Mehupaaston ja loman jälkeen elämä palasi taas normaaliksi. Pari ensimmäistä päivää söin vain smootheja ja keittoja, ensimmäisen "kiinteän ruuan", salaatin, söin sunnuntaina. Edellisestä sellaisesta ateriasta olikin jo viikko. Sitä kyllä todellakin nautti jokaisesta suupalasta ja ystävä totesi, että syön tosi hitaasti. Yleensä mulla on lautanen tyhjä kun hän on tuskin puolessa välissä. Nyt on myös ollut ihana huomata se, että suuhun ei tee mieli laittaa yhtään mitään joka ei tee suolistolle tai keholle hyvää (eli tacot ja jätski mitä muuten tulee syötyä, alkoholista puhumattakaan). Sunnuntaina alkoi myös työviikko Kumpulan kuulatunnilta ja tässä onkin taas alkuviikko painettu menemään töiden kanssa.
Tällä viikolla mut on tehnyt niin onnelliseksi taas kaikki se ihana palaute mitä olen saanut kirjasta, ja on upea nähdä ihmisten instatileillä kuvia kirjasta tai lainauksia ajatuksistani, jotka ovat inspiroineet heitä tekemään muutoksia elämässään. Kirjaa voi hankkia kauppojen lisäksi myös Adlibriksesta ja siellä se taitaa tällä hetkellä olla myös edullisin.
Eilen pidin lepopäivän kaikesta treenaamisesta, koiran kanssa tietysti ulkoilin. Tänään oli sitten tarkoitus mennä salille tekemään omaa treeniä, mutta lapsi tuli viime yönä kipeäksi. Nyt siis treenaan kotona sen mitä treenaan. Kotona treenaaminen on todella tehokasta ja siitä puhuttiin juuri eilisen asiakkaan kanssa hänen treeneissään heillä kotona, että on se vaan kätevää. Ei tarvitse lähteä minnekään, eikä tarvitse jakaa välineitä muiden kanssa vaan saa tehdä oman treenin juuri niin kuin haluaa. Suurin osa PT-asiakkaideni treeneistä onkin juuri heillä kotona.
Elämäntapamuutokseen tai kuntoiluun ei todella tarvita salikorttia ja ensi maanantaina 2.3 alkaakin seuraava Body by Sports Lady® verkkovalmennus. Siinä kaikki treenit ovat kestoltaan 30 min tai vähemmän ja ne hoituvat kätevästi kotona. Kuuden viikon valmennuksessa ohjelmia tulee joka viikko ja kaikista treeneistä on myös kirjallisten ohjeiden lisäksi videot, jotka pystytte tallentamaan itselle. Valmennukseen kuuluu kehonpainotreeniä, kahvakuulatreeniä, Fitball by Sports Lady® treeniä, syvävenyttelyä, pilatesta sekä mentaalipuolen juttua myös. Ja mikä parasta, voit hyödyntää myös verkkovalmennuksiin Smartum, Edenred tai ePassi etuja.
Edellisessä valmennuksessa kilojakin karistettiin noin kilo per viikko. Treenejä tukee luonnollinen ruokavalio, jolla varmistat kehonkoostumuksesi muutoksen. Vielä ehtii mukaan ja täältä pääset katsomaan lisää.
Venyttely on yksi osa-alue mikä helposti kokonaisuudesta jää pois, "unohtuu". Sillä on kuitenkin olennainen merkitys omalle hyvinvoinnille ja myös jaksamiselle. Kun venyttelet säännöllisesti, parannat myös kehon aineenvaihduntaa. Ja siihenkin riittää muutama liike, että saat kehon tuntumaan aivan erilaiselle. Onnistuneen venyttelyhetken kulmakiviä ovat nämä liikkeet:
POHJE
RINTALIHAS
TAKAREISI
LONKAKOUKISTAJA
KYLJET
oma suosikkini takareiden venytyksestä kotona on tehdä se selinmakuulla kuminauhan kanssa |
tiistaina venyttelin kotona aamun toimistohommien jälkeen ennen kuin lähdin ohjaamaan |
Ihanaa viikon jatkoa ja aurinkoista päivää!
P.S. Myös uudelle PT-asiakkaalle on vapautunut paikka! Täältä voit lukea lisää personal trainingista. Ja se onnistuu teillä kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti