Viikko alkaa olla jo töiden osalta taputeltu. Vielä torstai-illan tunti ja sitten huominen aamupäivä töitä. Aika perus viikko. Töitä ja ruuanlaittoa, perus arkea, ja sen lisäksi olen jatkanut "Maritus" projektia. Siivosin tällä viikolla myös varaston, jonne olin laittanut muutaman Ikean kassillisen vaatteita odottamaan uutta maritusintoa. Facebookin kierrätysryhmiin kun laittaa vaatteita, on siinä aikamoinen vaiva. Kuvaat ja vastaat ihmisille, sovit noutoja/treffejä ja postitat.. Mutta reilussa vuorokaudessa kun tätä hommaa olen tässä kaiken sivussa tehnyt, on rahaakin kertynyt mukavasti. Eli kyllä se kannattaa. Sen sijaan, että tavara makaa varastossa, voi sen laittaa eteenpäin ja saada vähän rahaakin niistä. Aina tulee niin puhdistava olo kun pääsee eroon tavarasta jota ei enää tarvitse! Omat treenit ohjausten lisäksi on ollut pitkiä kävelylenkkejä, venyttelyä sekä vesijuoksua ja uintia.
Tällä viikolla oon kokeillut vähän uutta ja tehnyt kasvissosekeittoakin pitkästä aikaa. Ja koska ostin aika ison pussin soijarouhetta sitä piirakkaa varten, olen tehnyt piirakkaa useamminkin ja lisäksi kehitin siitä makaronilaatikon.
Kasvismakaronilaatikko
Tee ensin täyte:
1 sipuli
2 dl vaaleaa soijarouhetta
1 rkl kasvisliemijauhetta
1 rkl öljyä
3 valkosipulinkynttä
1 tl savupaprikajauhetta
2 tomaattia
1 jalapeno tai 1/2 punainen chili
suolaa & mustapippuria
Keitä soijarouhetta kasvisliemijauheella maustetussa vedessä n. viisi minuuttia. Valuta ja siirrä sivuun odottamaan. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Pilko tomaatti kuutioiksi ja hienonna jalapeno tai chili. Kuumenna öljy pannulla ja freesaa sipulisilppua miedolla lämmöllä, kunnes se on läpikuultavaa. Lisää valkosipuli ja savupaprikajauhe, freesaa vielä pari minuuttia. Lisää sitten joukkoon tomaattikuutiot, soijarouhe ja jalapeno tai chili. Anna muhia n. 10 minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Keitä pastaa tai makaronia ja sekoita täyte sekä pasta. Kaada voideltuun vuokaan. Ripottele juustoraastetta päälle ja paista 175 asteessa noin puoli tuntia!
Kasvissosekeitto
1 kesäkurpitsa
2 paprikaa
1 pussi luomuporkkanaa
2 sipulia
5 valkosipulin kynttä
kasvisliemikuutio
vettä
suolaa ja pippuria
oliiviöljyä
Pilko kasvikset. Kuullota sipuli kattilassa öljyssä miedolla lämmöllä kunnes se on läpinäkyvää. Lisää valkosipuli. Kuullota vielä hetki. Lisää muut kasvikset ja kaada joukkoon sen verran vettä, että kasvikset juuri peittyvät. Lisää kasvisliemikuutio. Keitä kasvikset kypsäksi ja kaada blenderiin. Lisää suola ja pippuri. Pyöritä hetki ja keitto on valmis.
Tänään tein kasvissosekeiton kanssa "sushi-ruisleipää", jota Mervi oli laittanut tarjolle isänpäivänä. Ainoa mikä multa puuttui, oli inkivääri siihen päälle. Leipä voidellaan voilla ja kevyesti wasabilla. Siihen päälle kalaa. Lirautin myös soijakastiketta vähäsen. Inkiväärin se olisi kaivannut.
Tällaisia reseptivinkkejä ajattelin tänään jakaa teille :D Kivaa torstai-iltaa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti