Sports Lady®

Sports Lady®

20.10.2015

Sokerista, kollageenista, maidosta, gluteenista, soijasta, arseenista - Tiistain ruokajuttuja




Eilen oli pitkä päivä. Oli ihana nähdä mun maanantain tyyppejä, joiden kotona käyn ohjaamassa. Oli taas ollut ikävä kun olin lomalla! Tällä hetkellä kaikkien PT-asiakkaiden treenit on heidän kotonaan. Ja niin kiva oli nähdä tuntilaisia myös eilen. Tänään on ollut toimistoaamupäivä kotona. Oon yökkäri päällä hoitanut asioita. Laittanut kuitteja kirjanpitäjälle, soitellut pankkiin, vastannut meileihin ja hoitanut taas messujen kautta tulleita yhteistyökuvioita. Iltapäivällä on tunnit.

Ruokakuvia on nyt tän päivän postauksessa. Aamupalaksi oli tuorepuuroa, kahvia ja sitruunavettä. Puurossa oli chiaa, hampunsiemeniä, gluteenittomia kaurahiutaleita, Bulletpfroofin Vanillamaxia, Himalajan ruususuolaa ja päällä mehiläisen siitepölyä ja banaania. Kahvin joukkoon laitoin kollageenia ja maustoin sen hasselpähkinätipoilla. Lisäksi sitruunavettä. Ja vitamiinit. 

Kasviskeittoa tein viime viikolla ja sitä oli vielä. Keitossa on porkkanaa, sipulia, valkosipulia, kukkakaalia.. Ja mausteita. Niin hyvää. Sen kanssa Jaksamisleipää. Leivässä on paljon kuitua, protskua, se on gluteeniton.. Mitäs muuta.. Hyvääkin se on. Noi Jaksamisleivät on mulle melko uus tuttavuus. Olen vähentänyt riisikakkuja, syystä että luomulaatuisetkaan ei välttämättä ole kovin terveellisiä.. Tässä nyt yksi artikkeli aiheesta mikä ensin tuli mieleen. Ja tässä toinen. Suklaapäällystetyt riisikakut on mun herkkua, ja niitä syön joskus.. Harvoin (huonolla omatunnolla hehe..). Tiedän, ettei länsimainen soijakaan ole terveellistä. Sitäkin vältän. Mutta jotain nyt joskus kuitenkin. En juurikaan syö leipää, joten jotain sen tyylistä on kiva nakertaa joskus ruuan kanssa. Joskus teen myös leivän itse, gluteenittomista jauhoista.. Ja yksi mun suosikki nakerrettva on Gourmet -näkkäri. Ne ei ole gluteenittomia, mutta en ole mitenkään fanaatikko sen suhteen. Ja jos liikaa alkaa miettiä mitä EI saa syödä, niin varmasti pää pimahtaa :) Eli kohtuus kaikessa kuitenkin. Voin syödä myös tavallista leipää, mutta olo ei vain ole hyvä sen jälkeen. 


Mutta nykyään musta on hienoa, että asioista puhutaan ja kirjoitetaan enemmän. Aika moni tietää jo sen, että maito ei ole terveellistä. Eikä se ole hyväksi flunssaisille lapsille. Eikä kenellekään. Lasten korvatulehduskierteestäkin voi päästä ihan sillä eroon, että jättää maidon pois. No mistä sitä kalsiumia sitten saa? Vihreistä kasviksista. Mutta monissa perheissä ongelma on se, että lapset eivät osaa niitä syödä. Lapsethan syövät mitä niille opettaa. Eli varmasti vannoutuneinkin nirso lapsi oppii syömään terveellisesti, kun hänelle tarjoaa sellaisia ruokia. Ja tuosta maidosta kun puhun, niin enää kovin moni ei suutu mulle.. Vielä pari vuotta sitten sain pelkkää paheksuntaa kun yritin siitä puhua. Saan edelleen, mutta en niin paljon :) 

Katsoitteko muuten eilen sen dokumentin ykköseltä sokerista, "Sokeroitu totuus"? Jos ette katsoneet, niin näette sen Yle Areenasta. Sokerilla on niin valtavasti haittoja. Tässä nyt yksi aika hyvä artikkeli mun mielestä. Kriittisesti kannattaa katsoa jugurtteja, joissa on maidon lisäksi myös sokeria.. Mehuissa on myös.. Ja monessa valmisruuassa tai puolivalmisteessa. Terveelliseksi mielletyissä keitoissakin.. Yllättävän monessa asiassa, mitä kaupassa myydään. Jopa "terveystuotteina" markkinoiduissa jutuissa. Runsaalla sokerin syönnillä on yhteys lihavuuteen, sydän- ja verisuonisairauksiin, tyypin 2 diabetekseen ja hampaiden reikiintymiseen ja eroo­sioon. Mutta terveysjuttujen lisäksi se vaikuttaa myös kauneuteen. Sokeri voi vaikuttaa myös ihoon. Ahkera karkin puputtaminen voi saada sinut näyttämään ikäistäsi vanhemmalta. Tämä johtuu muutoksista, joita korkea ­verensokeri saattaa aiheuttaa elimistössä ja ihossa. 

Kollageeni tekee ihosta kimmoisan. Elastiini taas vaikuttaa siihen, miten iho palautuu takaisin venytyksen jälkeen. Suuri osa ihosta, 70–80 prosenttia ihon kuivapainosta, on kollageenia. Sitä muodostuu koko ajan lisää, mutta hitaasti. Joidenkin kollageenityyppien uusiutuminen voi kestää kymmenen vuotta. Iän myötä ihosolujen uusiutumiskyky ja aineenvaihdunta heikkenevät. Kollageenin ja elastiinin määrä ihossa vähenee. Iho ohenee, veltostuu, kuivuu ja rypistyy. Auringon ultraviolettisäteily ja tupakointi vanhentavat ihoa, mutta yksi lisäsyy saattaa olla sokerissa, jota kauhomme suuhumme.

Miksi siis laittaa kollageenia kahviin, jos kauhoo suuhunsa sokeria. Kyllä mäkin olen välillä sellainen sokerihiiri (tykkään syödä joskus karkkia ja jätskiä lapsen kanssa), mutta tämä koko päivän postaus on muistutuksena myös minulle itselleni. Jospas yritettäisiin nyt päästä siitä sokerikoukusta? Siihen jää niin helposti. Ja mullekin on karkki syksyllä kyllä maistunut. Myönnän. Nyt aion skarpata sen suhteen. Kuka on mukana?

Menipäs tää nyt paasaamiseksi, mutta en ole hetkeen sitä täällä tehnytkään. Nyt teki mieli vähän paasata ja niin kuin sanoin, muistuttaa myös itseäni siitä mitä suuhun kannattaa laittaa ja mitä ei. Ja koitan paasata asioista kuitenkin kaikella rakkaudella :)

Ihanaa tiistaita kaikille!

Hugs
Hanna



P.S. Ja enemmänkin pitää ajatella mitä SAA syödä tai mitä SAA tehdä. Positiivisuuden kautta. Tarkoitus ei ollut tehdä postauksesta listaa mitä kaikkea EI saa syödä :)

1 kommentti:

  1. Hyvä postaus :) Meilläkin on maidon käyttö jäänyt tosi vähälle, mies laittaa kahvinsa sekaan. Hapanmaitotuotteita on jonkin verran käytössä, mutta koitan kierrättää välipaloja niin ettei tulisi ihan joka päivä syötyä niitäkään :)

    VastaaPoista