Sports Lady®

Sports Lady®

6.11.2016

Inspiration Blog Awards & illan kuulatuntia

Peggyn Punainen keittiö -blogi oli kolmen parhaan joukossa omassa kategoriassaan
Bloggers Inspiration Day oli eilen päivällä. Oli kiva nähdä bloggaajakollegoita. Nämä yllä olevat kuvat on päivätapahtumasta ja ne on tapahtumajärjestäjän puolesta lähetetty meille osallistuille. Päivätapahtumasta tulin kotiin ruuanlaittoon. Lapsi oli ystävän synttäreillä. Pääsin siis päivätapahtumaan. Muuten pyhitän viikonloput perheen yhteiselle ajalle, mutta kun näin pääsi käymään että synttärit osui juuri tapahtuman kanssa yksiin, pääsin minäkin liikenteeseen. Ex-anoppini lupautui tulemaan gaalan ajaksi lapsen kanssa, ja laitoin mummille ja lapselle illallisen valmiiksi. Katja, rakas ystäväni, oli luvannut lähteä mun aveciksi gaalaan. Asutaan naapureina ja ollaan hyvät ystävät, joten parempaa seuraa en olisi voinut saada tälle illalle. Laittauduttiin meillä, sitten tuli mummi ja otettiin taksi Konepajan Brunolle. Blogi oli ehdolla Lifie -kategoriassa. Kiitos kaikille teille, jotka annoitte Sports Ladylle äänenne. Kolme parasta ehdokasta olivat kaikki perheblogeja. Hyvinvointiblogit ei parhaimmistoon yltäneet. 

ennen lähtöä

Jenny ollaan saatu takaisin meidän porukkaan











Oli kiva ilta rakkaan ystävän seurassa. Gaalasta tultiin kiltisti kotiin. Tänään oli luvassa Ateneum- ja kaupunkireissu lapsen ja ex-anopin kanssa sekä illalla kuulatunti. Niin harvoin tulee viiniä juotua, että olokin on sitten usein sen mukainen joten halusin minimoida riskit ja tänään olikin tosi kiva päivä. Oishan se ollut hauskaa myös lähteä vielä joraamaan, mutta hauskuusvero on kyllä sitten maksettava.. Mutta hyvä näin. Oli kiva päivä Modiglianin näyttelyssä Atskissa ja käytiin syömässä sushia. 

Illan kuulatunti meni hikississä merkeissä. 16 tuntilaista laittoi taas parastaan! Ihanaa on ohjata tyypeille, jotka jaksaa vetää loppuun asti täysillä. Tykkään "muuttaa järjestystä" tunneilla ja tänään tehtiin vastakkain muutamia eri liikkeitä tunnin puolivälissä. Kyykkyä kahden kuulan kanssa, kun toiset taisteli burpeen kanssa. Punnerruksia kuulat käsien alla kun toiset teki seinäistuntaa. Hauskaa vaihtelua "omalla paikalla" treenaamiseen. Munkin huippusykkeet tunnilla oli 174 ja kulutus melkoinen, vaikka itse missasin tämän "naamat vastakkain" osuuden. Kävelin kujan keskellä tsempaten ja karjuen, välillä itsekin liikkeitä tehden. Voin vaan kuvitella miten paukkui tuntilaisten sykkeet taas tänään:) Kumpulan ryhmä onkin aivan täysi sellainen, tänään tosin saatiin yksi vieraileva tähti kun erään tuntilaisen sisko osallistui myös tunnille. 


minuutti kyykkyä kuulien kanssa, toiset teki burpeeta sen aikaa
Mietin juuri eräänä päivänä sitä, että olen ohjannut kahvakuulaa kuusi vuotta. Noin kahdeksan-kymmenen tuntia keskimäärin viikossa. Jokainen ohjaus ja tunti on ollut erilainen. Voisin väittää kehittyneeni ohjaajana melkoisesti ja se tuntikirjon määrä. Viitskinkö alkaa edes laskea mitä se tekee kun kuukaudessa on ollut 40 erilaista tuntia. Vuodessa 480. Kuuudessa vuodessa se tekee 2880. Siihen päälle vielä lukuisat ohjaukset päivittäin, jotka myöskin poikkeavat kaikki toisistaan. Aikamoinen liikerepertuaari. Juuri tällä viikolla eräs asiakkaani kysyi mistä keksin jatkuvasti uusia liikkeitä ja juttuja treeniin. Kehitän itseäni jatkuvasti. Seuraan YouTubea, Snappia.. Sieltä ehkä tulee tällä hetkellä parhaat jutut. Liikkuvasta kuvasta. Olen tavallaan jatkuvasti töissä tai kehittämässä itseäni. Ei sitä itsekään jaksa työtä joka toistaa itseään päivästä päivään. On mentävä eteenpäin. Se antaa paljon niin minulle kuin ohjattavillenikin. Koskaan ette voi tietää, mitä seuraavalla kerralla tuleman pitää. Ehkä myös se on yksi syy, miksi monien asiakkaiden kanssa ollaan treenattu vuosia. Kiitos siitä teille. Uuteen viikkoon taas innolla.

Ihanaa viikkoa kaikille!

Xo
Hanna

5.11.2016

Bloggers Inspiration Day


Bloggers Inspiration Day järjestettiin tänään Konepajan Brunolla. Nyt onkin ollut varsinainen messujen ja tapahtumien syksy. Tai kerrankin olen ehtinyt mukaan. Oli paljon tuttuja bloggaajakollegoita, kiva nähdä kaikkia livenä. Oli erilaisia näytteilleasettajia, ruokaa, juomaa, stailausjuttuja, puheenvuoroja. Illalla on gaala, jossa palkitaan parhaat blogit. Nyt valmistautumaan siihen! Ihanaa lauantai-iltaa kaikille!




4.11.2016

Ski Expo tärppejä



Loistavaa perjantaita kaikille. Ja viikonlopun alkua. Mulla on perjantai yrittänyt olla vapaapäivä viimeisen vuoden ajan, mutta hieman olen lipsunut ja perjantaiaamuisin on yksi asiakas. Toisaalta hyvä niin, pääsen ainakin ajoissa liikenteeseen. Tänään aamumehun ja aamupalan kautta töihin. Perjantain asiakas on 31 vuotias miestreenattava ja hänen kanssaan aloitettiin muutama kuukausi sitten. Mulla on tällä hetkellä itse asiassa useampikin miespuolinen asiakas. 


Aamun mehussa oli tänään 1 kesäkurpitsa, 1 sitruuna, 1 lime, 3 sellerin vartta, paljon inkivääriä ja 1 omena. 


Varsinaisen aamupalan nautin parinkymmenen minuutin kuluttua. Ja sitten töihin. Ehdin hyvin töistä kotiin vaihtamaan vaatteet ja tekemään pari "paperihommaa" ennen kuin ajoin Messukeskukseen. Mulla oli messuille bloggaajapassi tänäkin vuonna. Ja pääsin median "early bird" tunnille ennen messujen varsinaista avautumista yleisölle. 


Ski Expossa on ne tietyt lempparit ja aina löytyy jotain uutta. Siellä on hyviä tarjouksia kaikesta. Tilasin Olympuksen osastolta (Ski Expon yhteydessä on myös Digi Expo) mun kameraan uuden hihnan. Tai se on oikeastaan kaulanauha :) Sain vähän edullisemmin sen mesuilta. Myynnissä niitä ei ollut siellä. Olisin halunnut huomiseen blogigaalaan sen jo, mutta täytyy malttaa odottaa ensi viikkoon. 

Super Yellow'n osastolla kävin moikkaamassa Annaa ja ihastelemassa pipoja. Super Yellow on yksi mun lemppariosasto täällä ehdottomasti.



Tässä on mun suosikit. Rakastan Super Yellown pipoja. Kannattaa poiketa osastolla, siellä on alennuksia 10:stä 50:een prossaan. Ja kympilläkin jotain pipoja! 


Scandinavian Outdoorsin osastolla kävin ihastelemassa näitä kenkiä. Pitävät hyvin jäällä (näissä ei ole niitä piikkejä pohjassa vaan patentoitu pohja joka pitää liukkaalla kelillä). Ja koska piikkejä ei ole, et näillä kengillä tuhoa lattioita kaupassa tai rappukäytävässä ja autonkin ajaminen on mahdollista näillä. Laitoin vahvaan harkintaan. 


Oli taas vaikka mitä ihania suksia, monoja, laseja, lasketteluasuja.. Hyviä tarjouksia. Mitään en tarvinnut, joten poistuin näiden osalta tyhjin käsin. Olisin kyllä halunnut, mutta järki otettava joskus käteen. Messuilla on myös kamapörssi mistä löytyy käytettyjä välineitä. Sinne muista varata mukaan käteistä! 




Sitten löytyi hauskoja huomiovilkkuja yhdeltä osastolta. Tällaiset on nyt mulla ja lapsella. Mulla pinkki ja hänellä sininen. Vilkkuvaloon voi vaihtaa patterin ja se kestää kuulemma 250 tuntia. 


Hauskoja messuja ja kivaa viikonloppua kaikille!

Hugs
Hanna


3.11.2016

My time & my treat




Rahkasta tulee varmasti ensimmäisenä mieleen fitness-ihmisten rahkavälipalat. Miten rahkaa kannetaan kotiin kilokaupalla ja syödään päivässä useampi purkki turvaamaan päivittäinen proteiinin saanti. Ne ajat ovat itselläni ohi. Mä olen ollut pitkään syömättä maitotuotteita, mutta kesällä jotenkin innoistuin tästä iltapalasta. Siitä on jäänyt mulle oikeastaan rutiini. Kun lapsi nukahtaa, istun mun nojatuoliin, nostan jalat ylös. Avaan Netflixin ja katson jotain lempisarjaa. Kesällä ahmin House of Cardsin ja tällä hetkellä menossa on Narcos. Telkkaria tulee katsottua tosi vähän, mutta Netflixistä olen onnistunut löytämään pari hyvää sarjaa. Varmaan niitä on siellä enemmänkin :) Olen vasta päässyt alkuun. Joka tapauksessa tämä on mun päivän hemmotteluhetkeni. Tai hetki oikeastaan rauhoittua ja istua alas. Tätä on myös yökylään tulleet ystävät saaneet maistaa ja ovat olleet kummissaan miten rahkasta saa jotain näin hyvää. Ja terveellistä. Mielikuva varmasti enemmän rahkasta kuitenkin menee sinne dieettamisen puolelle. Mutta tämä on terveellinen herkku ja hyvä. Ja nimenomaan vielä herkku :) Postaus on toteutettu yhteistyössä Ehrmann'n kanssa. 







Mitä tähän herkkuun sitten tulee? Laitan puoli purkillista ensin rahkaa, johon sekoitan luonnonjugurttia saman verran.. Sitten lisään päälle vähän sulaneita mustikoita tai pensasmustikoita (jotka ovat sitten vähän herkumpi ja kalliimpi versio). Sitten ripottelen päälle rouhetta. Se voi olla pellavansiemenrouhetta tai sitten tätä sekoitusta (jonka oon ostanut Lidlistä), mihin olen viime aikoina ihastunut. Sekaan vielä paahdettuja ja suolattuja cashew pähkinöitä (tavalliset ja luomut ovat astetta terveellisempi versio) ja sitten vielä hunajaa. Juoksevaa hunajaa noin 10 grammaa. Käytän paljon ruuanlaitossa keittiövaakaa, sillä se on helpompi ja siistimpi kuin lusikoiden kanssa läträäminen. Kippo vaa'alle ja tasaisen samanmakuinen herkku on joka ilta luvassa, kun laittaa saman määrän aineksia joka ilta. Nopeuttaa valmistamista. Jos sinulla ei ole keittiövaakaa, niin laitat 1/2 prk rahkaa, saman verran jugurttia, reilun ruokalusikallisen rouhetta, 10 kpl pähkinöitä ja ruokalusikallisen verran hunajaa. 


Iltaherkku

100g Ehrmann rahkaa
100g luonnonjugurttia
50-100g mustikoita
10g rouhetta
10g cashew pähkinöitä
10g juoksevaa hunajaa

Ehrmannilla on käynnissä kilpailu, jossa voit voittaa matkan Alpeille. Katso osallistumisohjeet täältä. Aikaa osallistua on 11.11 asti. Mäkin kävin juuri osallistumassa. Nyt peukut pystyyn!