Sports Lady®

Sports Lady®

30.8.2011

Lukijan tarina sohvaperunasta himoliikkujaksi ja tulevaksi PT:ksi T4U koulutusputkessa




Aikaisemmin julkaisin blogissa kilpailun, jossa kyseltiin teidän tarinoitanne liikkumisesta. Tässä Tiinan tarina:





"Aloitan tarinani ala-asteajoista...olin ala-asteella lievästi ylipainoinen ja inhosin kaikkea liikuntaa, paitsi ehkä pesäpalloa ja sählyä, joissa sentään tunsin pärjääväni koostani huolimatta! Yläasteelle siirryttyäni aloin laihduttamaan; ensin pelkästään ruokavalion avulla, mutta sitten jossain vaiheessa lenkkeily (kävellen) tuli mukaan kuvioihin. Olin muistaakseni yhdeksännellä luokalla ja päätin erään kerran lenkkeillessäni kokeilla miltä pieni hölkkä maistuisi. Yllätyin positiivisesti kun jaksoinkin juosta enemmän kuin ajattelin ja siitä lähtien lenkkeilinkin juosten. Lukioaikana ja sen jälkeisinä vuosina juoksun lisäksi aloin harrastamaan kuntosalilla käyntiä ja kesäisin pyöräilyä. Muistan kyllä myös hankkineeni Jane Fondan jumppavideon joten sen tahdissa tuli myös jumpattua, kylläkin ilman asiaankuuluvia jumppatrikoita;-)

Muutettuani 26-vuotiaana Helsinkiin uskaltauduin vihdoinkin kuntosalin lisäksi koittamaan erilaisia jumppia. Ja sen jälkeen (olen nyt 38-vuotias) ei ole ollut paluuta entiseen;-) Liikun 5-6 kertaa viikossa, käyn erilaisissa jumpissa, spinningissa, kuntosalilla ja tietysti edelleen juoksemassakin. Joku kavereistani olisi ehkä sitä mieltä että olen himoliikkuja....mutta liikunta on minulle kuin huumetta; vaikka olisi kuinka huono päivä töissä niin kunhan pääsen liikkumaan; esim. bodycombatiin nyrkkeilemään mielikuvitusmörköjä vastaan niin tunnin jälkeen fiilis on mahtava ja ketutuksen aiheet painuneet unholaan! Tai kun menee salille rautaa nostamaan tai ulkoilmaan juoksemaan tai spinningiin, jossa parhaimmillaan saavuttaa ihanan flow-tilan kun hyvä musiikki soi, pyörä kulkee ja hiki valuu!



Valitettavasti minulla on taipumus aina valita rankimmat tunnit ja treenata täysillä, vaikka tiedän että suurin osa liikunnasta tulisi suorittaa matalammilla tehoilla. En tiedä että miten oikein saisin ajatukseni suunnattua niin, että pitäisin myös reipasta kävelylenkkiä riittävänä liikuntana! Siinä on vielä minulla harjoiteltavaa paljonkin...Olen myös todella laiska oma-aloitteisesti venyttelemään, mutta nyt muutaman kuukauden aikana olen pari kolme kertaa viikossa tehnyt kotona pidempikestoisia venyttelyjä, joten siinä suhteessa on tapahtunut edistystä;-)

Pyrin syömään terveellisesti; olen teiniajoista lähtien ollut pääsääntöisesti kasvissyöjä, mutta kalaa syön kyllä pari kertaa viikossa ja joskus saatan syödä myös kanaa. Jokapäiväiseen ruokavaliooni kuuluu lämpimän ruuan lisäksi mm. rahkaa marjojen/ananaksen kera, pari Weetaxia banaanin ja rasvattoman jogurtin kera sekä jokin hedelmä.Silloin tällöin syön protskupatukan, palautusjuomia ym. en ole oikein ikinä oppinut käyttämään. Kerran viikossa minulla on lupa pitää herkuttelupäivä ja silloin saattaa kyllä päivän aikana mennä jäätelöpaketti tai suklaalevy hyvinkin nopsaan. Suklaa on heikkouteni; sitä voisin syödä vaikka kuinka isoja määriä...

Erilaisia treenaamiseen liittyviä haaveita kyllä vielä on; haluaisin mennä triatlon-kouluun, harrastaa jotain taistelulajia, oppia käymään myös kehonhuoltotunneilla...harmi, että kaikkea ei voi aikatauluun mahduttaa;-) Kahvakuulailu kiinnostaa myöskin ja harmittaa ettei omalla salillani sellaisia tunteja ole. Juoksemiseen liittyvän haaveeni toteutin muutama vuosi sitten kun juoksin maratonin, tänä vuonna juoksin puolikkaan. Ehkä vielä joku kerta tulee osallistuttua täysmaratonille, mutta tähän mennessä ei ole sellaista kipinää ollut että haluaisin aloittaa siihen tähtäävän harjoittelun.

Tänä syksynä aloitan Trainer4You'n PT-koulutusputken, en tiedä tuleeko siitä ikinä minulle "oikeaa" ammattia, mutta odotan innolla kaikkia koulutuksia, tietojen / kykyjen karttumista ja uusia oivalluksia liikkumisen / ravinnon suhteen.

Tunnustan siis olevani himoliikkuja, joka tarvitsee treenaamista; siitä syntyvää hyvää oloa. Paljon on vielä kehitettävää ja opittavaa treenaamisen ja oman kehon suhteen, mutta sehän treenaamisessa / liikunnassa onkin niin kivaa; aina voi oppia lisää, haastaa itseänsä erilaisilla tavoilla!"

2 kommenttia: