Aivan ensinnä tuntuu, että tuosta on ikuisuus. Viime maaliskuussa kuvattiin meidän sinkkuäitien esittelyvideoita ja toukokuussa alkoi kuvaukset. Kun mua pyydettiin mukaan ohjelmaan joulukuussa 2019, oli ensimmäinen vastaukseni EI. En ole ikinä halunnut olla telkkarissa enkä ole halunnut julkisuutta. Vaikka kirjoitan blogia ja avaan täällä osaa elämästäni, olen hyvin yksityinen ihminen. Pidän aina omana ja lähipiirin tietona omat asiani ja ongelmani, samoin parisuhteeni. Kun mietin ohjelmaan lähtemistä, kysyin ensin ex-mieheni mielipidettä ja hänen lupaansa. Lapsi tulisi kuitenkin näkymään ohjelmassa. Hän näytti vihreää valoa. Lapsikin suhtautui asiaan hyvin. Kysyin vielä lapsen kummitädeiltä mitä he olivat mieltä. Katsoin Ruotsin Ensam Mamma Söker pari tuotantokautta, ja näiden perusteella lupasin lähteä mukaan. Minulle tärkeää oli se, että ohjelma olisi hyvän mielen reality. Ketään ei mustamaalattaisi ja naisia kohdeltaisiin kunnioituksella. Ja poikaani näytettäisiin mahdollisimman vähän, sen mitä olisi pakko.
Toukokuussa 2020 kuvaukset sitten alkoivat. Oli jännää ja hauskaa. Viihdyin kameran edessä, en jännittänyt. Pystyin olemaan oma itseni, nauruineni ja itkuineni. Somessa en koskaan itke, mutta normaalielämässä kyllä. Olen herkkä. Itken ja nauran kun siltä tuntuu. Kameran edessä oli yllättävän helppo olla.
Oli ihana tutustua Pirittaan (juontaja) sekä toisiin äiteihin Kaisaan ja Nooraan. Heidän kanssaan pidettiin tiiviisti yhteyttä kuvausten ajan. Pääsin tekemään töitä upeiden ammattilaisten kanssa. Mulla oli koko kesän oma toimittaja, kuvaaja ja äänimies. Satu, Antti ja Puhis sekä minä ja miehet menimme ympäri Suomea sen pari kuukautta. Oli rankkaa, oli hauskaa ja oli ikimuistoista. Miehet, jotka kirjeiden perusteella valitsin olivat mukavia tyyppejä. Etukäteen tiesin heistä vain etunimen, ja sen mitä he kirjeisiin kirjoittivat. Ja asuinkaupungin.
Henkisesti ohjelman tekeminen oli tosi rankkaa, vaikka en ollut niin ajatellut. Siihen liittyi paljon kaikenlaista. Yllätyksenä tuli myös se, että oli joka kerta vaikea tiputtaa miehiä pois. Tottakai mielen päällä pyöri myös sellaisia asioita, millainen kuva minusta ihmisenä tulisi telkkarissa, millä motiiveilla miehet olivat liikenteessä ja mitä ohjelmaan lopulta päätyisi. Nämä asiat olin toki etukäteen miettinyt. Materiaalia kuvattiin todella paljon, murto-osa päätyi telkkariin. Mutta jännäähän se oli.
Olisin katunut, jos en olisi lähtenyt mukaan. Oli todella ikimuistoinen kesä ja sain tutustua niin upeisiin tyyppeihin ja ohjelman ansiosta elämään jäi ihania ihmisiä. Tähän hyppäsin todella mukaan aivan täysillä, ja annoin todella kaikkeni. Mulla on tapana tehdä asiat 150 %:sti. Tätä on hyvä joskus mummona muistella. Eikä sitä vieläkään tiedä mitä tämä lopulta tuo tullessaan. En tiedä lähtisinkö enää mihinkään realityyn. Syksyllä olin sitä mieltä että en. Mutta Tanssii tähtien kanssa olisi kyllä kiva. Selviytyjät olisi myös. Olen niin jäätävän voitontahtoinen, että valmistautuisin siihen todella huolella. Kahvinkin lopetin juuri, joten ei tulisi siellä sitä päänsärkyä kun kahvia ei saa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti