Sports Lady®

Sports Lady®

29.10.2020

Elämäni rakkaus ja uusia tuulia verkkovalmennusten parissa

 


Työt on viime vuosina vieneet niin mennessään, etten ole edes ehkä tajunnut sitä miten paljon aikaani menee työntekoon. Se on elämäntapa samalla. Sinkkuäidille Sulhanen kuvausten aikana, tuli "pakosta" pidettyä päiviä jolloin en pystynyt tekemään töitä. Ja se oli kuulkaa ihanaa! Kuvausten loputtua päätin, että vaikka miten työtäni rakastan, pitää saada sille säännöllisesti vastapainoksi jotain ihan muuta. Sitten aloin miettiä mitä tykkäsin jo lapsena tehdä: leipoa ja ratsastaa. Tänä syksynä olen todella leiponut paljon, ja aloitin myös ratsastuksen uudelleen. 


Harrastuksen uudelleen elvyttämiseen sysäyksenä oli kuvausten aikana tapahtuneet ryhmätreffit miesten kanssa. Vein heidät ratsastamaan. Listalla, mistä aktiviteetteja valitsin, oli yhtenä vaihtoehtona tämä. Se ei ollut ensimmäinen valintani, olisin halunnut viedä miehet ensin RIB veneellä ajamaan. Mutta koska kaikki muut mökkiviikonlopun treffiaktiviteetit olivat vesiurheilua (jetski ja suppailu), piti minun vaihtaa tämä joksikin maalla tapahtuvaan lajiin. Golf olisi ollut myös yksi vaihtoehto, mutta ajattelin että ratsastus olisi kuitenkin myös heille ikimuistoisempaa. 


Kuvausten jälkeen sitten en kuitenkaan heti tarttunut puhelimeen ja soittanut ratsastuskoululle. Vasta kun näin jakson telkkarista, päätin että nyt aloitan ratsastuksen uudelleen. Se on iso osa ollut mun elämää aina. Omasta hevosesta jouduin luopumaan kun muutin Helsinkiin 1999. Ja siihen loppui myös harrastus ja kilpaileminen. 


Inspiraationa harrastuksen uudelleen elvyttämiselle ovat olleet myös treenattavani, joista moni ratsastaa. Olen ollut kiitollinen, että olen saanut heitä valmentaa ja he ovat saaneet treeneistä valtavasti apua omaan lajiinsa. Joten.. tässä sitä ollaan!


Tällä hetkellä käyn kerran viikossa tunneilla, ensi vuoden alusta otan toisenkin tunnin, estepainotteisen. Onnekseni pääsin jo kolmannella kerralla hyppäämään ja se oli niin mahtavaa niin mahtavaa! Täällä mieli lepää. Tallilla unohtuu kaikki muu. Siellä ei tule mietittyä koronaa, töitä, sitä miltä näyttää tai yhtään mitään muutakaan. Täydellinen rentoutumiskeino. Rakastan hevosia!


Ens vuonna toivon pääseväni taas kisaamaan pitkästä aikaa. Menen heti kun opettaja näyttää asialle vihreää valoa!


Koska olen pitkään auttanut ratsastajia henkilökohtaisen valmennuksen puolella, päätin tehdä tästä myös verkkovalmenuksen. Sitä on kovasti toivottu nimittäin. Monipuolista harjoittelua jota voi tehdä myös tallilla. Ratsastajalta helposti jää lihaskuntotreenit ja venyttely tekemättä. Tiedän sen itse, sillä nuorena en harrastanut mitään muuta liikuntaa kuin ratsastusta. Vahvaa corea tässä lajissa todella tarvitaan, jotta selkä pysyy hyvässä kunnossa vielä silloinkin kun ikää tulee. Selkäongelmat ovat hyvin yleisiä 40-50v ratsastajilla. Siihen auttaa monipuolinen harjoittelu ja kehonhuolto. 

Ratsastajan kokonaisvaltainen verkkovalmennus tulee myyntiin maanantaina 2.11. Lanseerauspäivänä on voimassa 24h ajan huikea tarjous: saat 20 eur alennusta valmennuksen hinnasta. Täältä pääset lukemaan siitä lisää!

Mä oon aivan super innoissani, sillä tammikuusta aloitetaan myös kk-tasolla verkkovalmennus ja toivon että saadaan siihen mukaan mahtava porukka. Siellä on luvassa lisää treenejä, motivaatiota ja mahtavaa ryhmähenkeä. Ja yhteinen tapaaminen kesällä 2021 treenin ja kaiken hauskan merkeissä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti