Sports Lady®

Sports Lady®

4.11.2017

Piirakka soijarouheesta ja pyhäinmiesten päivän tunnelmia



tuorepuuroa ja granaattiomenaa aamiaiseksi

Täällä alkoi parin päivän vapaat eilen. Perjantain vapaapäivässä on se hyvä puoli, että tulee noustua hyvissä ajoin sängystä kun lapsi menee ysiksi kouluun. Lauanataina saakin sitten nukkua ja me nukutiin 11 tuntia viime yönä. Mentiin 22.00 nukkumaan ja nukahdettiin aika heti, herättiin puoli kymmeneltä. Tällä viikollla olen muutenkin nukkunut yhdeksän tuntia joka yö. Mennään lapsen kanssa samaan aikaan aina iltaisin nukkumaan. Eli se paljon puhuttu kaamos- tai syysväsymys... Siihen ei ole mitään muuta ennaltaehkäisevää lääkettä kun nukkua tarpeeksi. Ja tottakai liikkua sopivasti, niin unen laatu on parempaa. Ja syödä terveellisesti. Tavallisesti tähän aikaan vuodesta blogeissa on vinkkejä siihen miten sitä ehkäistä. Mun vinkki on yksinkertainen: nuku tarpeeksi. 


Eilinen vapaa meni ihan lenkkeillessä kotihoodeilla, asioilla, kaupassa käynnissä,  loppuja myytäviä tavaroita setvien, lapsen kanssa puuhaillen ja illalla vielä pitkästä aikaa leipoen! Ja ekaa kertaa tällä viikolla oli päällä jotain muuta kuin verkkarit. Tuon vanhan huivin meinasin jo myydä KonMaritus vimmassani, mutta en sitten raaskikaan siitä luopua. Enää se ei oikein mun tyyliä ole, mutta eiköhän sille käyttöä välillä aina löydy.

No sitten syömisestä ja kaupassakäymisestä.. Syömispuoli tässä taloudessa on yleensä todella yksinkertaista. Kaupassa riittää leipäosaston sekä hedelmä/vihannespuolen läpi kävely kalatiskille ja siitä sitten kauramaitojen ja kananmunien kautta kassalle. Syvemmälle kaupan uumeniin harvoin on asiaa.. Välillä koen huonoa omaatuntoa siitä, että voisin olla parempi perheenäiti. Leipoa ja kokeilla uusia reseptejä enemmän. Mutta kun niitä sitten syö täällä yksi tai kaksi niin eihän me mitään leivonnaisia ja piirakoita saada kahdestaan täällä lapsen kanssa tuhottua, varsinkin kun lapsi ei oikein edes tykkää mistään sellaisesta. Joten tulee tosi vähän leivottua ylipäätään. Sen huomasin eilen, kun kaupassa tuskaisena etsin piirakkaa varten tarvikkeita. Mistä löytyy vehnäjauhot? Tai mistä sitä sun tätä tahnaa jota piirakkaan tarvitaan.. Ehkä tähänkin harjaantuu, kun vaan tekee ja leipoo ja etsii, mutta mulla kyllä meinasi pinna palaa eilen kaupassa :D No ei se nyt palanut, mutta kamalan kauan kesti kauppareissu.


Mutta kyllä se sitten kannatti ja rakkaudella valmistettu piirakka onnistui hyvin. Oli myös kiva leipoa pitkästä aikaa. Otin reseptin Hannan soppa -blogista. Sen verran sitä sovelsin, että pohjaan olisi tullut tapenadea (jota ei löytynyt Prismasta) niin laitoin uskaliaasti Urtekramin luomua tomaattilevitettä. Kaiman resepti on tässä ja aion tehdä piirakan ensi viikon omiin juhliin uudestaan. 

PIIRAKKA SOIJAROUHEESTA

pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 dl voisulaa
0,5 dl tapenade-tahnaa

täyte:
1 sipuli
2 dl vaaleaa soijarouhetta
1 rkl kasvisliemijauhetta
1 rkl öljyä
3 valkosipulinkynttä
1 tl savupaprikajauhetta
2 tomaattia
1 jalapeno (tai punainen chili)
suolaa & mustapippuria
2 munaa
2 dl kuohukermaa
150 g juustoraastetta
säilykepepperoneja koristeeksi

Valmista ensin pohja. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja painele taikina halkaisijaltaan n. 22 senttisen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Siirrä jääkaappiin kovettumaan siksi aikaa, kun teet täytteen.

Keitä soijarouhetta kasvisliemijauheella maustetussa vedessä n. viisi minuuttia. Valuta ja siirrä sivuun odottamaan. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Pilko tomaatti kuutioiksi ja hienonna jalapeno. Kuumenna öljy pannulla ja freesaa sipulisilppua miedolla lämmöllä, kunnes läpikuultavaa. Lisää valkosipuli ja savupaprikajauhe, freesaa vielä pari minuuttia. Lisää sitten joukkoon tomaattikuutiot, soijarouhe ja jalapeno. Anna muhia n. 10 minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Jäähdytä.

Levitä täyte piirakkapohjalle. Sekoita munat kuohukermaan ja kaada seos tasaisesti täytteen päälle. Viimeistele juustoraasteella ja säilykepepperoneilla. Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 50 minuuttia.
Tarjoile hieman lämpimänä.


Tänään meidät on kutsuttu ystäville kylään, Dia de los Muertos -juhlaan. Siellä muistellaan edesmenneitä rakkaita ja mukaan voi tuoda muistoja heistä. Näitä muistoja etsittiin ja mietittiin lapsen kanssa jo viime viikonloppuna. Mukaan lähtee siis tuliaispiiraan lisäksi muistojuttuja meidän edesmenneistä rakkaista: mun äidistä, äidin siskosta sekä lapsen ukista. Äidin poismenosta on jo viisi vuotta, tädin ja ukin lähdöstä vasta reilut puoli vuotta. Ikävä on kova, eikä se koskaan hellitä. Heitä muistellaan tänään, nautitaan ihanien ystävien seurasta sekä Halloween asuista ja maskeista. 

Hyvää pyhäinmiesten päivää kaikille <3

Xo
Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti