Sports Lady®

Sports Lady®

12.12.2019

Loma tekee hyvää


Terkkuja Thaimaan Hua Hinista. Ostin minulle ja lapselle lennot jo kesäkuussa, tietämättömänä siitä millainen loppuvuosi tulisi olemaan. Kirja meni tosiaan viikko sitten painoon ja meidän lento tänne lähti siitä muutaman päivän kuluttua. Ai miten ihana oli päästä reissuun. Oma matkustaminen on täysin jäänyt koiran myötä, mutta nyt hänellä on hyvä hoitopaikka ja me pääsimme kaksin reissuun. 

On ollut ihana levätä, löhötä, syödä hyvin ja päästä treenaamaan. Omat treenit on kotona olleet täysin pannassa lähes koko syksyn, koska töitä ja tunteja on ollut niin paljon ja koiran ulkoiluttaminenkin verottaa jaksamista. Olen onnellinen siitä, miten olen viime vuosina oppinut kuuntelemaan kehoani enkä tee treenejä yhtään jos siltä tuntuu. 

Facebook päivittyy lomani ajan erilaisilla ajastetuilla hyvinvointivinkeillä ja blogikin saattaa päivittyä. Hotellilla on ihana kuntosali ja siellä olen molempina aamuina käynyt tekemässä treenit. Samalla olen kuvannut ne teille inspiraatioksi ja vinkkejä antamaan. Treenejä löytyy Sports Ladyn instasta siis. 

Olen super onnellinen, että minulla on mahdollisuus nyt keskittyä täysin omaan treeniin, lepoon ja lapsen kanssa olemiseen. Oma treeni hoituu aamulla kun lapsi nukkuu, joten se ei myöskään ole "hänen ajastaan pois". Hyvinvointi on itselle elämäntapa ja teen lomalla sen mukaan mitä huvittaa. Treenistä vain tulee niin hyvä olo kehoon. En tiedä kuinka kankea nyt olisin, jos en olisi venytellyt koneessa ja tehnyt ensimmäisenä aamuna kevyttä kroppaa avaavaa pallotreeniä. Tämän aamun treeni taas oli vähän eri tyylinen. Syömiset ei juuri poikkea kotisyömisistä, mutta täällä olen joka päivä syönyt tottakai vain thairuokaa. Myös aamupalaksi :)



2 kommenttia: