Sports Lady®

Sports Lady®

27.1.2015

Salitreeniä Maunulassa


Pitkästä aikaa salitreeniä. Puoli vuotta oon treenannut lähes kokonaan oman kehon painolla ja kahvakuulan kanssa. Sitä ennen kävin muutaman kerran viikossa salilla kuulan lisäksi. Nyt taas mieli halajaa vaihtelua ja aloitin taas salitreenit. On tärkeää, että treenaaminen pysyy mielekkäänä. Muutoin ei motivaatiota ole. Mutta siis kotitreenien sijaan olen tällä viikolla suunnistanut salille. Viikonloppuna tajusin, että nyt pitää saada vaihtelua kun puoliväkisin koitin tässä kotona jumpata. Sain mä hyvän selkätreenin tehtyä, mutta se "jee jee tää on mahtavaa" -fiilis oli tiessään. Se fiilis mikä oli viime kesänä body weight treenit aloittaessa!


Joku teistä vinkkasi taannoin Maunulan liikuntamyllystä ja kävin siellä eilen. Hyvä sali. Kiitos vinkistä!! Täällä pääsee myös pelaamaan pingistä kuten KisikselläkinOllaan ostettu omat mailatkin kun käydään lapsen kanssa aina välillä pelaamassa.


Kolme euroa maksoi sisälle ja siellä oli tekemisen meininki. Kaiken ikäistä porukkaa, jotka oli tulleet treenaamaan, eivät näyttäytymään. Vanhempia treenaajia oli paljon nuorten lisäksi ja tunnelma oli tosi mukava. Välineitä oli juuri niin hyvin kuin tarvitsi ollakin. Parempi ja selkeämpi väline- ja laitevalikoima kuin KisikselläHyvä valikoima myös kahvakuulia sekä TRX-narut löytyi myös ja cross fit juttujaHyvä treeni ja hyvä feng shui tässä paikassa, niin kuin oli vanhalla Pori Hallillakin mistä ylin kuvakin on viime kesältä (kävin joululomalla siellä uudella ja en tykännyt..). No joka tapauksessa oman kehityksen huomasi nyt salitreeneissä omien kotitreenien jäljiltä ja oli mahtava fiilis tehdä! Ja oli se hyvä fiilis nimenomaan mukana!

Perjantain jälkeen ei ole tullut päivitettyä blogia. On ollut paljon töitä ja lisäksi kirjoittamisen sijaan olen priorisoinut nukkumista. Ja kun päivisin ei ole aikaa kirjoittaa ja iltaisin menen nukkumaan aikaisin lapsen kanssa samaan aikaan, niin ei ole sitten töiden ja lapsen koulunkaan jälkeen tullut kirjoitettua. Asiakkaiden kuntoilun lisäksi tulee tsempattua myös ystäviä kuntoilu- ja painonpudotusjutuissa. Ja aika paljon olen keskittynyt kaiken ohella omaan hyvinvointiin. Nukkumisen lisäksi treenaamiseen ja kokkaamiseen ja eväiden valmisteluun. Mä tykkään syödä hyvin ja hyvää ruokaaTammikuu on ollut myös täysin tipaton. Lauantaina aion kyllä vähän herkutella ja käydä ulkona pyörähtämässä ja joraamassa, tuulettumassa vähän. Sen jälkeen mennään taas herkuitta kuukauden verran. Lauantain aamupala on jo suunniteltu ja mennään ystävän kanssa myös brunssille. Ja raakasuklaata on myös lauantain menussa :) Ja sushia! Mmmm.. Montas päivää sinne lauantaihin vielä on ;) Insta varmaan viikonloppuna pursuaa mun ruokakuvia! Welcome cheat day!

Helmikuun lopun raw food kurssi, jossa teemana on aamiaiset, on muuten täyttynyt hyvin. Kaksi mahtuu enää mukaan joten kannattaa olla nopea jos mielit mukaan. Katso täältä lisää. Reipasta viikkoa kaikille. Muistakaa nukkua hyvin ja treenailla mieleisiä lajeja! Siitä on tammikuun hyvä fiilis tehty! Nyt nukkumaan ja aamulla lenkille!

4 kommenttia:

  1. Hienoja muistoja tulee tuon ekan kuvan kautta.

    Vanha Porihalli oli tolkuttoman iso ja tilaa oli treenata omassa rauhassa just niillä painoilla kun halusi joten onhan tuo uusi ahdas. Ahdas ja sokkeloinen, aluksi meinasi tulla hulluksi kun etsi oikeaa kulkuväylää paikasta toiseen. Siihenkin on jo tottunut mutta kyllä se vanha tosiaan oli parempi.

    Kilpailu on tosi kovaa kuntosali- ja liikuntabisneksessä joten tämän tyyppisiä ratkaisuja tulee varmaan jatkossakin lisää. Onneksi valinnanvaraa on paljon ja kaikille löytyy varmasti sopiva sali! :)

    VastaaPoista
  2. No ehkä uuteenkin tottuu. Kyllä mä siellä varmasti treenaamassa käyn aina kun tulen Poriin :) Ja täällä Helsingissä on kyllä vatsaa mistä valita, joka hintaluokassa. Hyviä treenejä sinne!

    VastaaPoista
  3. Moikka. Teetkö ohjaajan/personal treining juttuja? Asun tässä Maunulassa ja kun saisin jonkun potkimaan mua päähän että alkaisin treenaamaan.Kiloja on ja paljon. Urheillut kuitenkin olen vuoteen 2002 milloin kaikki loppui. Jos vaikka lähtisit minun kanssani lenkkipolulle niin se olisi hienoa. Terv. Susanna on8245@yahoo.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Susanna! Laitoin sulle meiliäkin tämän kommentin jälkeen. Eli teen kyllä.

      Poista