Sports Lady®

Sports Lady®
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aineenvaihunta Käyntiin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aineenvaihunta Käyntiin. Näytä kaikki tekstit

4.11.2020

Painonpudotusjuttuja

 


Vuosi alkaa olla lopuillaan ja niin myös verkkovalmennukset. Tällä hetkellä käynnissä on Aineenvaihdunta käyntiin 1 verkkovalmennus. Osa 2 alkaa marraskuun 16.11.

Kehitin valmennuksen muutama vuosi sitten. Sen avulla olen itsekin pudottanut loput, kilpirauhasen vajaatoiminnan myötä tulleet kilot pois. Nyt olen samoissa mitoissa kuin parikymppisenä. Tämä koko ja paino on minulle ominainen. Voin hyvin, olen voimakas ja jaksan. Enkä todella näe nälkää yhtenäkään päivänä, päin vastoin. Ihmiset yllättyvät kun kuulevat paljonko herkkuja välillä syön. 


Oma ajatukseni hyvinvoinnista on muuttunut todella paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana. Se 30+ Hanna oli kova suorittamaan asioita, laskemaan syömisiään, "unohti" nukkua tarpeeksi, meni liian kovaa töiden ja arjen kanssa eikä osannut pysähtyä ollenkaan. Eikä osannut oikein olla kiitollinen aina siitä kaikesta mitä hänellä oli. Tuntui että oli liikaa vastoinkäymisiäkin. Paljon on muuttunut. Keho tulkitsee kaikki tunteemme ja ajatuksemme ja varmaan ihan ensimmäinen asia mitä hyvinvointinsa eteen voi tehdä on pysähtyä, ja katsoa peiliin. Katsoa peiliin armollisesti ja nähdä sieltä ihanan ihmisen, jolla on vain tämä yksi keho. Siitä pitää pitää hyvää huolta ja sitä kohtaan saa olla lempeä. Ja pysähtyä. Huomata elämän pienet asiat ja nauttia siitä mitä sillä hetkellä on. 



Oma liikkuminen on tällä hetkellä koiran kanssa luonnossa tallustelua. Pysähdytään paljon juttelemaan ihmisten kanssa. Ei suoriteta lenkkiä. Kävellään ja ihmetellään, ollaan läsnä. Koirakin vaistoaa heti, jos mulla on kiire tai ärsytys päällä. Se on hyvä ilmanpuntari niin sanotusti. Viimeistään silloin osaan taas pysähtyä. Olen aina kokenut toisten ihmisten kuuntelemisen äärimmäisen tärkeänä. Ja joka päivä sitä oppii uutta kun on asioille avoin. 


Ulkoillaan kolme kertaa päivässä ja keskinopeus on noin 3km/h. Sen lisäksi venyttelen päivittäin. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Pilatesta teen kerran viikossa, samoin kahvakuulaa kerran viikossa. Lisäksi saatan tehdä pallotreenin kun siltä tuntuu. Ja talven tullen on ollut taas ihana aloittaa talviuinti. Viime viikolla käytiin lapsen kanssa Kuusijärvellä. Savusaunaan pääsee naiset ja miehet, joten sinne on hyvä mennä pojan kanssa yhdessä. Hän kestää jopa minua paremmin kylmää vettä ja kuumia löylyjä. Ja Porissa viime viikonloppuna vein lapset uimahalliin, samalla tuli uitua matkaa vähän itsekin, heidän kanssaan oleilun lomassa. 


Elämä on tosi yksinkertaista ja tavallista. Ulkoilua, unta, kehosta huolehtimista ilman suorittamista, meditointia ja kasvispainotteista ruokaa. Mutta sitten kun lähden "ulos" tai reissuun, tykkään mennä johonkin kivaan paikkaan. Se on harvinaista herkkua ja todella poikkeaa omasta tavallisesta "lähiöelämästä". Ja silloin siitä todella nauttii. Hotellissa fiilistelen jokaisesta aamupalasta, muhkeista tyynyistä, tai siitä että ylipäätään saa vain olla. Olemme ystävän kanssa varanneet kulttuurimatkan Tallinnaan. Yövytään Telegraafissa, käydään oopperaassa, Fotograafiskassa ja Kumussa ja syödään hyvin. Vähän jännittää päästäänkö lähtemään ja koronan takia jännittää myös, mutta maskit päässä kun turvallisesti kulkee niin eiköhän se siitä.  



Mun oli tarkoitus kirjoittaa teille painonpudotuksesta (otsikko Painonpudotusjuttuja), mutta teksti lähti nyt tähän suuntaan sillä ehkä oikeasti koen että näillä asioilla on merkitystä. Ehkä se tavallaan pohjustaa sitä painonpudotusasiaa. Silloin kun lopetat suorittamisen, alkaa tapahtua. Painonpudotuksessa epäonnistumisesta voit lukea Sports Ladyn instasta ja samoin vuoden viimeisistä alkavista valmennuksista!

"Lupaa, että muistat aina: Olet urheampi kuin uskot, vahvempi mitä vaikutat ja viisaampi kuin tiedätkään." - Nalle Puh

2.9.2020

Syyskuu on täällä

 


Syyskuu on täällä ja eilen alkoi Aineenvaihdunta käyntiin 2 verkkovalmennus! Syksy on tuonut tullessaan (ja tuo vielä lisää!), paljon uusia juttuja. Odotan innolla, että pääsen kertomaan teille kaikesta. 

Arki pyörii yläasteelaisen ja yrittäjän kotona taas normaalisti. On totuteltu alkaneeseen rytmiin, harrastusten alkamiseen ja mun ohjausten alkamiseen. Tasapaino löytyy vähitellen ja tänä syksynä kaikessa tekemisessä on jotenkin ihana rauha. Ja ymmärrys pysähtymisestä. Hyvällä fiiliksellä olen tehnyt duuneja, uutta on kehitteillä ja syyskuussa tapahtuu muutenkin vaikka mitä kivaa.

10.9 olen puhumassa Kilpirauhasliiton FB:ssa livelähetyksessä kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja painonpudotuksesta sekä hyvinvoinnista. Aihe on itselle tosi rakas, ja siitä on joka kerta aivan mahtava päästä puhumaan. Sen vangiksi ei pidä jäädä ja tie parempaan oloon löytyy, tiedän omasta kokemuksesta!



Syyskuun lopussa, 28.9, alkaa Dplaylta myös Sinkkuäidille sulhanen. Vaati mielettömästi rohkeutta lähteä mukaan. Tai rohkeutta olla oma itsensä kameroiden edessä. Sanoa sen mitä kokee ja tuntee, olla rehellinen ja sallia itsensä ihastua ja kokea erilaisia tunteita. Onhan ohjelman kuvaaminen itsessään kupla. Vaikka asiat eivät ole käsikirjoitettuja siinä, ei sen tekemisellä voi sanoa olevan mitään tekemistä todellisuuden kanssa varsinaisesti. Upea kokemus se oli ja nyt jännitetään sitten miltä kaikki näyttää telkkarissa. TV5:lta se tulee tammikuussa. 



Aineenvaihdunta käyntiin verkkovalmennukseen pääsee vielä mukaan. Tämän päivän instagram postaus inspiroi ihmisiä ajatukseen, että painonpudotus on mahdollista vaikka sairastaisi kilpirauhasen vajaatoimintaa ja olen ottanut valmennukseen vielä tänään jengiä mukaan. Ilmoittautua voi täältä ja jos haluat hyödyntää Smartum, Edenred, ePassi tai Eazybreak, niin menet kyseisen palveluntarjoajan sivuille. Lisää infoa valmennuksesta saat täältä.


19.8.2020

Miten voi parantaa aineenvaihduntaa?

Hei ihanat! Onkin aikaa edellisestä blogipostauksesta. Sinkkuäidille sulhanen ohjelman kuvaukset nielivät suuren osan kesästä ja ohjelman teosta palautumisessa meni oma aikanasa. Siinä sivussa perustin myös uuden yrityksen, joten aika ei ole tullut pitkäksi. Elokuun alussa alkoi myös ohjaustyö, tunnit ja PT-asiakkaat sekä verkkovalmennukset. Ja lapsella yläaste viime viikolla.

On ollut ihana palata arkeen. töihin, omiin ruokiin, säännölliseen ruokailurytmiin ja treeneihin tottakai. Ja nähdä ystäviä. Käytiin Porissakin pitkästä aikaa Tamin kanssa. 


Tää oli kyllä todella erilainen kesä, lomaa ei niin sanotusti ollut. Mutta aivan upea kesä. Mulla ei ollut minkäänlaista filtteriä kyllä kuvauksissa, ja olin juuri se oma itseni mitä olenkin. Henkinen lataus oli tietysti niin valtava, että treenit jätin lähes kokonaan kesällä pois. Keho ei tunnista onko rasitus fyysistä vai henkistä, joten parempi olla itselleen armollinen ja jättää jumpat tekemättä silloin. Ja miten ihana onkaan ollut taas päästä tekemään treenejä vähitellen! Mulla olisi oma keho jumahtanut totaalisesti ja olisi varmasti tullut painoa lisää kesän aikana jos olisin rasittanut sitä vielä treeneillä. Vuosien myötä olen opetellut säätelemään rasitusta, on se sitten henkistä tai fyysistä, niin että keho voi hyvin eikä aineenvaihdunta tilttaa. Aineenvaihdunta onkin se juttu mikä montaa meistä askarruttaa kesän jälkeen etenkin. Elokuun alun Aineenvaihdunta käyntiin verkkovalmennuksessa tuli upeita tuloksia, viisikin kiloa lähti parissa viikossa monelta. Ja nyt 31.8 alkaa Aineenvaihdunta käyntiin 2 verkkovalmennus. Siinä on täysin uudistettu ruokavalio ja esimerkkireseptit sekä kauppalista. Treenit on muutettu ensimmäisestä niin, että saatte ohjeet aerobiseen treeniin ja HIIT treeniin sekä lihaskuntoharjoitteluun. Lisää valmennuksesta voit lukea www.sportslady.fi


Mikä aineenvaihduntaa parantaa?
  • puhdas ruoka (jätä kaikki prosessoitu pois)
  • riittävä vedenjuonti
  • venyttely
  • lihaskuntoharjoittelu
  • uni ja palautuminen (todella olennainen juttu!)
Suosittelen suhteuttamaan treenit myös arjen kuormittavuuteen. Monella on alkanut työt ja lapsilla koulu. Harjoittelun suhteen on ihan hyvä olla itselleen armollinen, sen sijaan että haalii itselleen innoissaan miljoona harrastusta syksyn alettua. Sanonkin aina että vähemmän on enemmän. 

Kenenkään meidän keho tai elämä yleensä ei ole samanlainen. Sen vuoksi ei pitäisi verrata itseään muihin. Sitä pakostikin meistä jokainen kyllä tekee. Se ei auta mitään. Jokainen meistä on juuri sellainen kuin on. Välillä on se parempi versio itsestään, välillä vähän huonompi. Elämä on kai loppupeleissä sitä tasapainon hakemista, kaiken suhteen. Tapojen tunnistamista ja uudelleen opettelua, jos haluaa elämäntapamuutosta dieetin sijaan. On paljon erilaisia metodeja ja asioita joiden avulla voit näyttää paremmalle, mutta sillä ei ole mitään merkitystä jos sisältä et voi hyvin. Tasapaino, terve järki ja lämmin sydän ovat tärkeämpiä juttuja kuitenkin viime kädessä kuin se mitä vaaka näyttää. 


23.6.2020

Transformation Tuesday - asiakkaan muutostarina

Verkkovalmennukset ovat olleet upea tie niin monen elämäntapamuutokseen. Ihana valmennettavani Mia jakaa teille oman tarinansa tässä. Silloin kun kehossa on kiputiloja ja kroppa ei toimi, oikea ratkaisu ei ole tehdä kovia treenejä ja tiukentaa syömisiä. Aineenvaihdunta käyntiin verkkovalmennus on ollut monelle käänteen tekevä kohta sen antamien tulosten vuoksi, lempeään tyyliin. Vähemmän on enemmän ja silti tuloksia alkaa tulla samantien. Lue miten Mian matka alkoi vuosi sitten. 


"Huhtikuussa 2019 perheemme lomaili Havajilla. Ensimmäinen kuva on otettu siellä Waikiki Beachilla. Kuvan nähdessäni suoraan sanottuna järkytyin, vaikka tavallaan asian kyllä jo tiedostin. Katsoin kuvaa ja mietin, että jokin muutos pitää nyt tapahtua sekä syomisessa että liikkumisessa. Järkytyin varmaan pääasiassa siksi, että harrastin aktiivisesti liikuntaa. Ohjelmaani kuului riippuen aikataulusta 2-3 kertaa viikossa bodypump, kerran viikossa bodyflow, 1-2 viikossa spinning tunti sekä kävelylenkit. Tuolla Havaijilla pääsin ensimmäistä kertaa melkein kolmeen kuukauteen juoksemaan ilman kipua molempien jalkojen penikoissa, joka oli alkanut hallitsemaan myös kävelylenkkejä. Juokseminen tuntui hyvältä ja ihanalta. Koko kevään olin miettinyt, että missä se  vika on että ne penikat ärtyvät niin kovasti juoksemisesta. Mieheni oli useamman kerran pohtinut voisiko syy olla bodypumpissa ja teenko liikkeet siella teknisesti oikein, joka aiheuttaa kipua jaloissa. Oikeastaan tämä kuva ja kiputilat jaloissa laittoi minut vielä tarkemmin kiinnittämään huomiota ja kiinnostumaan Hannan instagram tilistä. 

Monta kertaa kesän 2019 aikana mietin, että olisi todella mielenkiintoista osallistua Hannan  tunneille tai kursseille. Ajattelin kurssin tuovan sen loppusilauksen ja kannustuksen tavoitteen saavuttamiseen. Elokuussa 2019 päätin tarttua tuumasta toimeen ja osallistuin Aineenvaihdunta käyntiin verkkovalmennukseen. Ensimmäinen punnitus oli kyllä aika kamala, mutta toisaalta se totuus oli suoraan silmien alla, sillä vaaka ei valehtele. 

Aineenvaihdunta käyntiin -verkkovalmennus alkoi samaan tuloksia saman tien, eikä lopulta ollut kovinkaan vaikeaa  päästä eroon herkkukierteestä, sillä herkuttelu on ruokavalioni suurin kompastuskivi. Reilu viikko verkkovalmennuksen alkamisesta ja työkaverit totesivat, että olet laihtunut. Siinä kohtaa en ollut itseäni uudelleen edes punninnut. Kotona vaaka alkoi näyttämään jo mukavampia lukemia, mutta silti matkaa oli vielä edessä. 

Aineenvaihdunta valmennuksen jälkeen jatkoin siivottua ruokavaliota ja tammikuussa 2020 osallistuin Body by Sports Lady verkkovalmennukseen. Nyt vielä kuntoon se lihaskunnon harjoittaminen Hannan ohjeilla.  Ja se oli kuin taikaa keholle, joka muuttui kiinteämmäksi ja vahvemmaksi. Ainoa, mikä on kuntosalilta jäänyt liikunta ohjelmaan on Bodyflow ja ajoittain spinning. 
Tällä hetkellä kykenen myös juoksemaan ja kävelemään ilman kipuja jaloissa. Pienen takapakin otin, kun tein kotona taas jostain netistä napatulla ohjeella lihaskuntoa ja sain selän todella kipeäksi pariksi paivaksi. Paluu taas Hannan ohjeiden pariin, eika mitaan vaivoja ole ollut. 

Ja siis täysin uskon siihen, että Hannan ohjeilla olen vahvistanut kehoa niin, että olen kiinteytynyt ja tullut vahvemmaksi. Lisäksi Hannan sekä liikunta että ruokavalio ohjeet ovat tehneet minusta 12 KILOA kevyemmän ja vaatekoko on pienentynyt 2 kokoa. Viela tavoitteena olisi muutamia kiloja tiputella, mutta rauhassa edetään tavoitteen saavuttamiseksi. Ainoa mikä pitäisi muistaa on LEPO, silla suorittaja tyyppinä vahan unohdan valilla, että keho kaipaa lepoa kehittyäkseen, mutta näiden asioiden kanssa painimisessa kaivan esiin merkityt kohdat Hannan kirjasta

Kiitos Hanna tuesta ja inspiraatiosta!!!"



Seuraava Aineenvaihdunta käyntiin verkkovalmennus alkaa 3.8 ja siitä heti perään viikon kuluttua alkaa Body by Sports Lady verkkovalmennus. 
Tutustu valmennuksiin täältä

Kun ilmoittaudut molempiin, saat jälkimmäiseen valmennukseen 20% alekoodin. Tarjous on voimassa 15.7 asti. 

6.9.2019

Upeita onnistumisia





Hei ihanat! Taas on tovi vierähtänyt, mutta nyt on taas aika päivittää blogia. Pari viikkoa sitten loppui ensimmäinen verkkovalmennukseni Aineenvaihdunta käyntiin. Sille on luvassa jo jatkoa, sillä 23.9 alkaa seuraava startti. 

Valmennuksessa tuli hienoja tuloksia. Parissa viikossa lähti paljon kiloja (jopa neljä kiloa parhaimmillaan) ja senttejä karisi. Mutta se mikä lämmitti todella mieltä kaiken tämän "näkyvän tuloksen" lisäksi, oli ihmisten innostus syvävenyttelyyn ja siihen miten hyvää se keholle tekee. Se poistaa turvotusta kun on menkat tai muuten vaan pöhöttynyt olo. Se tekee virkeämmäksi. Se auttaa parempiin suorituksiin omissa harrastuksissa ja se pidentää askelta kävelylenkeillä. Kolotukset häviää ja ryhti paranee.
Ruokapuolen muutoksissa taas näkyvien ja mitattavien tulosten lisäksi niin tärkeää oli monella verensokerien laskeminen ja puhdas ruokavaliohan vaikuttaa todella paljon terveyteen monella tasolla. Sain kiitosta siitä, että ruokavaliota ei oltu viety äärimmäisyyksiin. Se, miten haluan syömistä lähestyä, perustuu aina siihen että hommalla on pysyvyyttä. On tärkeää luoda pohja syömisille ja siihen oheen voi sitten halutessaan lisätä vähän herkkuja silloin tällöin. Elämää ei voi elää askeettisesti, kaikkea mitaten ja punniten, ikuisesti ilman herkkuja. Halusin valmennuksella tuoda osallistujille hyviä oppeja, joita he voivat lisätä omaan arkeensa ja näin parantaa hyvinvointiaan ja omaa oloaan. 

Elin todella sen kaksi viikkoa valmennettavien mukana heidän muutoksessaan ja matkan varrella olevissa jutuissa ja olen mielettömän onnellinen ja kiitollinen kaikesta siitä palautteesta mitä valmennuksesta tuli. Vastasin jokaisen kommenttiin ja kysymykseen, samana päivänä ja mahdollisimman pian. On tärkeää, että tällaisissa valmennuksissa jokainen kohdataan ja jokaiselle vastataan. Ja jokaista tsempataan! Minulle on tärkeää jokaisen onnistuminen ja tärkeää on tehdä nämä valmennukset mahdollisimman hyvin ja auttaa jokaista parhaalla mahdollisella tavalla. Ja olen niin ylpeä ja iloinen jokaisen onnistumisista ja ahaa elämyksistä. Se, että voin auttaa yhtäkin ihmistä kohti parempaa hyvinvointia on paljon. Mutta se, että pystyn kerralla auttamaan useampaa on aivan mieletöntä! 

Fitball by Sports Lady® -verkkovalmennusta on kohta takana kolme viikkoa ja tänään meillä on taas viikon yhteinen treeni, livelähetys. Siitä on tullut todella hyvää palautetta ja se miten tällainen treeni auttaa kaikessa muussa treenissä on todellakin yllättänyt monen osallistujan. Tässä valmennuksessa on todella koettu onnistumisen elämyksiä kun pallo ja tasapainolauta on vähitellen kesytetty. Olen tosi tosi iloinen ja ylpeä myös tästä verkkovalmennuksesta.

Sunnuntaina valmistuin NLP Practitioner koulutuksesta ja syyskuun lopussa jatkan opintoja Masterille. Koulutus jonka nyt suoritin, kesti yhteensä 18 päivää. Ne olivat täysiä päiviä. NLP koulutusta on olemassa hyvin eri tyylisiä settejä. Toisissa paikoissa Practitioner koulutuksen voi suorittaa viikossa. Tässä on mennyt viisi kuukautta. Itselleni tämä sopii paremmin kuin hyvin, sillä koulutusjaksojen välisillä viikoilla olen päässyt ottamaan käyttöön aina edellisellä kerralla opittua. Ja näin oppiminen ainakin itselleni on tehokkaampaa. Tämä koulutus on kyllä parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut. Se miten innostuin NLP:tä opiskelemaan, on sellaisen herran kuin Tony Robbins ansiota. Hän on valmentanut ihmisiä neljänkymmenen vuoden ajan NLP:n metodeita käyttäen. Tästä koulutuksesta on ollut valtavasti hyötyä niin asiakkaiden kuin itsenikin kanssa. 

Ihania työjuttuja on ollut tällä viikolla paljon. Eilen ilmestyneessä Sport -lehdessä on muuten suunnittelemani treeni. Se on treeni koko kropalle, mutta erityinen fokus on coressa. Tarvitset jumppapallon ja pienet käsipainot siihen treeniin.  

En ole tainnut pitää yhtäkään vapaapäivää sitten Tallinnan reissun ja edellisen postauksen, mutta tämän viikonlopun lupaan olla ajattelematta töitä ja keskityn ihan muihin asioihin. Ihanaa viikonloppua teille kaikille!