Tästä meinasi tulla ihan kiva päivä

Aamulla kävin tekemässä 8 kilsan lenkin ennen töitä. Oli aivan ihana ilma ja näitä aamuja mä oon odottanut. Että voi lähteä topissa ja aurinkolaseissa ulos, jo aikaisin aamulla. Lenkin jälkeen aamupalaa ja töihin. Oli niin hyvä fiilis!

Ulkona treenattiin tänään päivän ekan asiakkaan kanssa. Tässä vinkki teillekin parista tehokkaasta liikeyhdistelmästä ulkona. 

Etuheilautus heitolla ylös kohti taivasta. Niin korkealle kuin saat kuulan heitettyä. Tee 10 kertaa ja kyykkää sen jälkeen niin nopeasti kuin pystyt 10 kertaa kuula kädessä. Toista 4-5 kierrosta ilman palautuksia.

Toinen liikeyhdistelmä. Hypi penkin molemmin puolin 20 kertaa. Tästä suoraan ota kuula ja pidä ylhäällä 30-60 sek. Vaihda kättä ja pidä ylhäällä toisella kädellä myös (samalla jalan vaihto). Jatka jälleen 4-5 kierrosta putkeen ilman palautuksia.

Sitten iltapäivällä olin stadikalla. Uimassa, vesijuoksemassa, ottamassa aurinkoa, lukemassa. Oli eväät mukana, törmäsin tuttuihin. Oli tosi kiva "siesta". Ihana päivä. Lämmintä ja hyvä mieli.

Sitten lähdin käymään asioilla ennen illan tuntia. Tästä alkoikin loppupäivän painajainen. Mun Volvo on hajonnut tänä keväänä niin monta kertaa, että se on niellyt jokaisen euron (ei satoja, vaan tuhansia euroja..), jonka olen säästänyt kesää varten (kun ei ole töitä ja yrittäjän ja yhden aikuisen talouden pitää miettiä myös kesää miten pärjätä). Avain ei toiminut. Yritin monta kertaa. Ovet ei auenneet. Tarkistin vielä, että on oikea auto. Oli se... Yritin soittaa Biliaan (koko aikana yhteensä 40 min ajan) eikä kukaan vastaa. Yhdestäkään pääkaupunkiseudun liikkeestä vaikka olivat vielä auki. Juoksin Stockan alakertaan, patterin vaihtoon. Avaimeen vaihdettiin patteri. Ei auttanut. Juoksin infoon parkkihallissa. Aikaa tunnin alkuun 20 min.. Stockan ystävällinen kundi auttoi mua purkamaan avaimen ja etsimään sen rauta-avaimen mötikän sisältä. Jes. Pääsin autoon. Mutta virta-avainta kääntäessä ei tapahtunut mitään. No tämä samainen ystävällinen kundi haki akkukaapelit. Ei.. Ei auttanut. 5 min tunnin alkuun. Kuitenkin olin päässyt autoon sisälle, missä mulla oli lista tuntilaisista ja heidän puhelinnumeroistaan. Aloin soittaa jengiä läpi. Keitä on tulossa ja paikalla. Jouduin perumaan tunnin. Harmitti ihan vietävästi. Näiden vuosien aikana on yhden käden sormissa laskettavissa kerrat, jolloin en ole pääsyt paikalle. Syynä on ollut joku todella paha loukkaantuminen, kolari, korkea kuume ja nyt auton hajoaminen. Mutta auto ei käynnistynyt. Jäätiin odottamaan toista huoltoautoa ja akkukaapeleita. "Virkistäydyin" sillä välin lataamalla bussikorttiin arvoa ja tilaamalla epäterveellisen pirtelön stokkan kahvilasta. Kermavaahtoa. Kyllä. Maitoa. Kyllä. 

Sitten takaisin parkkihalliin. Autoa koitettiin käynnistää uudelleen. Sitä ei voinut työntää huoltoauton luo kun ratti oli lukossa ja viereen ei päässyt ajamaan, kun vieressä oli auto. Saatiin kuitenkin mun auto työnnettyä vähän taaksepäin, jolloin huoltoauto pääsi viereen. Ja eikös samantien tullut viereisen ruudun bemarikuski ja tokaisi tylysti, että hänellä on kiire. Siirtykää! Irrotettiin siinä kaapelit ja liikuteltiin autot takaisin, jotta kiireinen setä pääsi lähtemään. Uusi yritys. Lopulta ei mitään tulosta ja auto jäi sinne. Lataukseen yön yli. Katsotaan aamulla toimiiko se. Tulipa koitettua, että jaksan työntää autoa myös yksin (kerran oli pakko koittaa, muutoin toki istuin ratissa kun joku muu työnsi). Pojat oli tosi ystävällisiä. Sanoivat, ettei pysäköinnistä tietenkään laskuteta mitään, enkä ole muutenkaan mitään velkaa tästä 3 tunnin episodista, kun kysyin mitä tämä maksaa. Itkuhan siinä tuli ihan pelkästä kiitollisuudesta näitä ystävällisiä nuoria miehiä kohtaa, ja keräsin kassini autosta ja lähdin bussilla kotiin. 

Huomisen aamun ohjauksia piti vähän uudelleenjärjestellä. Illan tunnin pystyn pitämään huomenna hyvin. Omankehon painolla tehtävässä treenissä ei tarvita muita varusteita kuin oma keho. Pääsen fillarilla kätevästi tunnille, joka laitettiin pari viikkoa sitten kuntoon kun auto viimeksi levisi. Jos fillarikin leviää, ei kävele kauaa meiltä sinne paikkaan. Toivotaan ettei sada. 

Välillä tätä realismia tänne blogiin. Ei se elämä ole mitään ruusuilla tanssimista oikeasti vaikka blogeissa aina korostetaan kivoja juttuja. Yleensä niitä kurjia nyt kukaan ei jaksa lukea kun on mukava hakea inspiraatiota kivoista jutuista.. Mutta hei.. Tää on elämää. Sitä sattuu ja tapahtuu. Meille kaikille. Joskus pitää vaan sanoa, että Volvo on p.. auto, vaikka miten uusi olisi. Ja on todettava, että on ihania, kultaisia, ihmisiä jotka auttavat. Heistä olen tänään kiitollinen, vaikka harmittaa.