Sports Lady®

Sports Lady®

28.12.2018

Ajatuksen virtaa pitkästä aikaa ja vähän ruokapäiväkirjaa


Ennen kuin uusi vuosi koittaa, teen uuden vuoden lupauksen: blogi tulee taas päivittymään nopeampaan tahtiin. Tänään on ollut aikaa pysähtyä, tai itse asiassa sitä on ollut muutaman päivän ajan. Flunssahan se iski kun kroppa ja mieli pääsivät rentoutumaan. Ja nyt kun on aikaa, varautukaa sanatulvaan :D


Olemme siis pikkukoiran kanssa loikoilleet sohvalla ja välillä käyty ulkona. Olen nukkunut ja katsonut Katsomosta The Affairin neljättä kautta. Koskahan on viimeksi tällainen päivä ollut? En muista. Koirakin on malttanut olla rennosti, vaikka välillä on vähän noustu ylöskin sohvalta.


Olen miettinyt miksi olen kirjoittanut tänne vähemmän viime aikoina. Tavallaan koen blogin jollain tapaa rasitteeksi. Älkää käsittäkö väärin. En pelkästään rasitteeksi. Blogihan on ollut ja on aivan ihana ja mahtava ja sen kautta (tai somen yleensä) olen saanut myös asiakkaani. 

Mutta minusta muodostetaan kuva sen perusteella ja jopa ystävät ja sukulaiset (jotka eivät niinkään enää minua tunne tai ole kovin paljon kanssani tekemisissä), tuntuvat muodostavan ihan oman käsityksensä elämästäni. Paljonhan puhutaan sitä, miten blogit ovat vain osa niiden ihmisten elämää, jotka blogia kirjoittavat. Juuri näin. Tietenkään elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista, vaikka blogissa on niitä kivoja asioita. Silti se tuppaa vain monelta unohtumaan. Kateus blogia kirjoittavaa ihmistä kohtaan saattaa nousta valtaisaksi, jos hän osaa pukea arkiset ja kivat asiat ja jutut hienosti upeiksi kuviksi. Nyt en puhu vain itsestäni. Tämä blogia kirjoittava yli-ihminen on taas siellä ja täällä vaikka lukija ja bloggaajaa kadehtiva ihminen itse monasti viettää paljon hulppeampaa elämää ja tekee enemmän asioita. Tietenkään aina ei ole näin, on myös blogeja missä on melkoisen luksusta meininkiä siellä sun täällä ja tavaraa ja tuotteita saadaan. Eli asia on toki molemmin päin. 

Itse en ole osannut koskaan olla kenellekään kateellinen ja sen vuoksi olen ehkä joskus liian naivistikin jakanut omia iloisia asioita täällä. En ole voinut ajatellakaan, että jotain ihmistä ne voisi harmittaa. Nykyään jaan niitä ehkä hieman hallitummin. Oppia ikä kaikki. Ihmiset juoruavat ja puhuvat, mutta sitähän on aina. Jos elämäänsä elää jatkuvasti miettien kuka puhuu ja mitäkin ja puhuuko pahaa, on ihmisellä silloin todella huono olla itsensä kanssa. En ole koskaan jaksanut ajatella tällaisia asioita. Kaikkia et voi miellyttää ikinä eikä tarvitsekaan. Mutta se mitä olen blogissa jakanut, tai somessa, on tuonut luokseni aivan ihania asiakkaita. Kertaakaan ei ole tullut sellaista tilannetta, että jonkun kanssa kemiat eivät olisi niin sanotusti kohdanneet. Tälläkin hetkellä minulla on niin ihania asiakkaita, ja olen niin kiitollinen heistä.



Mutta blogia kirjoittavalla ihmisellä ei tietenkään ole oikeutta koskaan sanoa, että harmittaa tai on huolia (jos kerran elämä blogin mukaan on ihanaa!). Koska hän on aina positiivinen ja kaikki asiat niin hyvin. Miten sellainen ihminen voi valittaa mistään?

Kyllä minuakin harmittaa ja on niitä kurjia päiviä. En vain raportoi niistä päivistä tänne (koska en jaksa itsekään seurata tilejä joissa jatkuvasti valitetaan eikä osata olla asioista kiitollisia). Blogia pitävät ihmiset eivät ole mitään yli-ihmisiä joille aurinko paistaa aina. Tosin uskon siihen, että teet elämästäsi juuri sellaisen kuin haluat. Ennen kaikkea teet siitä sellaisen kuin ajattelet. Koetan pitää mielen korkealla ja ajatukset positiivisena vaikka harmittaa olla kipeänä. Hyvä on se, että tauti iski nyt eikä sitten kun työt alkavat. Yrittäjälle aina parempi sairastua lomalla. Silloin ei menetä sovittuja töitä tai joudu uudelleenjärjestelemään aikatauluja tuntien ja asiakkaiden kanssa. Ja hyvä olla kipeänä myös nyt kun lapsi on isällään, hän ei joudu kärsimään lomalla siitä että äiti ei jaksa toimia "ohjelmatoimistona". Lapsille loma on yhtä odotettu juttu, ja heille ei koskaan soisi sitä sairastumista tai aikuisen sairastumista juuri silloin. Eli hyvä juttuhan tämä vain on :) Ja kun oikein harmittaa, pitää muistaa kiittää niistä kaikista hyvistä asiosita mitä elämässä on. Ja niitähän on paljon. 



No seuraa minulla on ollut ja Tami on kovin kiinnostunut kaikesta terveellisestä myös. Hän on oikeastaan kiinnostunut ihan kaikesta mitä voi syödä :) 

Kipeänä ei muuten kannata herkutella vaikka mieli tekisi. Sokeri, vehnä ja maitotuotteet vain lisäävät kehon tulehdustilaa. 


Täällä ruuat ovat olleet tänään seuraavanlaiset (tietysti iltaa on vielä jäljellä ja kaapissa tietysti niitä herkkujakin vielä.. mutta jospa mennään terveellisellä linjalla).

Aamupala
Luomukahvi kauramaidolla
Gluteeniton kaurapuuro jonne joukoon reilusti Peanut Butter Crunchy -maapähkinävoita (lemppari Ruohonjuuresta)

Välipala
Smoothie jossa purkki ananasta ja sen mehu, 1/2 ltk babypinaattia ja 5 jääpalaa

Lounas
Munakas: 2 munaa, 2 valkuaista, tomaatti, sipuli, valkosipuli (maustettu savupaprikajauheella ja paistettu oliiviöljyssä)

Päivällinen
Itsetehty bataattikeitto, jossa bataattia, porkkanaa, chiliä, vettä ja suolaa mausteena

Ja mitä sitten illalla teen lisäksi vielä keksii syödä.. 

Ja tämän päivän ruokavalio on ollut varsin esimerkillinen. Tuntuu, että edeltävä viikko olikin yhtä all inclusive lomaa syömisten puolesta. Varsinaista herkuttelua. Niin kuin sen joskus kuuluukin olla. Mutta jatkuvasti se ei voi sitä olla. Nyt siis koitetaan taas täälläkin palata ruotuun niin sanotusti. 

Toivottavasti teillä on ollut ihana joulu ja ehkä sielläkin jo palattu ruotuun jouluherkkujen osalta?

Iloisia ajatuksia, iloista mieltä ja ihanaa viikonloppua,
Hanna

2 kommenttia:

  1. Minä olen näiden bloggaaja vuosien aikana oppinut sen, että teitpä miten vaan, niin aina on ihmisiä, jotka ajattelevat, että teet väärin. En siis jaksa enää välittää. Minulla on myös tapana pari kertaa vuodessa tehdä valituspostaus, jossa päästelen ulos pahaa mieltää ja kas kummaa, taas on parempi mieli :)
    Pikaista paranemista sinulle ja toivon sinulle paljon kaikkea hyvää vuoteen 2019!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se niin juuri on. Mäkin olen kahdeksan vuotta tätä kirjoittanut ja toki pitää hyväksyä se että ihmiset eivät aina tykkää tai ovat ehkä eri mieltä.. ja että puheenaiheita ehkä selän takana riittää 😅
      Kiitos kovasti ja parannellaan täällä kovasti. Sinulle myös Outi kaikkea hyvää vuodelle 2019!

      Poista