Sports Lady®

Sports Lady®
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raakasuklaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raakasuklaa. Näytä kaikki tekstit

6.3.2016

Krapulalääkettä ja antioksidantteja, Himos-reissun kuulumisia


'


Viikonloppuna mä pääsin taas laskemaan. Hyvän ystävän polttarit oli Himoksella ja meillä oli ihanaa ohjelmaa varattu viikonlopulle. Bileet alkoivat perjantai-iltana, mutta mä ajelin Himokselle jo aamusta. Matkalla mä ensin pysähdyin Lahden Kärkkäisellä. Se on tosi kätevästi vielä ihan Lahdenväylän varressa, joten kiertoa ei tullut yhtään Jämsän suuntaan. Itselle ostin kollageenia ja muutamaa puuttuvaa juttua. Tulevalle morsiammelle vein myös mm. kollageenia tuliaisiksi. Tätä mä laitan aamuisin kahvin joukkoon. 


Himoksella olin jo 12 jälkeen päivällä ja samantien menin rinteeseen. Pari tuntia laskin ja sitten menin tauolle. Edelleen nuo rinneravintoloiden kahvilat eivät juuri mitään sellaista tarjoa, joiden voimin jaksaisi. Tyhjää höttöä.. Ranskalaisia, hampurilaisia, leipää, pullaa.. No oli siellä jokin lounaspöytäkin, mutta en halunnut syödä mitään suurempaa. Lopulta ei löytynyt sitten mitään mitä ottaa, jos halusi ottaa jotain pientä. Autossa matkalla olin syönyt aamupalan jälkeen omenan ja banaaniletun, jotenka niiden voimin ei ihan virtaa riittänyt enää. Mulla oli mustien rinteiden taktiikka ja laskin pelkästään niitä melkeinpä :D Joten kyllä siinä nyt väsyy kun tulee lujaa alas parin tunnin verran. 



Kärkkäiseltä lähti mukaan kaakaomassaa ja sitä mä kävin naukkailemassa autolla. Raakakaakaomassa on kylmäpuristamalla tuotettua, puhdasta, 100% suklaata ilman mitään lisäaineita.  Kaakaon sisältämä teobromiini toimii kofeiinin lailla piristäen ja antaen energiaa, mutta ei ole kuitenkaan stimulantti. Raakakaakao sisältää yli 1200 aktiivista ainesosaa ja jopa 10 % kaakaopavun painosta on antioksidantteja. Ja sitten massan lisäksi Pulsinin patukka. Näillä jaksoi. Ja oikeasti oli niin huomattavissa se, miten paljon virtaa näistä tuli. Jaksoin helposti vetää vielä yli kaksi tuntia vaikka väsytti ennen taukoa tosi paljon.



Autossa on kätevä pitää mukana ensinnäkin vettä ja tervellisiä eväitä, joita voi nopeasti syödä. Ehkä silloin kun on koko päivän rinteessä, voi syödä jotain ruokaisampaa, mutta tällaiset pikkueväät riittää hyvin jos on vain neljä tai viisi tuntia rinteessä. 



Niin mahtavaa on kyllä päästä laskemaan. Se tunne kun autosta pääsee ulos, saa sukset jalkaan ja nousee ensimmäistä kertaa hissillä ylös. Melkein tekee mieli kiljua riemusta joka kerta, vähintään tuulettaa. 





Viiden maissa sitten lopettelin päivän laskut ja menin hakemaan meidän mökin avaimet. Kyllä olin aika väsynyt, mutta nyt jalat ei olleet niin soseena kuin Lapissa ekan päivän laskettelun jälkeen. Alkaa taas kroppa tottua tähänkin. 



väsynyt laskija saapuu mökille silmät ristissä (taustalla meidän palju)
Mulla oli sitten aikaa tutustua paikkoihin ja purkaa omat tavarat kun odottelin muita tyttöjä. Ja hetken levätä. Ja siitä ne juhlat sitten alkoivat kun juhlakalu ja muut tytöt seiskan maissa saapuivat paikalle.


Lauantaina aamulla pidin tytöille Method Putkisto aamujumpan, joten teki todella hyvää itsellekin edellisen päivän laskujen jälkeen. Muuten oli sitten melkoisen bilepainotteista :D


Chlorella on muuten sellainen valmiste, jota kannattaa erityisesti tällaisilla bilereissuilla nauttia. Se on varmasti tunnetuin detox superfood, joka on myös krapulan parantajan maineessa. Sen avulla vältät seuraavan aamun krapulan. Bileiltana 5g chlorellaa ennen juomisen aloittamista ja seuraavan päivän olo saattaa olla pelastettu. Sitä kannattaa ottaa myös baarista kotiin tullessa. Sanotaan, että se poistaisi 96 % krapulan oireista, tehostaa maksan toimintaa ja auttaa alkoholin poistumista kehosta. Ainakin mun olo oli tänään pelastettu. Kohtuullisesti juomia, paljon vettä, paljon jorausta ja vielä chlorellaa kaveriksi. Antti Tuiskua kelpasi fanittaa lauantai-iltana Himos Arenalla ja jorattua tuli aamukolmeen saakka. Ja kävin mä laulaa luikauttamassa viereisessä Monobaarissa ennen keikkaa itsekin. Pysyin hereillä ja hyvin jaksoi. Antti Tuisku on mun mielestä aivan mahtava. Niin positiivinen tyyppi joka juuri vetää sitä omaa juttuaan ja vähät välittää arvostelijoista. Positiivista energiaa säteilee joka suuntaan. Sinne mä eturiviin änkesin kiljuvien tyttöjen joukkoon. Tyyppi vetää niin täysillä, että sitä on ilo katsella ja kuunnella.


Oli aivan mielettömän mahtava viikonloppu. Kaikkea mukavaa tekemistä ja ei juostu kello kaulassa, vaan oli aikaa relatakin. Ihania ihmisiä, ja rakas ystävä menossa naimisiin pian! Instaan mä laitoin videon meidän heikoilla jäillä hyppimisestä ja avantoon putoamisesta. Se oli hauskaa, käykää katsomassa. Ja aikaa oli myös istua siellä paljussa molempina päivinä :) Nyt on niin hyvä mieli ja uskon, että myös tulevalla morsiammella on myös. Upeeta oli! Eilinen meni ihan polttaririennoissa ja sporttailusta oli lepopäivä. Tänään mä tein tunnin lenkin kun pääsin kotiin ja nyt vetämään vielä kuulatunti. 


Hyvää alkavaa viikkoa kaikille ja pysytään aina positiivisena :) Se kantaa pitkälle <3

27.3.2015

Ruplan Pop Up Store Itiksessä - Greenstreetin raakasuklaa workshop



Hei olipa mukava ilta torstaina. Minut kutsuttiin blogin kautta Greenstreetin raakasuklaaworkshoppiinRuplan Pop Up Storeen Itikseen. Vaikka itse järkkään kursseja, oli tosi kiva olla mukana osallistujana. Aino veti meille workshopin ja Greenstreetin ja Ruplan Johannes oli myös mukana koko illan. Kiva porukka ja oli kiva tavata muita bloggareita. Aino kertoi meille raakasuklaan valmistuksesta ja terveysvaikutuksistaja sitten tehtiin pareittain oma suklaa. Me laitettiin banaania ja raastettua appelsiinin kuorta mausteeksi ja tuli aivan tosi hyvää. Banaania en itse ole koskaan suklaaseen vielä laittanutKaikkea muuta on kyllä kokeiltu. Nyt en kirjoittele enempää itse suklaan tekemisestäSiitä on tullut kirjoitettua niin useastiTäältä löydät raakasuklaaseen liittyvät aiemmat postaukseni! Niistä löytyy ohjeita suklaan tekemiseen ja myös herkullisen lucumatoffeen resepti!

Pop Up mesta oli tosi kiva. Siellä oli raakaherkkujen lisäksi vintage huonekaluja ja taidetta. Oikeastaan kaikki mitä liikkeessä oli on myytävänä! Käykäähän katsomassa! 










7.11.2014

Raakasuklaata ja punaviiniä




There is nothing better than a friendunless it is a friend with chocolate.

Perjantai-iltaMikä hyvä syy tehdä vaikka raakasuklaata! Tehtiin Katjan kanssa hieman raakasuklaata eräänä iltana. 

Maustettiin suklaita seuraavilla mausteilla 
  • hampunsiemenet 
  • kalaharin suola ja vehnänoras 
  • kaakaonibsit ja luonnon vanilja 
  • gojit 
  • ja maustamaton versio vielä
Kyllä kynttilät,  hyvän ystävän seura ja suklaa ja punaviini pelastavat pimeän marraskuisen illan. Huomenna on muuten Wanhassa Satamassa suklaafestivaalit ja menisin sinne itsekin jos vain pääsisinSieltä saat mainioita vinkkejä suklaan valmistamiseen! Mukavaa perjantaita teille! Mä lähden vielä ajamaan illan kuulatunnin jälkeen Poriin. 

2.10.2014

Kaamosmasennuksen karkoituskeinoja ja asiaa raakasuklaasta

Huomaatteko miten pimeää on alkanut jo tulla? Huh nyt se alkaa. Maanantaina aamulenkillä oli mun tavalliseen aikaan niin pilkkopimeääettä en uskaltanut mennä tietä yhdessä kohtaa enää pidemmälle metsässä kun valoja ei ollut! Oli aivan sysimustaa kuuden aikaan aamulla.



Nyt kun aamulla on pilkkopimeääniin sisäinen kello alkaa jätättääMulla ainakinKesällä heräsin tuosta vaan puoli kuuden jälkeen ja nyt ei ole enää helppoa eiKun aamulla on pimeää niin sisäinen kello sanooettä voisi vielä nukkua pidempäänMonella unirytmi alkaakin siirtyäHerätään ehkä vähän myöhemmin ja sitten vastaavasti illalla tulee valvottua pidempäänIllalla maistuisi myös herkutjotka hetkellisesti helpottavat kaamosmasennukseen taipuvaa

Mitä kaamosmasennukselle voi tehdä? Ei ainakaan kannata alkaa kauheasti mässäilemäänJos on pakko vähän herkutellaniin sen voi tehdä terveellisestikin joskusTerveelliset herkut ovat myös täyttävämpiä ja ravintorikkaampiaja et tarvitse niitä yhtä paljon kuin lisäainepitoisia ja ravinneköyhiä nameja! 



Oma suosikkini on raakasuklaaSitä voi tehdä isomman määrän kerralla ja herkku säilyy pakkasessa pitkäänTai siis niin pitkään siis kuin sitä riittääRaakasuklaaseen voit lisätä erilaisia superfoodejajotka vaikutuksillaan tuovat helpotusta vaivaan kuin vaivaanSuklaasta voi tehdä enemmän ruoanomaista! 

Tein pitkästä aikaa raakasuklaata eilen ja laitoin siihen mitä kaapista löytyi.


Raw chocolate and left overs 


50g kaakaovoita 
noin 80g kookosöljyä
sulata vesihauteessa

reilu 1 dl raakakaakaojauhetta
1/2 dl macaa
1/2 dl lucumaa
1/2 dl hampunsiemeniä
sekoita kuivat aineet sulaneen kookosöljyn ja kaakaovoin joukkoon 

koristeluun
inkamarjoja
makeuttamattomia banaanilastuja
kookoslastuja
lisää nämä vuokaan kun olet kaatanut suklaan sinne

Aika usein lisään näiden lisäksi vielä ripauksen himalajan ruususuolaajoskus vähän hunajaa tai agavesiirappiaVähän mielentilasta riippuen saatan laittaa joukkoon myös spiruliinaa tai chlorellaa (joka sopii suolan kanssa loistavasti kahdestaan mausteeksi)ashwagandhaa tai pakurijauhettaSuklaata voi maustaa perinteisemmin myös sitruunankuorellavaniljallakanelilla tai kaardemummallaItse tykkään "suolaisesta" suklaasta enemmänOlen kirjoittanut aiemmin monta kertaa raakasuklaan valmistuksesta. Täältä voit katsoa tarkemmin ohjeita sen valmistamiseen!

Kaada seos lopulta muottiin ja lisää joukkoon "mausteet"Nyt laitoin inkamarjojajotka olisivat pian menossa vanhaksi (näistä en välitä oikein muutenmutta suklaassa ne toimii) sekä kaapista löytyviä kookoslastuja ja banaanilastujaMulperit ja gojimarjat ovat aivan ihania suklaan joukossaSitten laita koko komeus pakkaseen ja suklaa on valmista noin puolessa tunnissa (riippuen miten paksun levyn teet)Itse käytän silikonista kakkuvuokaajonka pohjalle kaadan suklaamassan! 


Maca

Maca sisältää runsaasti protskua, jopa 18 eri aminohappoa vitamiineja (erityisesti C-vitamiinia) ja mineraaleja (kalsium ja rauta!).  Maca vaikuttaa seksuaalisen kyvykkyyden ja halukkuuden lisäksi myös hormonitoiminnan tasapainottamiseen ja stressin lievittämiseen. Sen myös sanotaan estävän hiilihydraattien tarttumista rasvakerrokseen


Lucuma - Inkojen kulta

Lucuma on hyvin makea jauhejoka on tehty Perussa kasvavasta hedelmästä.  Vaikka jauhe on makeaase sisältää kuitenkin vähän sokereita. Lucuma sisältää B-vitamiinejarautaakalsiumiafosforia ja beetakaroteenia. Lucuma ei nosta verensokeriajoten se sopii myös diabeetikoilleTällä kertaa ainoa makeuttaja suklaassa oli juuri lucuma


Hampunsiemenet 

Hampunsiemenet sisältävät myös paljon protskua (kaikki välttämättömät aminohapot) ja hyviä rasvahappoja.  Siemenissä on myös runsaasti kuituaSilmien ja aivojen toiminnassa tarvitaan välttämättömiä rasvahappoja ja nämä ovat siihen hyvä lähde


Kookosöljy 

Kookosöljy sisältää keskipitkiä rasvahappoja kuten lauriinihappojaNe tukevat immuunijärjestelmän toimintaahermostoa ja ihon kuntoaNe myös aktivoivat kilpirauhastajoka puolestaan tehostaa aineenvaihduntaa.  Kookosöljy tarjoaa nopeaa energiaa ja lisää vitamiinien ja mineraalien imeytymistä

Täältä voit katsoa lakritsin makuisen raakasuklaan ohjeen ja täältä löytyy taas herkullinen mulperitoffeen resepti!

Muistan mun ensimmäisen raakasuklaakokeilun joskus vuosia sitten, tein ja söin sitä ensimmäisellä kerralla tosi paljonSain siitä "suklaakännit" tai "kaakaokännit"kuten Jaakko asian ilmaisee ja mielentila oli oikeasti aivan hulvaton suklaansyönnin jälkeenSeuraavanakin päivänä sama tilanne toistui (työpaikalla huh ja apua)mutta tämän jälkeen en suklaasta ole samanlaisia säväreitä saanutTäältä voit lukea lisää suklaan ja kaakaon terveysvaikutuksista ja tuosta "kaakaokännistä".

Aina se suklaa kuitenkin maistuu hyvälle ja raakasuklaata kannattaa käyttää aina arvostuksen kera! Oikeissa määrissä käytetty supersuklaa on loistava vaihtoehtojos tavoitteena on flowtilojen metsästys ja kaamosväsymyksen helpotus. Jaksan aina painottaa asiaa "kohtuus kaikessa"myös suklaan kanssa! Toinen asia raakakaakaon ja -suklaan lisäksi jota suosittelen kaamosväsymyseenon riittävä liikkuminenSaat kroppaan luonnollisen väsymyksen ja hyvän olon kun liikut päivittäinmieluiten raittiissa ilmassaTämä helpottaa myös nukahtamista sekä unen laatuaJa kannattaa pitää huolta että saat riittävän määrän unta vuorokauden aikanaSe on kolmas tärkeä seikka pimeään aikaan! Ja sanomattakin selvää onettä hyvä seura piristää aina! Ja muistakaaettä raakasuklaa ei ole mikään kevyt herkku vaikka terveellistä onkin! Liian usein ei kannata nauttia sitäjos vahdit yhtään linjojasi!

Ja vielä kaakaon reseptiettei menisi yhtään kevyeksi tämä juttu!

Mantelimaitokaakao

mukillinen mantelimaitoa (lämmitä)
1 rkl raakakaakaojauhetta
1 tl kookosöljyä
1 rkl hunajaa
20 cashew pähkinää (voit halutessasi liottaa nämä etukäteen)
ripaus suolaa

Blendaa ja nauti!

18.5.2014

Mikä raakakakku? Raw Cake Cafe & ravintolapäivää kuvina



Ai miten kiva päivä oli eilen! Sää tuli kuin tilauksestaMenin hyvissä ajoin Uudenmaankadulleja alettiin Thian kanssa pystyttää kahvilaa liikkeeseenLeivoin ravintolapäivää varten raakakakkujasuklaakakkuja ja puolukkakakkuja. Jännitti jotenkin tosi paljon olenko osannut arvioida menekin yhtäänSitä ei mistään osannut arvata kun ekaa kertaa olin kakkuineni liikenteessä! CocoVi Bar'lla sentään pystyi aina hieman arvioimaan kysyntää! Kakkujen lisäksi tein raakasuklaata ja Thia toi luomukahviaMulle on monta kertaa ehdotettuettä pitäisin ravintolapäivänä kahvilaa ja nyt sitten vihdoin 



Miksi valita raakakakku? Terveysvaikutukset vs sokerileipomukset

Kovin monesta paikasta ei tänään saanut gluteenitonta herkkuaja tulikin paljon kiitosta ja positiivista palautetta. Ongelma yleensäkin on seettä miten puhdasta tai prosessoimatonta gluteeniton ruoka on. Näihin herkkuihin ainakin saattoi luottaa! 100% terveellistämaidotontagluteenitonta, lisäaineetonta ja sokeritonta ja luomua! Raakakakku on aina gluteeniton, sillä gluteeniviljojen sijaan kakuissa käytetään pääasiassa pähkinöitä tai sekoituksia pähkinöistä sekä kasviksista ja kuivahedelmistä! Maitotuotteita ei käytetä lainkaan, niitä ei tarvita. Jos verrataan raakakakkua vaikka juustokakkuun niin tuorejuusto, rahka ja kerma syntyvät kookospähkinästä, macadamiapähkinöistä tai cashewpähkinöistä ja vedestä kermaiseksi tehosekoittamalla, voin sijaan puolestaan käytetään kookosöljyä ja kaakaovoita. Raakakakkujen resepteistä ei löydy esimerkiksi vanilliinisokeria, keinotekoisia makeuttajia ja väriaineita, siannahasta valmistettua liivatetta tai säilykkeitä. Raaka-aineet ovat usein luomulaatuisia. Luomuhunaja on paras makeuttaja! Hiilareiden laatu raakakakuissa on luonnollisilla makeuttajilla huomattavasti parempi ja kokonaisuus terveellisempi. Marjat taas ovat loistava hiilarin lähde.


Uskon että mitä enemmän tietoa raakakakuista on saatavilla, sitä enemmän ihmiset innostuvat kokeilemaan niitä ja sitä nopeammin niitä tulee tarjolle kahviloihin. Tällä hetkellä on sääli ettei edes Helsingin kokoisessa paikassa ole kovin montaa kahvilaa josta näitä herkkuja saisi hankinttua! Totuus nimittäin on se, että sokerileipomusten ainesosat eivät tee hyvää elimistölle. Pitkälle jalostettu sokeriruoko edelleen valkaistuna on puhdasta myrkkyä elimistölle. Ja sokeria löytyy kilotolkulla monesta taloudesta. Sokeri aiheuttaa kehossa kohonneen tulehdustilan ja ylläpitää sitä, kuivattaa elimistöä, vähentää mineraalivarastoja ja on hyvin addiktoivaa.

Pala raakakakkua taas on täynnä vitamiineja, entsyymeitä ja ravinteita! Raakakakku on suussasulavan hyvää ja todella täyttä tavaraa kun kakusta ei haihdu nestettä niin kuin uuniversiossa ja siksi usein yksi pala riittää tyydyttämään makeannälän. Päivän aikana tämän moni asiakas totesikin ääneen!
 


Näissä kakuissa on käytetty pohjassa mantelia/rusinaa sekä saksanpähkinää/taateliaTäytteissä on marjojabanaaniakookosöljyäpähkinöitä sekä raakakaakaojauhettahunajaaavocadoa ja ripaus vaniljaa ja kaneliaOhje puolukkakakkuun löytyy täältäTai siis sama kakku mansikkaversiona. Käytä mansikoiden sijaan puolukoita! Puolukka ja mustaherukka sopivat mielestäni vieläkin paremmin raakakakkuun! Niin ja muista että blenderillä kakun teko ei onnistutarvitset talouskoneen (ellet sitten omista Vitamixiä)!


SOFiNAH'n kaunis Thia
Huippua miten paljon porukkaa tuli paikalle! Osa tuli blogin perusteellaKiitos kaikille ja ihana nähdä teitä siellä toisella puolen aina livenä! Osa bongasi gluteenittomat ja terveelliset herkut Ihana Helsingin sivujen kauttaJa sitten oli tottakai liikkeen vakkariasiakkaita myös herkkukahvilan asiakkaina. Ja mun asiakkaita ja kavereita! Kiitos kun tulitte <3



Heti puolilta päivin tuli ekat asiakkaat ja sen jälkeen ovi kävi sen verran tasaisesti koko päivänettä kaikki kakut ja suklaat meniOli niin ihana nähdä teitä kaikkiaja kiva kun tuttuja kävi paljon moikkaamassa mua täällä! Kerrankin olen yhdessä paikassa paikallanienkä viuhdo ympäri kaupunkia kuulien kanssa. Parasta päivässä oli nähdä niin paljon tuttuja ihania ihmisiä! Tuli niin hyvä mieli! 

lasit Le Specs / SOFiNAH
kakku maistui myös nuoremmalle väelle
Mini Muu niminen koirulikin saatiin asiakkaaksi
project AJ117 mekko sai SOFiNAH'sta uuden kodin  
Suuri kiitos kaikille kävijöilleseuraavana ravintolapäivänä otan toivottavasti uusiksi ja laajennan ehkä valikoimaa! Oli huippua nähdä Teitä kaikkia ja osan kanssa nähdään Kaivarissa kuulatunneillaTervetuloa ja muistakaa laittaa viesti jos tarvitsette kuulaa lainaksi! Lupasin myös kävijöille tänäänettä laitan tuon suklaakakunkin ohjeen blogiin! Se tulee lähiaikoina ja kirjoittelen myös enemmän raakakakkujen valmistuksesta!

P.SPäivän tarjouksena oli tutustumistunti Kaivariin -50%. Kupongilla pääsee kaksi henkeä ja ne ovat voimassa koko kesänKäy hakemassa omasi SOFiNAH'sta! Ravintovalmennuksen ja ruokavalion lunastat myös itsellesi puoleen hintaan flyerilla (tämä tarjous voimassa toukokuun ajan). Niitäkin löydät Uudenmaankadulta!