Sports Lady®

Sports Lady®

1.3.2020

Hehkuva ja hyvinvoiva iho on tulevan kevään trendi


Tulevan kevään trendi on hehkuva ja hyvinvoiva iho. Se ei ole koskaan poissa muodista! Ja nyt se on enemmän IN kuin koskaan aikaisemmin. Siinä luonnonkosmetiikalla on oma roolinsa. Tämä postaus on tehty yhteistyössä Anumati Naturals'n ja kauneushoitola Bloomingtonin kanssa.

Olen siirtynyt luonnonkosmetiikkaan vähitellen. Siinä missä ruokavalio ja syöminen ovat muuttuneet vuosien mittaan vähitellen puhtaammaksi, niin on käynyt myös  meikkipussini ja kylpyhuoneeni purkkivalikoimalle. Valitsen luonnollisia raaka-aineita lautaselleni ja valitsen niitä myös kylpyhuoneeseen ja meikkipussiin. 

Nykypäivänä tiedetään jo paljon siitä, miten tavallinen kosmetiikka sotkee kehon toimintaa, ja kuinka se vaikuttaa myös ympärillä oleviin ihmisiin ja ympäristöömme. Luonnonkosmetiikalla on merkitystä terveyteen ja hormonitoimintaan. Sillä on merkitystä kauneuteen. Sillä on merkitystä ympäristöömme. Ja vaikuttaa se ihan rahalliseenkin puoleen, etenkin jos olet aikaisemmin ollut mieltynyt kalliiseen kosmetiikkaan. 

Oman kehoni muutoksessa on luonnonkosmetiikalla ollut oma roolinsa. Uskon, että se on ollut yksi tärkeä tekijä hyvinvointini paranemisessa. Olen joutunut kiinnittämään huomiota tähän kilpirauhasen vajaatoimintani vuoksi. Etenkin silloin kun keho on sekaisin, on kaikilla pienillä valinnoillasi ja toimenpiteilläsi iso merkitys hyvinvointisi paranemisessa. 

Mutta asioita on hyvä myös ennakoida, ennen kuin olet siinä pisteessä, että sinun on tehtävä kaikki voitavasi hyvinvoinnin eteen. Ajattelemme usein kosmetiikasta, että se on meille ihanaa hemmottelua, kauniita purkkeja, ihania tuoksuja, rentoutumista, kauneutta. Haluamme pitää itsestämme huolta. Hyvää huolta itsestään voi pitää vielä paremmin valitsemalla luonnonkosmetiikkaa. Ja ihanista kasvohoidoista voi nauttia hoitoloissa, jotka tekevät hoidot luonnonkosmetiikkaa käyttäen. Oma kokemukseni kasvohoidoista on nykyään sellainen, että luonnonkosmetiikkaa käyttävissä hoitoloissa saan jopa kokonaisvaltaisemman hoidon. 

Terveyden ja kauneuden lisäksi nykypäivän moderni nainen myös välittää ympäristöstään. Kosmetiikka on vielä pieni saastuttaja, mutta se on yksi niistä asioista, joihin kuluttaja pystyy omilla valinnoillaan vaikuttamaan. Pystyt vaikuttamaan siihen, mitä ostat ja minkä tasoisia tuotteita käytät. Luonnonkosmetiikka biohajoaa täydellisesti, eikä päädy veden mukana enää luonnon kiertokulkuun. Luonnonkosmetiikka siis vaikuttaa näin myös ympärillä olevien ihmisten terveyteen positiivisemmin kuin tavallinen kosmetiikka. Se mitä laitat omalle ihollesi, päätyy lopulta viemäriin ja sitä kautta toisten ihmisten lautaselle tai vesilasiin, jos tuote ei ole biohajoavaa. Vesi kiertää maapallolla, ja luonnonkosmetiikka vaikuttaa omien valintojen kautta monen ihmisen hyvinvointiin. Tietyt prosessointimenetelmät sallitaan luonnonkosmetiikassa, mutta niissä pidetään aina mielessä, miten tuote käyttäytyy, kun se päätyy viemäristöön. Kemialliset uv-filtterit on kielletty juuri siksi, että niitä on vaikea poistaa juomavedestä. Nuo kemialliset uv-filtterit vaikuttavat myös hormonitoimintaamme. Näiden lisäksi ftalaatit eli muovinpehmentäjät ja kiinnitinaineet ovat melkoisia hormonihäiritsijöitä. 

Tavallisen kosmetiikan valmistuksessa käytettävät synteettiset aineet voivat olla haitaksi niin ihmiselle kuin ympäristöllekin. On pelkästään järkevää tehdä palvelus itselleen ja kaikille muillekin ja vaihtaa luonnonkosmetiikkaan. Erityisesti joidenkin synteettisten kemikaalien vaikutusta on mahdotonta ennustaa, käytössä kun on useampi kosmetiikkatuote. Kemikaalit voivat vaikuttaa niin kehoon kuin mieleenkin. Kun käytössä on useampaa tuotetta, ei kukaan voi tietää ainesosien yhteisvaikutuksesta. Ainesosat saattavat olla vielä turvallisia yksinään, mutta sekaisin käytettynä ei kukaan tiedä mitä ne aiheuttavat. 

Miksi kannattaa vaihtaa luonnonkosmetiikkaan?

Syitä on monia, eivätkä nämä ole missään tärkeysjärjestyksessä. Mutta aloitetaan kauneudesta. Jos olet aikaisemmin käyttänyt täysin synteettistä kosmetiikkaa, niin käytettyäsi luonnonkosmetiikkaa kuukauden verran huomaat, miten ihosi alkaa hehkua aivan eri tavalla. Iho alkaa käyttäytyä eri tavalla. Ihon kuulaus ja hehku palautuu. Myös ikääntyvälle iholle on hyviä ja hoitavia tuotteita. Kun luonnonkosmetiikkaan kerran siirtyy, ei sieltä siirry enää takaisin, kun huomaa eron.

Kohtuuhintaisilla merkeillä on hyviä tuotteita, ja lopulta huomaat, että rahaa menee kauneudenhoitoon paljon vähemmän kuin ennen, ja iho ja hiukset alkavat kukoistaa, kun niitä ei tuki keinotekoisin ainein. 

Luonnonkosmetiikan käyttäminen on myös terveellisempää. Perinteisessä, synteettisessä kosmetiikassa ei eri ainesosien yhteisvaikutusta elimistöllemme tiedetä. Periaatteessa perinteisen kosmetiikan tulisi olla turvallista, mutta asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Kosmetiikka ei saisi sisältää terveydelle haitallisia aineita, mutta sitä ei tiedä kukaan, miten kaikki nuo aineet käyttäytyvät yhdessä. Sertifioitua luonnonkosmetiikkaa käyttäessä tiedän, että kosmetiikkatuotteiden raaka-aineet tulevat luonnosta mahdollisimman vähän käsiteltynä. Luonnonkosmetiikassa on sallittua käyttää paljon suppeammin raaka-aineita kuin synteettisessä kosmetiikassa, ja näistä aineista on yleensä myös kokemusperäistä tietoa hyvin pitkältä ajalta. Luomulaatuisia raaka-aineita niissä suositaan aina kun mahdollista, ja niissä ei käytetä esimerkiksi synteettisiä hajusteita tai väriaineita. Sertifioitu luonnonkosmetiikka ei ole vain markkinointikeino, vaan tämän sertifikaatin saavat todellakin vain ne turvalliset tuotteet.

Terveydellistä näkökulmaa olen joutunut ottamaan itsekin tähän juuri kilpirauhasen vajaatoimintani vuoksi. Muovinpehmentäjäaineet ja kiinnittäjäaineet kosmetiikassa ovat hormonihäiritsijöitä. Ftalaatteja käytetään muovien pehmentämiseen, ja altistumme niille muovituotteiden lisäksi ravinnon ja hygieniatuotteiden kautta. Niitä on rasvoissa, hajuvesissä ja kaikessa tavallisessa kosmetiikassa. Kun keho on epätasapainossa, on pienilläkin valinnoilla merkitystä. Silloin on todella tärkeää, mitä ihollesi laitat. Ja silloin kannattaa myös aluksi käyttää mahdollisimman vähän yhtään mitään. 

Saat laadukkaamman tuotteen, kun kosmetiikkatuotteen budjettia ei käytetä tuotteen ympärillä oleviin toimenpiteisiin vaan enemmän tuotteeseen. Perinteisen kosmetiikan mainoksia, joilla luodaan mielikuvia, ovat lehdet täynnä.  Ne ovat kalliimpia tuotteita, mutta tuotteissa usein maksaakin merkki ja pakkaus. Ja mehän ostamme mielikuvia. Luonnonkosmetiikan markkinoinnissa on huomattavasti pienemmät budjetit. Mutta se, mikä on yllättävää, on luonnonkosmetiikan valmistamisen kalleus verrattuna synteettiseen kosmetiikkaan. Näin ollen luonnonkosmetiikkatuotteen budjetista ei jää niin paljon rahaa pakkaukseen tai markkinointiin, etenkin kuin budjetit ovat näissä muutenkin pienemmät. Ja koska ostamme elämyksiä ja mielikuvia, vaikuttavat mainokset aika usein siihen, mitä ostoskoriimme valitsemme. Luonnonkosmetiikassa hintarakenne on erilainen kuin synteettisessä kosmetiikassa. Siksi emme näe luonnonkosmetiikasta Hollywood-julkkismainoksia telkkarissa. Luonnonkosmetiikan valmistaminen on kalliimpaa, ja silloin kaikesta ympärillä olevasta tingitään. Raaka-aineista ei tingitä. 

Anumati Naturals

Anumati Naturals kosmetiikkasarja on kehitetty juuri siksi, että huoli siitä kuinka ihmiset tietämättään iholleen laittavat haitallisia tai jopa myrkyllisiä aineita, on ollut niin suuri. Anumatin tuotteet ovat itsellänikin käytössä ja ne tarjoavat 100% turvallisen ja luonnollisen vaihtoehdon ihonhoitoon. Myös ikääntyvälle iholle. Luonto, sen parantava voima ja valtava tietotaito suomalaisesta kansanperinteestä, yrttitieteestä ja raakaravinnosta ovat Anumatin tuotekehityksen kulmakiviä. Iho on suurin elin kehossa ja haluan itse, että laitan iholleni sellaisia tuotteita jotka tekevät hyvää. 

Olen käyttänyt paljon erilaista luonnonkosmetiikkaa, ja tätä voin todella hehkuttaa ja suositella. Tuotteet ovat ihania, ylellisiä, hoitavia, ihanan tuoksuisia ja pakkaukset kauniita ja toimivia. Ja mikä sen ihanampaa kuin näillä tuotteilla tehty kasvohoito. Olin helmikuussa Hämeenlinnassa, ihanassa kauneushoitola Bloomingtonissa, DetoxEnergia+ kasvohoidossa. Puolentoista tunnin hoito oli todella rentouttava ja miten ihanasti se vielä tehosti mehupaastoani ja sai ihon hehkumaan. Ihoon ei paaston aikana ilmestynyt kuin yksi finni, mutta kasvohoito boostasi puhdistumista vielä sen verran, että hoidon jälkeen iho todellakin hehkui. Viimeiset epäpuhtaudet lähtivät leuan alueelta. 

DetoxEnergia+ kasvohoito Bloomingtonissa 

Tässä Anumati Naturalsin luomukasvohoidossa on todella paljon iholle hyvää tekeviä, vaikuttavia ainesosia. Syväpuhdistava DetoxEnergia+ hoito edistää kuona-aineiden poistumista ja tasapainottaa ihoa ja myös koko kehoa. Tehokas, mutta hellävarainen kasvohoito energisoi, kirkastaa, kosteuttaa ja puhdistaa tehokkaasti. Detox-naamion syväpuhdistava vaikutus perustuu mm. hiilen uskomattomaan kykyyn imeä itseensä epäpuhtauksia. Koivun tuhkalla, vihreällä ja valkoisella savella sekä poimulehdellä on antibakteerisia, antioksidanttisia ja puhdistavia vaikutuksia. Naamiot olivat aivan ihanan tuoksuisia ja fiilistelin hoidossa aivan kaikkea.


Hoito aloitettiin puhdistavalla jalkojen suolakylvyllä ja detox-naamion aikana sain ihanan jalkapohjien hieronnan, joka omalta osaltaan edesauttoi aineenvaihduntani toimintaa. Sitten oli vuorossa syväpuhdistava detoxnaamio. Hoito viimeisteltiin vielä energianaamiolla, joka saa värinsä ja tehonsa kurkumasta, tyrnistä, mangosta, appelsiinista, aprikoosi- ja macadamiaöljystä. Hoidon jälkeen join paljon vettä ja seuraavana yönä kroppa jatkoi vielä puhdistautumista. Kasvohoito oli myös super ihana palkinto, hemmottelu, itselle 5 päivän mehupaastosta. Se jotenkin kruunasi kaiken sen hyvän olon, mitä viikon aikana kaikesta tuli. 

Bloomingtonin Tanja on taitava ja ihana tyyppi. Kasvohoidossa oleellista on myös hoidon tekijän läsnäolo. Se miten hoito tehdään ja kuinka tekijä asiassa on läsnä, vaikuttaa itselläni todella paljon kasvohoidon valintaan. Ja tottakai vaikuttaa myös se millä tuotteilla hoito tehdään. Kasvohoidossa olisi hyvä käydä ainakin vuodenaikojen vaihtuessa, ja toki aina tarpeen mukaan. Seuraavan hoidon olen varannut keväämmälle. Kiitos Tanja ja kiitos Anumati Naturals. 
  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti