Hyvinvointi on niin paljon muutakin kuin oikeanlainen ruokavalio (tai tapa syödä oikeastaan) ja säännöllinen liikunta. Hyvinvointiin suurimpana osana kuuluu myös riittävä palautuminen sekä unen määrä. Näistä asioista olen täällä blogissa jaksanut vuosikaudet jauhaa, mutta oikeanlaisesta syömisestä ja liikkumisesta ei ole mitään hyötyä jos et palaudu ja lepää.
Itse olen ollut siitä elävä esimerkki ja joutunut opettelemaan asian kantapään kautta. Yrittäjyyden alussa en ymmärtänyt toimistotyötä tehneenä sitä, miten raskasta on työskennellä tässä uudessa ammatissa. Se olisi alusta asti vaatinut ihan eri tavalla lepoa ja palautumista kuin "edellinen elämä". Vasta sen jälkeen, kun olen todella hidastanut, olen saanut jälleen virkeän olotilan ja oman kroppani takaisin. Tässä postauksessa 2012 vuonna olen kirjoittanut nukkumisesta apuna painonhallinnassa. Ja tässä postauksessa 2016 kerron siitä, miten lepo ja uni auttaa painonpudotuksessa.
Sen jälkeen kun on opetellut hidastamaan, on se aivan ihanaa. Tottakai töitä on ja stressiäkin on, mutta yleisolotila on virkeä ja hyvä ja levännyt. Kun priorisoi asiat, jättää tietyt asiat tekemättä, löytyy ihan käsittämättömän paljon aikaa lopulta niille asioille joita priorisoi.
Mitä enemmän olen myös hidastanut, sitä vähemmän teen suunnitelmia vaikkapa lomiin. Lomiakin voi suorittaa, mutta oikeaa lepoa ja lomaa on kyllä ihan vain oleminenkin. Ei välttämättä tarvitse lähteä mihinkään tai tehdä mitään erityistä. Tietysti voi jos huvittaa, mutta siihen ei ole pakonomaista tarvetta, kun arki on hyvää ja itsensä kanssa helppo ja hyvä olla. Viikonlopullekaan ei ole mitään ihmeellisiä suunnitelmia. Toukokuu on mennyt juuri niin kuin kiireisen huhtikuun jälkeen toivoinkin, ihan vain ollessa sen vapaa-ajan mitä on ollut.
Ja toukokuussa olen tosi liekeissä ollut siitä, että olen aloittanut tuntilaisten kanssa ulkotreenit. Ja liekeissä siitä, miten ihanaa on lähteä lenkille shortseissa ja topissa ja meikkinä käy vain aurinkovoide ja aurinkolasit.
Muistakaa sunnuntain 20.5 klo 18.30 ilmaistreenit Kumpulan Intianpuistossa. Täältä löydät lisää infoa!
Ihanaa viikonloppua, ottakaa iisisti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti