Täällä aivan ihana työviikko takana. Ollaan aloitettu PT-asiakkaiden kanssa treenit. Osan treenit alkavat ensi viikolla, ja sitten koulujen alettua alkaa vielä osan treenit. Yritykset ovat lomalla ja yritysten tunnit alkavat myös asteittain. Paluu arkeen on ollut pehmeä ja on ollut ihana nähdä valmennettavia. Niin tuntilaisia kuin PT-asiakkaitakin. Tunteja on vain muutama toistaiseksi, mikä tarkottaa itsellekin kevyempää kuormaa ja sitä, että pystyy olemaan vähän lomafiiliksissä vielä. Eli tekemään enemmän iltaisin omia juttuja. Viime perjantaina käytiin lapsen kanssa Kallvikin rannalla katsomassa kuun pimennystä ja kotona oltiin vasta puolilta öin. Arkisin perjantait menee visusti kotona iltaisin. Eilen illalla taas fiilisteltiin kesäistä Helsinkiä ja pidettiin hauskaa Kristan kanssa.
Viimeinen vuosi on ollut todella paljon täynnä lepoa ja palautumista ja ihan vain kotona oleilua. Sen on tuntenut olotilassakin, sillä tämä kesäloma on ollut varmasti paras loma ikinä. Jo lomalle jäädessä oli virkeä ja levännyt olo ja lomasta on voinut nauttia todella paljon. Loma ei ole mennyt akkujen lataamiseen, sillä olen ladannut akkuja jatkuvasti ympäri vuoden. Olen todella iloinen ja kiitollinen siitä, että olen vihdoin tämän asian sisäistänyt. Tämän alan yrittäjän on se pakkokin sisäistää, sillä muuten et pysy terveenä jos vauhti on liian kova. Ja terveenä on yrittäjän pysyttävä, jotta pystyy hoitamaan työt. Tätä ilosanomaa yritän julistaa kaikille. Omista kivoista menoista on vain karsittava ja on elettävä rauhallisempaa elämää (tätä ei moni vain halua kuulla tai usko että se jotenkin auttaisi..). Onhan se joskus tylsääkin, mutta terveellistä se on. Universumi pysäyttää jollain muotoa jos vauhti kiihtyy liian kovaksi. Mutta tästä päästäänkin päinvastaiseen asiaan: nyt kyllä näiden ilmojen kanssa on vähän maailmanlopun meininki, sillä tuntuu että viikonloput pitää hyödyntää kivoissa menoissa kun kelit on hyvät ja kaupunki täynnä kesäisiä tapahtumia. Mutta kunhan tunnit täysillä alkavat, alkaa se rauhallinen mummoelämä taas :)
Täytyy myöntää, että kesäloman jälkeen olo oli kuin tuhkimolla konsanaan. Mekot, korkkarit ja huulipuna vaihtuivat meikittömään ja sporttiseen arkeen. Mattoja pestessä juuriharja kädessä oli viimeistään aivan sellainen fiilis. Mutta arki on ihanaa ja sellainen loma myös, jolloin on aikaa tehdä kaikkea sellaista mitä arkena ei ehdi. Voi pestä matot, kuurata kotona paikkoja ja siivota varastoa. Tänään kävin Hietsun kirppiksellä myymässä ylimääräistä ja taas on kevyempi olo kun turha tavara on pois. Ja oikeasti arjessa on niin helppoa ja mukavaa kun ei tarvitse laittautua. Kampaajallakin kävin viikko sitten, mutta tukka ei ole ollut auki oikeastaan lainkaan sen jälkeen. Eilen kuitenkin laitoin sen ekaa kertaa muutenkin kuin ponnarille.
Oon ollut tosi fiiliksissä kyllä töiden alkamisesta. Ja innolla olen taas tarttunut töihin. Täytyy myöntää, että ihan jo kaipasin töitä. Ja niitähän on nyt ollut hyvin. Blogin päivityskin hieman on kärsinyt, sillä koneella vietetty aika on mennyt asiakkaiden ohjelmien suunnitteluun ja fiksaamiseen ja edelleen lähettämiseen. Asiakkaat menevät aina ykköseksi, blogi ja muut jutut tulevat sitten sen jälkeen. Samoin ruokavalioita olen tehnyt paljon ja kuntotestien tuloksiakin lähetellyt kiitettävästi asiakkailleni. Ja tietysti omat treenit tässä kulkee sivussa. Ne hyödynnän teitä varten ja kuvaan usein treenivinkkejä teille omista treeneistä. Instan puolella siis niitä!
Yhteydenottoja on tullut paljon, samoin uusia asiakkaita. Ja olen saanut myös ihania viestejä missä on kiitelty minun kuntoani ja kuinka olen treenaannut itseni (ikää mittarissa lokakuussa 42) tähän kuntoon. Totuushan on, että olen levännyt itseni tähän kuntoon. Kroppa on vihdoin tasapainossa ja se on paljon vastaanottavaisempi kaikelle. Kaikki on minun kohdallani lähtenyt palautumisesta, kehonhuollosta ja unesta. Sen jälkeen kun nämä osa-alueet ovat kunnossa, on kaikki muukin mahdollista. Tällä hetkellä tunnen olevani parhaimmassa kunnossa ikinä. Olen saanut taas oman kehoni takaisin. Viimeiset vuodet tuntuivat siltä, kuin olisin asunut vieraassa kehossa. Nyt siis samanlainen vuosi kiitos levon ja palautumisen puolesta.
Semmoista päivitystä tähän perjantaihin. Nauttikaa keleistä ja viikonlopusta ja muistakaa myös lepo <3
Xo
Hanna
Minulla myös ensimmäinen työviikko takana. Olo on onnellinen ja vähän väsynyt, mutta kummasti piristyin siskoni seurassa kirppiskierroksella :)
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua Hanna ihanuus <3
Kyllä arki on vain parasta! Kiitos ja sinne myös ihanaa sunnuntain jatkoa <3
VastaaPoista