Terkkuja Barcelonasta. Tänä vuonna olikin todella erilainen juhannus ja neljä päivää meni tuossa kauniissa kaupungissa. Reissu oli todella lomareissu enkä ottanut edes treenikamoja mukaan. Kävelyä tietysti tuli paljon. Paljon hyvää ruokaa, cavaa, aurinkoa ja vähän jotain terveellistäkin ruokaa. Löysin ihanan kahvilan Brunch & Cake, jossa söin vikana reissupäivänä aamupalan. Oltiin rannalla melkein joka päivä, yhtä päivää lukuunottamatta kun lähdettiin shoppailemaan. Ja nyt on aivan ihana olla taas kotona.
Brunch & Cake kahvilassa vihermehu |
Lento tuli aamulla puoli viiden aikaan ja kotona olin viiden jälkeen. Mulla alkoi loma ja aamupäivä on mennyt pyykkiä pestessä. Iloinen yllätys kotiin tullessa oli postilaatikossa Cosmopolitan lehden heinä/elokuun numero, josta löytyy mun suunnittelema porrastreeni. Lisää porrastreenijuttuja löydät myös mun aikaisemmista postauksista täältä.
Olen Faceen ajastanut loman ajalle suosittuja aikaisempia postauksia. Viime viikolla sieltä löytyi esim. Kapeampi vyötärö - Kuuden liikkeen kotitreeni (pääset postaukseen täältä) sekä Nopeampi ja tehokkaampi aamulenkki (tuo postaus löytyy täältä). Ja tulossa on muitakin suosittuja juttuja. Tosin blogi päivittyy varmasti muutenkin lomalla, mutta sen lisäksi tulee myös näitä!
Huomenna postaan Faceen Rasvanpolttoa edistävä ruokavalio -postauksen, jota aion itsekin noudattaa tämän viikon. Syön hyvin paljon sen tyylisesti muutenkin, mutta sen lisäksi otan vähän tuhdimpaa välipalaa (hedelmää ja pähkinöitä) tai jotain pientä herkkua tai leivät kananmunalla. Tai mitä nyt milloinkin. Mutta ruokavalioni pohja on sellainen, että vihanneksia on todella paljon, eläinperäistä proteiinia melko vähän ja hyviä rasvoja ja hiilareita siinä on. Maitotuotteita ei. Postauksen ja ruokavalion löydät täältä. Se on kirjoitettu tänä keväänä.
Kesän korvilla niin moni tuskailee ylimääräisten kilojensa kanssa ja haluaa tiputtaa muutaman. Ongelma painonpudotuksessa tulee yleensä siinä, että pelätään syödä hiilareita tai hyviä rasvoja. Keho tarvitsee niitä ja paino kyllä putoaa vaikka niitä syökin. Oikotietä onneen ei ole. Voi käyttää selluliittivoidetta, voi mennä hypoxiin, voi tilata pikadietin tai vetää paaston tai olla vain syömättä. Kyllä sitä paino putoaa ja kroppa solakoituu, mutta ongelma onkin siinä että se ei ole pysyvää ja kilot ja sentit palaavat heti takaisin jos palaa vanhaan. Olen monta kertaa kuullut, ettei joku uskalla syödä sellaisen ruokavalion mukaan, jossa on hiilareita tai rasvoja niin "paljon". Sitten syödään vähähiilarisen dieetin mukaan, vatsa ei toimi ja painokaan ei välttämättä putoa kun sitä ei pysty noudattaamaan kovin pitkään. Tai syödään "melkein" ruokavalion mukaan, sekään ei toimi. Keskiviikkona tapaan puolen vuoden PT-paketin ottaneen treenattavani viimeisen kerran. Ja hän on loistava esimerkki siitä, miten homma toimii. Puolessa vuodessa karistettuja kiloja parikymmentä. Mutta se vaatii sitoutumista ja ohjeiden noudattamista. Nälkää ei varmasti tarvitse nähdä tai liikkua överisti. Homma on oikeastaan aika yksinkertaista. Mutta en sano että se olisi helppoa. Sen takia on valmentaja tukena ja apuna, jotta toivottuihin tuloksiin päästään.
Itse suosittelen jätän myös viljatuotteet ja maitotuotteet pois. Painonpudotuksessa pitää muistaa myöskin se, että jos unet ei ole kunnossa ja kroppa ei toimi, ei keho ole kovin vastaanottavainen. Jos painonpudotuksen kanssa on ongelmia, kannattaa kriittisesti tarkastella omaa nukkumistaan ja palautumistaan. Ja sitä mitä oikeasti laittaa suuhunsa. Valitettavasti oikotietä onneen ei ole. Sitä voi vetää kolmen viikon tehodieetin, mutta kilot palaavat varmasti sen jälkeen takaisin ellei oikeasti muuta ruokailutottumuksiaan.
Itse suosittelen jätän myös viljatuotteet ja maitotuotteet pois. Painonpudotuksessa pitää muistaa myöskin se, että jos unet ei ole kunnossa ja kroppa ei toimi, ei keho ole kovin vastaanottavainen. Jos painonpudotuksen kanssa on ongelmia, kannattaa kriittisesti tarkastella omaa nukkumistaan ja palautumistaan. Ja sitä mitä oikeasti laittaa suuhunsa. Valitettavasti oikotietä onneen ei ole. Sitä voi vetää kolmen viikon tehodieetin, mutta kilot palaavat varmasti sen jälkeen takaisin ellei oikeasti muuta ruokailutottumuksiaan.
No täällä detox meiningeillä mennään tämä viikko. Aamupalaksi oli tänään kaurapuuroa, jonne laitoin joukkoon liotettuja manteleita ja mustikoita (vitamixillä sekoitettuna). Kyytipojaksi vähän pellavansiemenöljyä. Ja kahvia mustana vähäsen. Tuota ruokavaliota noudatan pilkulleen nyt viikon verran ruoka-aineiden osalta. En sen takia, että pudottaisin painoa, vaan sen takia että kroppa saa sitä helliviä ja puhdistavia ruoka-aineita. Pidän määrät sellaisina, että paino ei putoa vaan enemmänkin kroppa puhdistuu. Kyllähän reissussa tuli syötyä jätskiä, juotua cavaa ja sangriaa ja syötyä viljaa, sokeria ja kaikkea sellaista mitä ei normaalisti. Nyt on ihana palata omiin juttuihin <3
Huippua viikkoa teille kaikille!
Ihania kuvia Barcelonasta ja sinusta!
VastaaPoistaOnnea Cosmopolitanin jutusta <3
Kiitos Outi. Barcelona on kyllä niin ihana kaupunki. Ja kiitos kovasti, Cosmon juttu oli kyllä hieno homma. Ihanaa alkavaa viikkoa sulle <3
Poista