Sports Lady®

Sports Lady®

2.12.2018

Viikonlopun tunnelmia ja core vinkkiä


Tänäkin talvena moni on sitä tuskaillut miten väsyttää. Itselläni on tähän vain yksi ratkaisu ja se on nukkuminen. Koira valvottaa vieläkin, mutta nyt muutettiin hänen ruokailunsa kolmesta ruokintakerrasta kahteen, joskos se helpottaisi aamuyön ulos pyytämistä kun iltaruoka aikaistuu :)

Menin torstaina nukkumaan jo yhdeksältä illalla, samoin lauantaina. Viikonloppuisin koiralla ei valitettavasti ole weekend mode päällä vielä.. Sunnuntaiaamuna koira siis rapsutteli ovea 4 aikaan ensimmäisen kerran. Viideltä uudestaan. Nousin ylös ja siivosin jäljet (koska en neljältä häntä vienyt ulos) ja sen jälkeen menin takaisin sänkyyn ja vaatimuksista huolimatta nousin vasta puoli yhdeksältä. Sitten lähdettiinkin heti pihalle. Normaalisti arkena herätään 5.30 jolloin vien hänet ensimmäistä kertaa ulos.. Eli periaatteessa sain unta melkein 12 tuntia.. Tai sen verran olin sängyssä sentään.. Ja meninpä vielä takaisin nukkumaan aamulenkin ja aamupalan jälkeen. Tunniksi. Kunnes lapsonen puoli kahdeltatoista päätti nousta ylös :)

Oli ihana päästä tekemään sitten omaa treeniä kun oli levännyt olo. Se olikin toinen kerta tällä viikolla. Sen sijaan että treenaan kovasti itse, priorisoin lepoa, palautumista ja unta. Sitä tarvitaan kun työ vaatii liikkumista. Perjantaina ja lauantaina pidin täyden levon liikkumisesta.. Jos koiran ulkoilutusta ei lasketa.. Omista treeneistä vaan saa virtaa niin ihanasti ja se on aivan erilaista kun tuntien vetäminen. Viikonloppuna myös herkuteltiin.



Tässä pieni liikevinkki core treeneihin teille!


Oli oikein mukava ja leppoisa viikonloppu. Ollaan vietetty lapsen kanssa aikaa yhdessä, se on ihanaa kun ei ole töitä ja koulua. Koirakin on saanut olla paljon ihmisten seurassa kun meidän ei ole tarvinnut lähteä minnekään. Ja kyllä. Väsymys lähtee nukkumalla. Odotan tosi paljon joululomaa. Silloin aion nukkua tosi paljon ja tehdä omia treenejä. Niistä tulee niin hyvä mieli!



Sain napattua niin söpön kuvat Tami-söpöläisestä että pakko se on tännekin laittaa. Ihanaa viikkoa ja muistakaa lepo <3 Ja muistakaa myös treenit, niistä tulee hyvä mieli ja ihana olo!

2 kommenttia:

  1. Hei,

    Sivujasi ja kuulumisiasi on kiva lueskella. Täältä saa hyödyllisiä liikuntavinkkejä omaankin tekemiseen.
    Mistä olet muuten hankkinut kuvassa näkyvän kivan vihertävän ulkoilutakin :-)

    VastaaPoista
  2. Heippa! Kiitos ja ihana kuulla. Takki on Canada Goosen ja ostettu Stockalta :)

    VastaaPoista