Eilen, perjantaina, viettiin kansainvälistä unipäivää. Kun sain kutsun Familonin ja Original Sokos Hotel Presidentin uniaamuun, en epäillyt hetkeäkään tarttua tähän ihanaan tilaisuuteen. Tilaisuus alkoi vihersmoothilla, jota seurasi ihanan Kyllin "tuolijooga". Kylli on aivan ihana ja rakastan hänen juttujaan. Syötiin aamupalaa puheenvuorojen lomassa ja lopulta testasimme Familonin tyynyjä, mikä olisi paras tyyny jokaiselle. Ja kiersimme vielä uusitun hotellin kauniita huoneitakin.
Olen itse todella viime vuosina panostanut nukkumiseen. Yrittäjäjyyden alkuvuodet veivät yöunet. Keho kävi ylikierroksilla ja oli pari vuotta, jolloin nukuin todella huonosti ja heräsin aina aamuyöstä kolmen ja viiden välillä. Olen rauhoittanut tosi paljon elämää, myös kaikki kivoja juttuja. Maiju kysyikin että missä mä olen ollut kun mua ei ole näkynyt pitkään aikaan missään tilaisuuksissa. Vastasin, että lepäämässä ja nukkumassa :) Nukkuminen on hengittämisen jälkeen toiseksi tärkein juttu hyvinvoinnissa! Presidentin ihania sänkyjä pääsen testaamaan myöhemmin keväällä kun saimme vielä hotelliin lahjakortit. Oli ihana tilaisuus ja ihana jooga ja smoothiet ja sängyt ja tyynyt ja ihana nähdä bloggaajakollegoitakin!
Mulla oli vapaapäivä ohjauksista, joten matka jatkui Ruohonjuureen ostoksille ja Hennan kanssa kaupungille hömpöttelemään ja syömään. Sitten Hakaniemen hallin kautta Luonnonkaunismessuille. Hallista kävin hakemassa tuoretta vehnänorasta.
Oli aivan ihanat messutkin ja huokailin onnesta kun lähdettiin Suvilahdesta kotia kohti. Aurinko paistoi, ihana päivä, ihania juttuja, ihania puteleita kassissa messuilta, ihania ihmisiä. Aivan täydellisen ihana päivä. Ja eilen teinkin varmaan enemmän juttuja koko päivän aikana kun kahdessa viikossa yhteensä. Tällainen on todella luksusta. Päivän kruunasi vielä reissu Kuusijärvelle avantoon ja savusaunaan Birgitan kanssa. Niin onnellisena ja väsyneenä nukahdin illalla. Oli hieno päivä! Ja hieno päivä tulee tästäkin. Ihana ilma! Käykää messuilla jos vaan ehditte. Ne on Kattilahallissa Suvilahdessa.
Oli kiva aamutilaisuus, nukun tosin ilmeisesti ihan väärin...
VastaaPoistaNiin oli, aivan ihana! Pääasia että nukkuu hyvin ja on hyvä olo kun herää. Pitäisi kyllä selällään nukkua enemmän mutta välillä se sinne kylkiasentoon lipsahtaa :D
VastaaPoista