Tänään mulla on täydellinen lepopäivä! Korkeintaan lämmittelen pikkupoitsun kanssa ennen hänen fudistreenejään mutta muuten en urheile mitään! Meillä on ollut ihana kotiviikonloppu ja oon siivonnut kodin ja pesettänyt auton ja vuokrattiin molemmille leffatkin eilen. Paino on taas pikkaisen vähemmän tänäaamuna. Eilen ruokakaupassa teki todella mieli ostaa punaviiniä ja illalla olisi ollut ihana kotona ottaa lasillinen ja istua kynttilöiden loisteessa. Ja lapselle valkattiin karkkeja pitkään karkkihyllyn edessä kun oli herkkupäivä. Sitten kotona laitoin herkkuja hänelle ja katselin miten toinen niitä mutustelee! Mutta meni se ilta aivan yhtä ihanasti ilman karkkia ja viiniäkin ja aamulla oli superhyvä mieli herätä. Siinä on se palkinto aina kun pystyy pitämään kurissa itsensä!
Tässä mun viime viikon urheiluja. Oon aika randomisti päättänyt aina ilman ja fiiliksen mukaan mitä tehdä. Siltä se ehkä näyttääkin mutta jotenkin mulla on sula mahdottomuus suunnitella ihan kauheen tarkasti kun tilanteet aina työn ja lapsen mukaan saattaa muuttua paljonkin.
Maanantai
Salilla selkä/hauis + perään 20 min ylämäkikävelyä
Tiistai
Fillaroin duuniin ja takaisin
Keskiviikko
Aamulla ennen duunia 7 km juoksu
Töiden jälkeen salilla rinta/olkapää/ojentaja -treeni
Torstai
Aamukävely 1h 10min
Perjantai
Juoksulenkki 10 km
Lauantai
Jalkatreeni
Sunnuntai
Lepo
Ja tsemppiä ihan hirveästi tänään kaikille Lahdessa kisaaville! Olisin niin mielelläni ollut teitä tuttuja kaunottaria siellä kannustamassa mutta näen sitten jälkeenpäin teidän upeet kuvat! Nauttikaa ja voitto kotiin! Ja aurinkoista sunnuntaita kaikille teille ihanille lukijoille!
XoSL
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti