Pieni maanantain motivointi on aina paikallaan. Uusi viikko taas alkanut. Oletko ehkä päättänyt ryhdistäytyä tänäkin maanantaina? Yleensä se onkin helppoa. Mutta kuinka säilyttää motivaatio taas viikon loppuun saakka? Mistä se motivaatio tulee ja miten sen voi säilyttää?
Mietin eilen postattuani faceen linkin "Hevosia harrastavista tytöistä tulee aikuisina keskimääräistä parempia johtajia" -jutun, mikä saa ihmisen niin motivoituneeksi, että menee vaikka läpi harmaan kiven? Joku sitä jo kommentoi, että miksi jonkun pitäisi olla parempi kun kaikki on yhtä hyviä. Totta niin, mutta pakko kuitenkin todeta että hevostelu on kasvattanut. Mä ratsastin pienestä asti ja säästin rahaa alkeiskurssiin, sillä se oli niin kallis ettei meillä ollut siihen tuosta vaan varaa. 15-vuotiaana kuitenkin sain oman hevosen. Meillä ei kuitenkaan ollut kotona niin paljon rahaa, mitä harrastus olisi edellyttänyt. Opin pienestä asti tekemään töitä. Ansaitsin itse, jotta sain tallimaksut ja kengitykset ja kisamaksut maksettua. Aina ei ollut varaa lähteä kaikkiin kisoihin. Ei ollut myös kyytiä. Mulla ei ollut omaa traileria tai vanhempia jotka olisivat kuskanneet. Olen nuoresta asti oppinut sen, että mikään ei tule ilmaiseksi. Töitä pitää tehdä sen eteen mitä haluaa. Ehkä olen oppinut myös asenteen, että kun tarpeeksi jotain haluat on kaikki mahdollista. Just do it. Teet vaan. Plus hevosten kanssa on oppinut sitä vastuunkantamista. Kun nuorella tytöllä on koko talli ja hevosten iltaruokinnat ja ovien sulkemiset vastuullaan. Se pitää hoitaa kunnolla.
Rakkaus hevosiin ja lajiin oli se motivaatio silloin. Nyt motivaationa on oma jaksaminen ja terveys. Jotta jaksan olla mahdollisimman hyvä äiti ja hoitaa työt kunnolla. Että olen pirteä ja voin hyvin. Minua motivoi se. Ei mua kiinnosta mikä on rasvaprosentti tai "pitäisikö tuonne saada vähän lisää ja tuolta vähän pois". Tärkeintä on oma jaksaminen. Ja sitä vain jaksaa ja voi paremmin kuin liikkuu ja syö hyvin. Ja oman yrityksen pyörittämisessä mua taas motivoi rakkaus tähän työhön. Vähän kuin Vain Elämässä Maija Vilkkumaan päivänä mietittiin sitä mitä artistille tapahtuu, kun hän hetkeksi putoaa kelkasta. Ei olekaan enää niin suosittu. Väheneekö aika koko ajan unelmatyössä? Mä olen sitä mieltä ettei vähene. Ohjaajana olet juuri niin hyvä kuin mitä viimeisin ohjauksesi on ollut. Sen takia pyrin tekemään jokaisesta ohjauksesta sen parhaan. Niin hyvin kuin vain voin. Ja omaa tekemistä on pystyttävä kehittämään sellaiseksi, että se kantaa pitkälle.
Ihannetila olisi löytää itselleen sellainen työ ja sellainen laji, joita tykkäät tehdä. Voisit joka päivä mennä töihin ja tehdä rakastamasi duunia. Tai harrastaa sitä mitä rakastat tehdä. Ei pidä luovuttaa. Mäkin löysin sellaisen työn, vaikka kuvittelin istuvani toimistossa lopun ikäni. Tällä hetkellä en harrasta mitään, mutta senkin aika vielä tulee. Nyt mennään lapsen ja fudiksen ehdoilla, ja mä kyllä ehdin vielä harrastaa. Asioissa on kyse myös priorisoinnista, omista arvoista, siitä mikä on itselle tärkeää. Tuen lasta enemmän kuin mieluusti harrastuksissa ja kuskaan. Järjestän töitä myös sen mukaan, että tämä on mahdollista. Mua ei ehditty kuskata, sillä äidillä oli näyttelijän iltatyö. Olin vain niin kovapäinen, että pyöräilin tallille kesät talvet. Joskus matka meni 20 minuutissa. Talvella hangessa se saattoi kestää tunninkin. Sen takia varmaan mun lempisanontojakin on "eteenpäin sanoi mummo lumessa". Mutta aina kun äidillä oli aikaa ja mahdollisuutta, niin hän auttoi ja kuskasi ja koko ajan tietysti tuki mua rakkaassa asiassa. Eikä meillä oikeasti varmaan olisi ollut varaa hevoseen, mutta jostain ne rahat vain tehtiin.
Kannattaa uskoa unelmiinsa! Aina :) Ja seurata sydäntään. Välillä asiat menee päin mäntyä, mutta pitää vain nousta ylös ja jatkaa matkaa.
Hyvää viikkoa!
XO
Hanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti