Sports Lady®

Sports Lady®
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jalkapallo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jalkapallo. Näytä kaikki tekstit

26.8.2016

Perjantain zen, action ja tankkaus


Perjantai. Huh miten poikki oon ollut tänään tästä viikosta. Rutiinia on tänä syksynä muuttanut uusi rytmi. Lapsen kasin aamut ja mun asiakastapaamiset, joita olen ottanut jo 7:ksi aamulla. Nyt kun lapsi on jo isompi ja osaa itsekin lähteä kouluun. Eka ja tokaluokan ajan ollaan nautittu ysin ja kympin aamuista. Nyt pitää taas olla varovainen, että saa tarpeeksi unta. Tällä viikolla oon vetänyt aika rankkoja ohjauksia ja treenejä. Lisäksi oon tehnyt mun anttipoika.com -nettisivuja. 

Ja kuten aikaisemmin oon kirjoittanut, en ole vuoteen tehnyt omia treenejä super aikaisin aamulla. Käytin vuoden siihen, että nukun tarpeeksi. Palauduin. Viimeisen vuoden aikana olen panostanut myös kehonhuoltoon super paljon. Olen tehnyt sitä JOKA PÄIVÄ. Siitä on ollut suuri ilo ja hyöty. Kroppa on todella palautunut ja tuntuu hyvältä nykyään. Palautumiseen on auttanut myös hiilareiden lisääminen. Sen myötä kun olen saanut tarpeeksi ruokaa, on kaikki napostelu jäänyt pois. Painokin on pudonnut viitisen kiloa kun vertaan vuoden takaiseen. Kilpirauhasen vajaatoiminta ja se, että keho ei vain palautunut, nostivat mun painoa kymmenen kiloa jokunen vuosi sitten. Niitä oon vähitellen sulatellut sen jälkeen, kun sain ensin nukkumisen ja levon balanssiin. Eihän ne kilot edes lähde minnekään, jos kroppa on tiltissä. Toukokuussa taisin alkaa taas liikkua aamuisin. Sen jälkeen, kun olin ensin vuoden nukkunut. Nykyään herään kahdeksan tunnin yöunien jälkeen ilman kelloa. 


päivällä venyteltiin lapsen kanssa tunti
venyttelyt oli jees, mutta rullan kanssa sai taas irvistellä

No tänään on ollut päivä, jolloin olen myös syönyt enemmän ja levännyt. En pidä mitään varsinaisia tankkaus- tai herkkupäiviä, mutta kerran viikossa voi näillä liikuntamäärillä ja muuten terveellisellä ruokavaliolla, sallia itselleen ihan mitä vaan. Tänään se on sitten ollut leipää ja voita, kanakebappia ja jätskiä. Aah <3 Viime viikolla tankkailin enemmän keskiviikkona kuulatunnin jälkeen ja perjantaina laivalla. Mutta näissä mun tankkailuissa ei idea ole se, että syön kaikkea sontaa koko päivän sen takia että saan syödä. Syön niinä päivinä mitä tekee mieli, tilaisuuden mukaan. Viime viikolla söin vain enemmän terveellistä ruokaa. Tänään oltiin Parmesanissa pizzalla lapsen fudispelien jälkeen ja siellä toi kanakebab vaan on hyvä vaihtoehto. Muuten mun ei edes tee mieli jätskiä tai karkkia tai mitään mitä mussuttaa turhaan. Eikä sellainen turha mättäminen tankkauksen vuoksi ole kauhean tervettä. Syödä sen takia, että saa syödä. Tällä hetkellä koen, että oma syöminen on balanssissa. En joudu luopumaan mistään. 


ennen fudista ulkoiltiin tunti

katseltiin maisemia Hietsussa ennen fudista (ja kas jokin selfie on otettu ilman snapin filtteriä)

nähtiin kauniita kukkia

kokeiltiin snapin filttereitä jotka auttaa väsyneeseenkin naamaan

ja väsynyt äiti istui katsomassa kun poika laittaa parastaan
Iltapäivällä oli Hietsussa pelit. Mistä tää mun pieni mies repii kaiken tsempin ja energian. Toivon, että se on ollut tarttuvaa. Alkulämmittelyissä loukkasi polvensa, ja hyvin lähellä oli kotiinlähtö ja peleistä poisjäänti. Kuitenkin meni pelaamaan (pienen itsensä kasaamisen ja keskustelun jälkeen) ja pelasi upean pelin. Mäkin heräsin taas eloon, kun hän pääsi kentälle. Rakastan katsoa poikien pelejä. Hän teki joukkueen ainoan maalin. Sai pelissä nappiksesta takaraivoon ja tuloksena iso kuhmu. Toisella puoliajalla tuli pallo lujaa naamaan.. Ja silti aina kentälle takaisin. Niin ylpeä mun rakkaasta <3


juhlistettiin pelejä Kumpulan Parmesanissa, mun ruoka

jälkkäriä kotona
On ollut hyvä viikko. Uusia asiakkaita, hyviä treenejä, mahtavia nykyisiä asiakkaita, nettisivut edistyy, lapsen kanssa vietettyjä ihania hetkiä ja arkea ja elämä hymyilee muutenkin. 






26.4.2016

Reissuruokia ja reissutreeniä



Oli loistava viikonloppu Tallinnassa. Ei ehkä mikään hemmotteluloma tai lepoloma, mutta ikimuistoinen viikonloppu lapsen kanssa. Poikien ensimmäinnen ulkomaanturnaus ja ensimmäinen turnausmatka ylipäätään yön yli Helsingin ulkopuolelle. 

Mä kun lähden reissuun, suunnittelen ja pakkaan ensimmäiseksi ruuat ja eväät. Kotoa lähtiessä laitoin meille kassiin hedelmiä, vihanneksia, marjoja, pähkinöitä. Mukana oli kuorimaveitset ja kaikki. Yleensä hedelmät maistuu lapsillekin kuorittuna paremmin. Ensin ajattelin, että on hullun hommaa niitä raahata. Mutta perillä ei tarvinnut ottaa taksia lähimpään ruokakauppaan kuten osa joutui tekemään. Päästiin suoraan illallisen jälkeen lepäämään. Hotelli oli vähän syrjemmässä, noin 15 kilometriä Tallinnan keskustasta ja pelipaikalle oli saman verran matkaa.



Aamulla herättiin aikaisin aamupalalle. Lapset meni omana joukkueenaan ja aikuiset menivät itse syömään. Mun aamupalalla ei tällä hetkellä ole puuroa joka aamiaisella, muutaman kerran viikossa. Täällä siis koitin kerätä kananmunista ja vihanneksista lauantain aamupalan. Muuten se oli melkoisen nakki/pekoni/pulla voittoista. 




Kahdeksalta lähdettiin kohti pelipaikkaa. Pojat jälleen menivät joukkueena ja vanhemmat saivat (tai sanotaanko meidän piti) mennä omia menojaan. Päästiin kuitekin samalla bussilla poikien kanssa. Käytännössä yritin saada ajan kulumaan aina silloin kun ei ollut pelejä. Kelit ei olleet ehkä ihan parhaat, mutta meidän pelien aikana ei tullut onneksi vettä kuin kerran. Oli tosi kylmä ja lauantaina kävelin välillä aina kentän ympärillä olevaa rataa ympäri.



Lounastakin piti löytää jostain. Paikanpäällä ei ollut kuin pieni kahvila, jossa oli hodaria ja kahvia ja herkkuja. Löydettiin läheisestä "Hortes" -kaupasta, Plantagenin tapaisesta kukkakaupasta, kahvila ja siellä oli käsittämättömän herkullisia juttuja, sellaiseksi paikaksi. Otin salaatin ja mantelimaito cappuccinon. Salaatti 3,30 eur ja kahvi 1,90 eur. Salaatissa oli bataattia, granaattiomenaa, fetaa, pinaattia.. Todella hyvät raaka-aineet. Oli ehkä reissu paras ruoka :)








Välipalana oli kisapäivien aikana paprikaa, porkkanaa, omenaa, päärynää, pähkinöitä, marjoja..Välillä kävin täydentämässä eväslaukkua läheisessä kaupassa joka löytyi myös pelialueen lähimaastoa kierrellessä.





Illallinen hotellilla oli mulle samaa ruokaa kuin ekana päivänä, kanaa ja vihanneksia. Buffeesta haettiin ruuat ja lauantain illallinen olisi ollut jauhelihapihvi ja perunaa. Perjantaina taas oli kanaa, pastaa ja kastiketta. Jätin vain pastan ja kastikkeen ottamatta. Otin vihanneksia kanan kanssa. Oltaishan me voitu ottaa taksi keskustaan ja mennä kivasti syömään, mutta poikien yhteishengen ja olemisen takia (ja ajoissa nukkumaan menemisen takia) on musta tärkeämpää viettää aikaa yhdessä joukkueena hotellilla ja syödä sitä mitä on tarjolla. Aamiainen ja päivällinen kuuluivat vanhemmillakin majoituksen hintaan. 



Pojille tuli pelejä ja treeniä paljon. Mulla taas oli treeneistä lepoa. Lauantaina kuitenkin kilometrejä kertyi kävellen lähes 13, kun etsittiin ruokapaikkaa ja kun kävelin lämpimikseni rataa ympäri. Sen lisäksi venyttelin aina kun siihen oli tilaisuus. 


Sunnuntaina oli aikaa käydä pelien jälkeen keskustassa ja käytiin syömässä Venekadulla Intialaisessa Elevant -ravintolassa. Venekadulla on paljon kivoja paikkoja.



Tästä reissusta voisi kirjoitella vaikka kuinka. Se oli ikimuistoinen kokemus, täynnä tunteita ja jännitystä. Pettymyksen ja ilon kyyneliä, iloa ja naurua. Sunnuntaina oltiinkin tosi myöhään illlalla kotona ja eilinen on mennyt töitä tehdessä ja pyykkiä pestessä. Pieni pelaaja halusi nukkua pelipaita päällä ja samassa paidassa halusi välttämättä lähteä myös kouluun maanantaina.

Kivaa viikkoa kaikille!

22.4.2016

Viro is calling


vihreää näkyvissä!
Viikko alkaa olla pulkassa ja tänään suunnataan Viroon, lapsen fudisturnaukseen viikonlopuksi. Aamulla aikaisin kävin lenkillä, kävelin. Ja salille ehdin ennen meidän lähtöä myös, sillä perjantait mulla on pääosin vapaapäiviä. Treenasin leuanvetoa ja tein pallon ja kuulan kanssa toiminallista treeniä. Ollut hyvä treeniviikko kaikin puolin ja keskiviikkona tuli palauteltua kunnolla. 

aamun "freesinä" menossa torstaina salille
Tänään on ollut siis aikaa treenata ja pakata. Viikonloppuna saan sitten keskittyä täysillä penkkiurheiluun ja fudismutsiuteen. Itselle tulee parin päivän lepo treeneistä. Tekee hyvää. Ja tää on tosi jännittävä viikonloppu, eka fudisturnaus pojilla Suomen ulkopuolella. Lauantain Blog Awardsit jää väliin nyt tällä kertaa. Ihastelen sitten Instasta kuvia reissussa :) Have fun kaikki siellä!

Vähän on pitänyt miettiä evästä mukaan ja suunnitella. Ensinnäkin tavaroiden puolesta pitää minimoida, sillä joudumme kaksin roudaamaan kamoja. Toki on bussikuljetus satamasta hotellille, mutta muutoin.. Sitten se ruokapuolen suunnittelu. Lapsilla ja vanhemmilla on yhteinen aamiainen ja päivällinen hotellilla. Pojat saa pelipaikalla lounaan, aikuisten pitää hoitaa se itselleen. Mitä ottaa mukaan siis evääksi, joka ensinnäkin säilyy Suomesta Viroon ja sitten maistuu vielä lauantaina ja sunnuntaina kentänlaidalla :D Mutta en kyllä luota siihenkään, että löytäisin sieltä jotain sopivaa ja terveellistä syötävää, mutta ainahan voi yllättyä iloisesti. Suomessa juniorijalkapallotapahtumat (tai ylipäätään mitkän urheilutapahtumat tai hiihtokeskukset tai muut..) kun eivät usein tarjoa kovin terveellistä syötävää ja välipalaa mun näkökannalta. On siellä toki pullan ja makkaran lisäksi täytettyjä leipiä, mutta ne taas eivät sovi mun ruokavalioon. Onneksi pojilta on kielletty säännöissä kaikki mässyt, joten ei pitäisi tulla kiusauksia sen puolesta. Aamiainen on toivottavasti hotellilla monipuolinen. Hotelli on Tallinnan ulkopuolella, rakennettu neuvostoaikana Olympialaisia varten. Jänskättää vähän millainen se on :)  Sinne majoittuu nyt koko porukka. Tää onkin nyt ensimmäinen ja viimeinen kerta kun vanhemmat pääsee poikien kanssa samaan hotelliin, seuraavalla kerralla äidin pitää mennä eri paikkaan majoittumaan. Eli nautitaan nyt!

Mahtavaa viikonloppua kaikille!