Sports Lady®

Sports Lady®

30.6.2017

Lomalla


Ihan mahtava fiilis! Kesäloma on alkanut ja ilmatkin on olleet tosi hyvät. Eka loma-aamu alkoi eilen aamulenkiltä. Nyt tarkeni jo vähän paremmin kuin alkuviikosta. Lapsi lähti pariksi päiväksi Turkuun pelaamaan pelikaverien kanssa ja mulle tuli omaa aikaa. Pakkasin tavarat autoon ja ajoin Pickalaan uuden harrastuksen pariin. 

Greencardin suoritin 2001 kun olin vielä Nasdaq OMX:ssä töissä. Työnantaja maksoi sen halukkaille. Pelaamaan en koskaan kuitenkaan alkanut. Varmaankin pelikaverien puutteen takia eikä mulla silloin ollut autoakaan. Mä olen aikaisemmin pelannut vain yhden kierroksen, Marbellassa 2002. Sen lisäksi olen käynyt sitten lyömässä muutamia kertoja rangella tai kuplassa. Ihan vain sen vuoksi, että olisin ymmärtänyt personal trainerina enemmän golfaavien asiakkaideni tarpeita. Mutta nyt on vähän omaa aikaa, on auto ja on seuran jäsenyys. Ja mailatkin. 



Oon niin super intona mun uudesta harrastuksesta, että tekisi mieli harjoitella vaan koko ajan. Eilen olin tunnin opettelemassa tekniikkaa pron kanssa. Sen perusteella mikä oli mun svingi, alettiin sitä rakentamaan ja korjaamaan ihan pala palalta niin että se tulisi tehokkaammaksi. Tunnin opetuksen jälkeen se muuttui huomattavasti. Niin golfissa kuin missä tahansa lajissa on erittäin hyvä ottaa yksityistunteja valmentajalta. On sitten kyse venyttelystä tai lihaskuntoharjoittelusta, tai mun tapauksessa nyt golfista. 



Videon avulla näin itse loistavasti mikä oli lähtötilanne ja mihin lyönti oli kehittynyt tunnin aikana. Aion käydä säännöllisesti opettelemassa tätä nyt aluksi. Ja tottakai pelata niin paljon kuin mahdollista. Sain kotiläksyjä ja seuraavaa kertaa varten pitää treenata niitä. Ja tuon videon (josta kuvaa alla) sain sähköpostiin, mistä on hyvä muistella asioita ja myös kotiläksy jää paremmin mieleen. 


videon sain sähköpostiin tunnin päätteeksi



Siskon kanssa käytiin illalla pelaamassa vielä ja oli se kyllä aivan mahtavan kivaa. Ja älyttömästi on opeteltavaa ja muistettavaa. Hyvä kun toinen on pelannut enemmän, itse yritin sitten pysyä perässä ja tehdä kaiken mahdollisimman hyvin. Ja samalla sai sitten häneltä käytännön opastusta ja kertausta mitä kaikkea liittyy itse pelaamiseen. Saldona hyvä mieli ja yksi osuma erään miesgolfarin päähän Fore -huudon saattelemana. Yhteenkään sorsaan en kentällä osunut, pari kertaa pallo meni veteen tai pöpelikköön, mutta vikalla väylällä tuli niin hienot lyönnit etten meinannut itsekään niitä uskoa todeksi. Onnistuin avaamaan hyvin ja sain seuraavalla lyönnillä pallon vielä bunkkereiden yli. 

On ihanaa kun on oma, uusi harrastus. Investointina piti tietysti ottaa jäsenyys ja maksaa yksityistunneista. Ja tietysti aina kierros maksaa vähän myös. Varusteita en sen kummemmin ole vielä hankkinut, sillä urheilullisia vaatteita mulla kyllä riittää. Mailat sain lainaan. Ja se onkin tosi iso ja mahtava juttu! Vähitellen sitten kun näkee miten golf kärpänen puraisee, voi sitten hankkia sitä mukaa jotain jos tarvitsee. Ja ihanaahan tää on. Ei mulla ole ollut mitään maksullista harrastusta seitsemään vuoteen, ellei nyt sitten uimahallimaksuja tai avantouintimaksua lasketa. 


Aamulla oli pakko vielä mennä rangelle harjoittelemaan lyöntiä. Oli aivan järkyttävä tuuli enkä tiedä oliko siinä mitään järkeä mutta oli ihanaa! Täytyy myöntää, että luonteeltani olen melkoinen perfektionisti ja tekisi mieli saada nyt homma kulkemaan hyvin mahdollisimman pian. Ja tietysti oon niin innoissani tästä, että voisin vaikka joka päivä vaan pelata. Ymmärrän hyvin sen ihmisten hurahtamisen tähän lajiin. Tosin elämässä on muutakin, kuten viikonlopun fudisturnaus Turussa jonne suuntaamme aamulla. Ja ensi viikon lomareissu. Mutta sitten! Sitten jatkuu taas harjoitukset. Tästä tulee vielä hyvä loma :)

Ihanaa viikonloppua!

Xo
Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti