillä, kuten aina kaikkeen. Uskon että ilman rohkeutta ja tietynlaista hulluutta elämästä jäisi puuttumaan paljon. Kuvaukset oli mieletön kokemus. Olin aina leikilläni sanonut, että mun pitäisi varmaan mennä johonkin deittiohjelmaan, että löytäisin miehen itselleni. Olen aina jotenkin ajatellut, että mulla ei ole aikaa selata tinderiä tai käydä treffeillä. Siihen oikeasti menee aikaa, ja olen halunnut käyttää aikani lapsen kanssa olemiseen ja työhön. On ollut "tärkeämpiä" asioita, kuten yritys. Mutta mikä oikeastaan on tärkeämpää kuin rakkaus? Tulla rakastetuksi ja saada rakastaa. Mutta en ikimaailmassa voinut kuvitella olevani osa realitya. 

Kun sarjaa alettiin kuvata, en myöskään uskonut että voisin ihastua oikeasti keneenkään. Sitä tunnetta ei nimittäin vuosiin ollut tullut ja mietin jo että enkö vain osaa enää. Mulla ei ole koskaan ollut mitään tiettyä miesihannetta tai -tyyppiä mihin ihastun. Jokainen rakkaus on ollut erilainen ja jokainen mies on ollut erilainen. 

Keväällä sain sitten miesten kirjeitä luettavakseni. Ai että miten jännää. Ja miten upeita ja rohkeita miehiä, olivat uskaltaneet kirjoittaa. Treffeillä käynti kameran ja "koko kansan edessä" on ihan eri juttu kuin normi treffit. Ja nekin on mun mielestä aina vähän jännittäviä! Valitsin kirjeistä miehet. Näytin kirjeet myös pojalleni, ja pyysin häntä valitsemaan omat suosikkinsa. En kertonut omia valintoja hänelle, hän valitsi samat. Sitten ajoin ystävän luokse ja näytin kirjeet hänelle. En taaskaan kertonut omia valintoja, hänkin valitsi samat kuin minä ja lapseni. 

Jokaisesta kirjeestä välittyi tietty fiilis, hyvä sellainen. Toukokuussa sitten aloitettiin kuvaukset. Kuvattiin ensin meillä ja mun ystävä Jarna oli mukana valitsemassa miehiä kirjeistä ja kuvista ekassa jaksossa. Sitten kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna lapsi meni isälleen ja koirakin meni heille. Pakkasin auton ja ajoin Mustion Linnaan. Siellä kuvattiin sarjan upea mainos ja seuraavana päivänä alkoi kuvaukset miesten kanssa. 

Mainoksen kuvaaminen oli ihanaa! Seuraavana päivänä kaikki ihanuus oli poissa ja tilalla oli jännitys, pieni ahdistus ja pakokauhu oikeastaan. Mihin olin lupautunut? Voisinko hypätä autoon ja ajaa kotiin.. Mulla ei kirjeiden perusteella ollut oikein ennakkosuosikkia eikä perhosia vatsassa. En pysty kirjeen tai kuvan perusteella ihastumaan. Kyse on kokonaisuudesta, siitä millainen tunne ihmisestä tulee. Millainen hänen läsnäolonsa on, kuinka hän kuuntelee, antaa tilaa muille ja millaisia ajatuksia hänellä on. Ja miten keskinäinen kemia toimii. Nooralla ja Kaisalla oli selkeämmin odotuksia omista miehistään, minulla ei mitään. 

Aamupäivällä kuvattiin pressikuvia ja otettiin ihanan Piritta -juontajan kanssa haastiksia ja vähitellen ahdistus alkoi hävitä. Sitten iltapäivällä oli vuorossa miesten kohtaaminen. Olin kuullut edellisenä iltana, että syön heidän kanssaan illallista Linnan Paviljongissa. Menua en ollut itse valinnut. Siellä oli hummeria ja ostereita ja kaikkea herkkua. En ollut ikinä syönyt ostereita, koska ne ovat aivan ällöttävän niljakkaita. Edellisen illan etsin YouTubesta videoita "How to open oyster" ja harjoittelin niiden avulla avaamaan ja syömään ostereita oikeaoppisesti etten mokaisi telkkarissa seuraavana päivänä :)

Sitten se h-hetki vihdoin koitti ja miehet kävelivät järven yli siltaa pitkin luokseni yksitellen. Satoi vettä ja oli kylmä ja aina miesten välissä laitettiin vilttiä päälle ja hytisin kylmästä, vai enemmän jännityksestä. Ja sitten dinnerille. Olipahan jännittävää mennä paviljonkiin, missä odotti viisi miestä. Hauskaa oli ja ensimmäisestä jaksosta selviää sitten lisää. Seuraavana päivänä tutustuminen jatkui vielä yhteisten aktiviteettien myötä ja sen jälkeen ajelin kotiin auto täynnä kukkia. Seuraava etappi olisi mennä mökille viikonlopuksi neljän miehen kanssa. Yksi joutui lähtemään kotiin.Pudotukset olivat ohjelmassa aina kamalia. Ikävä oli lähettää ketään kotiin. 

Kuvaukset kestivät heinäkuun loppuun ja henkisesti kesä oli todella rankka. Kuvauspäiviä oli mulla yhteensä 21 ja kuvauspäivien välissä tein muistiinpanoja itselle mitä ajatuksia edellisellä kerralla oli herännyt ja valmistauduin miettimällä taas uusia kysymyksiä herroille selvittääkseni keitä he ovat ja mitä he ajattelevat. Koska aivot eivät tunnista onko rasitus henkistä vai fyysistä, en kauheasti kesällä treenannut. Olisin tullut kipeäksi, mennyt ylirasitustilaan, jos olisin sen tehnyt. 

Kesän aikana paino putosi useamman kilon, mutta vähitellen niin keho kuin mielikin ovat palautuneet normaaliin. Tuli syötyä huonosti ja nukuttua huonosti. Kuvauspäivät oli pitkiä ja jos kuvasimme ruokailua, ei siinä oikeasti pystynyt syömään. Sitten ruoka piti lusikoida nopeasti alas, jotta saatiin taas jatkettua kuvaamista. Ensimmäiset viikot murehdin kovasti sitä miten jaksot editoidaan ja millainen kuva musta tulee. Lopulta lopetin murehtimisen koska se oli turhaa. Olin ollut oma itseni. Olin sellainen kuin olin. Ja joku tykkää ja joku ei. Ja se, että sai kokea sen ihastumisen tunteen pitkästä aikaa, oli aika mieletön juttu. Paljastan siis tässä vaiheessa että sellaista todellakin oli. 

Kesän aikana hyväksyin itsessäni myös sen, että minussa on monta puolta. Kaikki ne ovat minua ja kaikki saavat ylpeydellä tulla nähdyksi. On äiti joka leijonaemon lailla suojelee lastaan, on intohimoinen yrittäjä ja muiden tsemppaaja, rauhallinen ja määrätietoinen nainen. On Hanna joka treenaa, on Hanna joka juo viiniä ja Hanna joka tekee kaikkea hurjaa ja jännää ja ylittää itsensä. On Hanna joka seisoo metsän hiljaisuudessa koiran kanssa ja se Hanna joka rakastaa käsilaukkuja ja kaikkea kaunista. Sitten on se Hanna, joka repeilee, puhuu porin murteella, nauraa tyhmille jutuille vedet silmissä ja se Hanna joka itkee kaikesta mahdollisesta. Eniten kyynel tirahtaa kiitollisuudesta. Kun joku sanoo kauniisti, tai on kuunnellut sanomisiani ja ottaa ne jotenkin huomioon seuraavassa hetkessä. Sellainen ihmisten oikea kuunteleminen on jotenkin harvinaista. Itken myös livemusiikista, ilosta, helpotuksesta, ikävästä ja kaikesta mahdollisesta. Ja kun nauran kunnolla, valuu vedet silmistä niin paljon etten enää tiedä itkenkö vai nauranko.  

Oli siis tunteikas ja todella hauska kesä. Löytyikö se mies sitten ohjelmasta jää nähtäväksi. Pysykää siis kuulolla! Päivitän kuulumisia instaan (stoori) @sportsladyh ja @hannaanttipoika.

Kiitos todella paljon tsempeistä tähän asti kaikilta ihanilta someseuraajilta, asiakkailta ja ystäviltä. Nyt seuraavan kuukauden ajan elän kaiken uudelleen, telkkarin kautta. Onpa kyllä niin jännittävää ja tulee varmasti heräämään monenlaisia tunteita sarjaa katsoessa. Jännittävää mikä päätyy telkkariin ja mikä taas ei. Ja paljonhan oli myös niitä hetkiä, jolloin kamera ei meitä seurannut joten kaikenlaista on kesän aikana tapahtunut. 

Syyskuu on täällä

 

Syyskuu on täällä ja eilen alkoi Aineenvaihdunta käyntiin 2 verkkovalmennus! Syksy on tuonut tullessaan (ja tuo vielä lisää!), paljon uusia juttuja. Odotan innolla, että pääsen kertomaan teille kaikesta. 

Arki pyörii yläasteelaisen ja yrittäjän kotona taas normaalisti. On totuteltu alkaneeseen rytmiin, harrastusten alkamiseen ja mun ohjausten alkamiseen. Tasapaino löytyy vähitellen ja tänä syksynä kaikessa tekemisessä on jotenkin ihana rauha. Ja ymmärrys pysähtymisestä. Hyvällä fiiliksellä olen tehnyt duuneja, uutta on kehitteillä ja syyskuussa tapahtuu muutenkin vaikka mitä kivaa.

10.9 olen puhumassa Kilpirauhasliiton FB:ssa livelähetyksessä kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja painonpudotuksesta sekä hyvinvoinnista. Aihe on itselle tosi rakas, ja siitä on joka kerta aivan mahtava päästä puhumaan. Sen vangiksi ei pidä jäädä ja tie parempaan oloon löytyy, tiedän omasta kokemuksesta!

Syyskuun lopussa, 28.9, alkaa Dplaylta myös Sinkkuäidille sulhanen. Vaati mielettömästi rohkeutta lähteä mukaan. Tai rohkeutta olla oma itsensä kameroiden edessä. Sanoa sen mitä kokee ja tuntee, olla rehellinen ja sallia itsensä ihastua ja kokea erilaisia tunteita. Onhan ohjelman kuvaaminen itsessään kupla. Vaikka asiat eivät ole käsikirjoitettuja siinä, ei sen tekemisellä voi sanoa olevan mitään tekemistä todellisuuden kanssa varsinaisesti. Upea kokemus se oli ja nyt jännitetään sitten miltä kaikki näyttää telkkarissa. TV5:lta se tulee tammikuussa. 

Aineenvaihdunta käyntiin verkkovalmennukseen pääsee vielä mukaan. Tämän päivän instagram postaus inspiroi ihmisiä ajatukseen, että painonpudotus on mahdollista vaikka sairastaisi kilpirauhasen vajaatoimintaa ja olen ottanut valmennukseen vielä tänään jengiä mukaan. Ilmoittautua voi täältä ja jos haluat hyödyntää Smartum, Edenred, ePassi tai Eazybreak, niin menet kyseisen palveluntarjoajan sivuille. Lisää infoa valmennuksesta saat täältä.

Sinkkuäidille sulhanen 2020

Koko tämän lähes kymmenen vuoden blogitaipaleen aikana en ole yksityiselämästäni tai parisuhdeasioistani täällä puhunut, enkä somessa muutenkaan. Olen kokenut, että se on asia jonka olen halunnut pitää vain itselläni ja oman lähipiirini tiedossa. 

Uskon kaikessa siihen, että asiat tapahtuvat kun niiden aika on. Kuuntelen muutenkin aina sydäntäni kaikessa mitä teen. On se sitten liiketoimintaan liittyvä päätös, tai yksityiselämään. Joskus tekemäni päätökset saattavat vaikuttaa rohkeiltakin, mutta ajatus niistä on itänyt yleensä jo pitkään alitajunnassani ennen kuin alan toimia. Ulkopuoliselle päätökseni saattavat näyttää siltä, että päätän ja toimin heti. Ja usein niin sitten tapahtuukin, kun asioille tulee oikea aika ja paikka.

Ja nyt haluan kertoa teille jotain, sillä osa teistä onkin bongannut tämän jo viikonlopun aikana telkkarista:

Viime vuoden puolella, ennen meidän joululomaa, minulle tarjottiin mahdollisuutta olla mukana sellaisessa projektissa kuin "Sinkkuäidille sulhanen". Olin vuosikaudet leikilläni sanonut sitä, että pitäisi varmasti mennä telkkariin jotta mies löytyisi. Sopivaa formaattia ei vain ollut osunut kohdalle, enkä myöskään ikinä ollut ajatellut oikeasti hakea telkkariin. Mutta tällaista tilaisuutta en yksinkertaisesti voinut ohittaa. Sain sen mitä tilasin. Katsoin tätä ohjelmaa (Sinkkuäidille sulhanen) jo 2007 ja 2008 kun se viimeksi Suomessa tuli ja koukutuin täysin loppuvuodesta myös Ruotsin Ensam Mamma Söker tuotantokausiin, joita voi katsoa Viafreeltä.  

Te tiedätte millainen olen. Kun aloitan jotain, panostan siihen täysillä ja keskitän asiaan kaiken energiani. Fiilistelen, nautin matkasta ja toteutan unelmiani tai tavoitteitani. Miehen etsimisestä en nyt kuitenkaan puhuisi tavoitteena, unelmana kylläkin. Olisihan se unelma löytää vierelle ihana mies, joka veisi jalat altani. Mies joka olisi suuri rakkauteni, paras ystäväni ja tasavertainen elämänkumppani. Mies jonka kanssa voisin jakaa arjen, nauraa, tehdä kivoja juttuja ja vain olla, yhdessä ja välillä erikseen. Miestä joka sujahtaisi tällaisen intohimoisen yrittäjän elämään. Ottaisi koko paketin: minut, lapsen, pikkukoiran ja unelmieni työn. Mutta ennen kaikkea minut. Sellaisena kuin olen. Täydentämään meidän perhettä ja toisin päin. Ja nyt olen päättänyt olla rohkea, kaiken se haavoittuvuuden uhalla, ja lähteä mukaan tähän mahtavaan ohjelmaan. Uskon, että se toinen puuttuva puolisko on tuolla jossain ja tätä kautta minulla on mahdollisuus hänet löytää. 

Eli aika jännä kevät on tästä tulossa, tai jännä vuosi ylipäätään. Aivan mahtavat fiilikset on tämän suhteen ja uskon, että tämä tulee olemaan aivan mielettömän upea juttu. Ja ihania ovat muutkin sinkkuäidit. Upeita ja kauniita naisia. Rakkaus on todellakin tervetullut elämääni. Jutut jatkuu Instassa oman tilini @hannaanttipoika puolella ja @sportsladyh puolella jatkuvat sporttijutut. Sinne on toivottu myös mentaalipuolen juttuja ja niitä on myös luvassa säännöllisemmin. 

Tämmöisessä lookissa otettiin kuvia ja materiaalia esittelyvideoon pari viikkoa sitten. Ihanaa alkavaa viikkoa ja maaliskuuta teille ihanille. Mä jään jännityksellä odottamaan postia tulevilta sulhaskandidaateilta. Ihanaa ja jännää! 

Kurkkaa lisää ohjelmasta ja sinkkuäideistä Endemol Shinen sivuilta!

xo

Hanna

P.S. Kiitos olette olleet aivan ihania Instan ja Facen puolella ja olen saanut niin paljon kannustusta ja tsemppejä ja onnen toivotuksia, että olen niistä vilpittömän kiitollinen. Ihanaa kun ystävät ovat tässä täysillä mukana, ja myös te ihanat seuraajat somessa. Kiitos olette kaikki aivan super ihania.