Kevät tulee ja detox on nyt monen mielessä. Onko siitä oikeasti hyötyä ja miten detox -puhdistuskuuri kannattaisi toteuttaa? Harva tulee ajatelleeksi omaa maksaansa, mutta saatat kuulua siihen neljännekseen suomalaisista, joilla on rasvamaksa. Maksavauriot yhdistetään alkoholismiin, mutta maksan ylirasitus ja sairaudet ovat vähitellen lisääntyneet yhä isommaksi ongelmaksi. Maksa on kehon keskus. Maksakirroosin aiheuttaa useimmin vyötärölihavuus, jopa yleisemmin kuin alkoholi. Kroonisia ruoansulatusongelmia lääkitään erilaisin lääkkein, unettomuuteen otetaan unilääkettä tai toistuviin päänsärkyihin otetaan päänsärkylääkettä. Pääkipukin saattaa johtua maksasta, alkoholista riippumatta. Ja tietysti runsas alkoholin käyttö aiheuttaa maksalle haittoja. Omat veriarvonsa on hyvä tutkituttaa säännöllisesti. Lääkärit eivät valitettavasti ohjeista potilaita oikeanlaiseen ruokavalioon, josta on todella apua. Kehon puhdistaminen ja maksan toiminnan tukeminen eivät kuulu länsimaisen lääketieteen käytäntöihin, ainakaan vielä. Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä taas arvostetaan kehon viestien seuraamista ja niihin reagointia. Tähän uskon myös itse. Oireen tukahduttaminen lääkkeellä puuttumatta oireen aiheuttajaan on kuin homeisen seinän peittäminen maalilla.
Se mitä suuhunsa laittaa, vaikuttaa toki maksan hyvinvointiin. Mutta paljon on merkitystä kemikaaleilla, joita on kosmetiikassa, huonekaluissa, muovissa, juomavedessä, parfyymeissa, kodin kemikaaleissa jne. Myös lääkkeet rasittavat maksaa ja etenkin harkitsematta sieltä sun täältä purkista napsittuna niiden yhteisvaikutukset eivät ole todellakaan suotuisia. Sama on vitamiinien kanssa. Moni ajattelee tekevänsä itselleen palveluksen, kun käyttää vitamiineja, superfoodeja.. Niistäkään ei tiedetä mitä yhteisvaikutus tai jokin yksittäinen tuote tekee maksalle. Sitten erilaiset superfoodit ja terveystuotteet.. Oma suhtautuminen superfoodeihin on ollut melkoisen totaali nolla jo pitkään. Chia -siemeniä käytän vähän, mutta siihen se jää. Kosmetiikan ja kodin kemikaalit olen vaihtanut luonnollisiin versioihin, välttelen muovia ja pyrin pitämään kemikaalikoktailiin mahdollisimman pienenä.
Maksa liittyy niin moniin eri sairauksiin, joten miksi et pitäisi itsestäsi mahdollisimman hyvää huolta. Huonosti toimiva maksa on jopa laihtumisen esteenä, kun rasvamaksa ylläpitää ylimääräisiä kiloja ja vaikeuttaa laihdutusta.
Puhdistavat detox-kuurit ovat muotiakin olleet jo pitkään, ja monelle varmasti tarpeellisia. Turvallisin ja tehokkain detoksifikaatio on kuitenkin ruokavalion avulla toteutettu. Tarkoitus on puhdistaa kehoa, ei laihduttaa. Toki laihtumista varmasti samalla tapahtuu jos on ylipainoa mistä ottaa. Lyhytaikaisesti tällainen kasviksiin, marjoihin, hedelmiin ja pieniin määriin eläinproteiinia perustuva ruokavalio puhdistaa ja laittaa kuona-aineet liikkeelle. Liian pitkään jatkettuna se saattaa kuihduttaa. Toinen vaara tällaisessa ruokavaliossa on se, että usein detox-kuureista innostuvat jo valmiiksi hoikat ihmiset, jotka pahimmassa tapauksessa tekevät vain lisää hallaa itselleen. Detox saattaa olla viimeinen piste iin päälle hennon ihmisen kropassa ja elimistö romahtaa tervehtymisen ja puhdistumisen sijaan. Kehoaan pitää kuunnella ja asioita tehdä maltilla, lääkäriä kannattaa konsultoida jos sinulla on sairauksia tai lääkityksiä.
Oman "detox kuurini" toteutan nyt parin viikon ajan jättämällä ruokavaliosta pois viljatuotteet, maitotuotteet (ne olen jättänyt jo muutenkin), luonnollisesti kaikki herkut, hedelmät sekä vähennän kahvinjuontia yhteen kupilliseen päivässä. Punaista lihaa en ole syönyt pariinkymmeneen vuoteen ja broileristakin olen luopunut joitain kuukausia sitten. Syön paljon raikkaita kasviksia. Tuoreena ja kuumennettuna, kalaa, kananmunaa, hyviä öljyä, pähkinöitä, avocadoa. Hyvin samanlaisesti kuin muutenkin, mutta tosiaan pidättäydyn noista edellä mainituista asioista kokonaan. Turha napostelukin on tapa, kahvia tulee juotua vähän liikaa ja sen sijaan että tuntia pitämään lähtiessä joisin ison kupin kahvia, teenkin vihermehun. Maalaisjärki on sallittua kaikessa, myös detox-kuureissa. Itse olen sitä mieltä, ja aina sanonkin, että mieluiten laitan suuhuni jotain sellaista millä on ollut elämä. Mitä pidemmälle parasta ennen päiväys menee pakkauksessa, sen huonompi juttu. Ja mieluiten oikeaa, puhdasta ruokaa. Ei prosesoitua.
"Ruoka olkoon lääkkeesi" kehoitti myös lääketieteen isä Hippokrates.
Tässä muutama esimerkki kuva menneiltä parilta päivältä syömisistä.
lounaaksi salaattia, valkosipulissa paistettua parsakaalia sekä papuja ja pinaattia, lohta, avocadoa, oliiviöljyä |
vehnänorasmehua muutama ruokalusikallinen ja vettä |
päivällisenä pinaattia ja parsakaalia valkosipulissa, kananmunaa, avocadoa, salaattia, qvinoaa, oliiviöljyä |
aamupala: veteen keitetty puuro, chia siemeniä, Vitamixillä sekoitetut mustikat ja liotetut cashewt sekä pellavansiemenöljyä |
vihermehu: kurkkua, sitruunaa, inkivääriä |
manteleita menossa jääkaappiin likoamaan |
lounaaksi täysjyväriisiä, herneenversoja, rucolaa, salaattia, avocadoa, pannulla haudutettua kesäkurpitsa spaghettia (joka tehty vihannessorvilla) sekä tomaattia, lohta, oliiviöljyä, avocadoa |
Mutta terveellisen ruokavalion lisäksi on syytä muistaa myös, että tunteet ne on maksallakin. Kehoa ja tunteita ei voi erottaa toisistaan. Tunteet saavat aikaan tiettyjä käyttäytymistapoja ja vaikuttavat syömisiin. Mutta ne myös tuottavat kehoon jännitystä ja lukkiutumista, jotka taas vaikuttavat sisäelimiin. Keho lähtee tunteisiin heti mukaan jos olet vaikka vihainen. Hartiat jäykistyvät, keho tärisee, otsa rypistyy.. Mieli ja keho ruokkivat toisiaan. Maksa patoaa kaiken vihan nielemisen, kiltin tytön syndroomat, kateuden, vihan, katkeruuden tai anteeksiantamattomuuden tai -saamisen vaikeuden. Joskus on syytä pysähtyä ja rehellisesti tutkiskella omia tunteitaan, antaa anteeksi, unohtaa.. Tunteita ei pidä tukahduttaa, mutta ikäviin tunteisiin ei saa jäädä vellomaan. Myös jatkuva kiire rasittaa maksaa ja elimistöä. Siispä: hidasta vauhtia, rakasta itseäsi, anna anteeksi, naura, itke ja keskity asioihin jotka tuovat mielihyvää ja rentouttavat. Muiden auttaminen myös tekee hyvän mielen. Itse luin jokin aika sitten jostain jutusta, missä puhuttiin sellaisesta tavasta, että sanotaan joka päivä yksi kohteliaisuus vieraalle ihmiselle. Tätä olen harrastanut ja voi miten hyvä mieli siitä tulee molemmille. Toinen asia on yrittää päästä negatiivisista ajatuksista eroon.
"Pidä ajatuksesi myönteisinä, koska ajatuksista tulevat sanat. Pidä sanasi myönteisinä, koska sanoista tulevat teot. Pidä tekosi myönteisinä, koska teoista tulevat tottumukset. Pidä tottumuksesi myönteisinä, koska tottumuksista tulee arvomaailma. Pidä arvomaailmasi myönteisenä, koska arvomaailmastasi tulee kohtalosi." - Mahatma Gandhi
Ihanan puhdistavaa viikkoa sinulle Hanna <3
VastaaPoistaNäyttääpä hyvältä tuo inkivääri, sitruuna ja kurkku mehu.
Kiitos ja ihanaa viikkoa sinulle Outi myös <3
PoistaSiis KYLLÄ, tämä on ihan ensimmäinen must juttu minkä haluan/tarvitsen kun nämä rankat hoidot on ohi. Tällä hetkellä kun ei pelitä mikään (mieletön ummetus ja pahoinvointi, sytoista johtuva) ja kortisonin takia on turvotusta, niin oikeasti voit vaan arvata miten kaipaisin juurikin tällaista kuuria. No kuukausi pitää vielä kärvistellä. BTW onko sulla antaa mitään tarkempia ohjeita, mitä voisin noudattaa? Iloa ja aurinkoa viikkoosi <3.
VastaaPoistaTsemppiä Sari tosi paljon hoitoihin. Terveellisestä ruokavaliosta ei voi olla todella kuin hyötyä sinunkin tilanteessasi. Kannatta kuitenkin tsekata joltain pätevältä ravintoterapeutilta tarkemmin mitä suositellaan ja mitä ei. Lääkäreiltä ei kannata kysyä. He eivät ravintoasioihin ota kantaa ja itsekin olisin ties missä jos lääkäreitä olisin uskonut. Itse en uskalla lähteä neuvomaan sinun tilanteessasi. Mutta varmasti tekee hyvää syödä paljon luonnollista ruokaa, kasviksia, kalaa, kananmunaa, vihermehuja ja hyviä rasvoja. Ihanaa viikkoa ja aurinkoa <3
Poista