Viime vuosina olen päässyt stressistä eroon ja saanut elämän hyvin tasapainoon. Kuinka sen olen tehnyt? Aikaa ei ole yhtään enempää, töitä päinvastoin enemmän. Aikaa on itsestä huolehtimiseen ja kodin laittamiseenkin ihan eri tavalla kuin ennen. Lapselle sitä on ollut aina. Yrittäjyyden alkuaikoina niin kutsutun tasapainoisen elämän tavoittelu johti kuitenkin päinvastaiseen tulokseen.
Yksi hyvinvoivien ja rikkaiden valtoiden ihmisten pyrkimys on päästä kohti tasapainoista elämää. Haluamme tasapainoisen elämän ja onnnellisuutta. Mutta miten se voikin olla niin vaikeaa? Päivän osa-alueiden saaminen harmoniaan kuulostaa hienolta ja tavoittelemisen arvoiselta. Mikä on sitten tasapainoista elämää? Monen mielestä (itsekin ajattelin muutamia vuosia sitten näin) tasapainoista elämää on se, että kaikki tungetaan yhteen viikkoon: ystävien näkeminen, työt, treenit, ihanat kultuurikokemukset, riittävä uni, lomat, työt, romanttiset treffit, lasten harrastuksiin kuskaamiset, ruuanlaitto (puhtaista raaka-aineista, itse valmistaen alusta loppuun) jne.. Oikeasti tällä saa aikaiseksi itselleen vain huonoa omaatuntoa ja stressiä. Missään et ole hyvä ja tuntuu että et riitä. Kaikki tuo ja vielä kivat viikonloppureissut ja sitten pitäisi olla pyykkilautavatsakin vielä mieluusti..
Mikä sitten on ratkaisu?
Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen, puhutaan arvottamisesta. Jokaisen pitää selvittää itse mikä hänelle itselleen on sopivinta. Ihmiset ovat onnettomia, koska elintavat eivät sovi heille.. Jossain elämänvaiheessa toivottavasti tajuamme sen, että emme riitä kaikkeen, emme pysty oppimaan kaikkea tai tekemään kaikkea huippuhyvin. Kaikkeen ei voi revetä. Silloin on myös samalla sinut itsensä kanssa. Mikä sinä haluat olla? Pitää tehdä valintoja. Korkeimmaksi kannattaa arvottaa se mikä itselle on tärkeintä.
Arvottaminen pitäisi itsensä kanssa tehdä myös siinä vaiheessa kun aloittaa personal training suhteen valmentajan kanssa ja on määritelty tietynlaisia tavoitteita. Aikaa löytyy treenille ja hyvinvoinnin parantamiselle kun sitä järjestää. Aikaa on aina. Ja kun tavoitteisiin pääseminen on arvoasteikon yläpäässä, tulee tavoitteetkin saavutettua.
Tästä olen niin monasti kirjoittanut ennenkin. Jotta et polta itseäsi loppuun, on jostain asioista tai menemisistä luovuttava vaikka se ei mukavalle tuntuisikaan. Loppuunpalaminen töissä ei välttämättä johdu töistä tai työympäristöstä vaan syynä on kaikki muu vouhottaminen ympäriinsä erilaisissa kivoissa menoissa. En sano että se olisi aina syynä, työympäristöjä on erilaisia, mutta paljon on merkitystä sillä kuinka levännyt esimerkiksi itse olet. Kun on väsynyt, saattaa työkaverin mulkaisu tai kommentti aiheuttaa aivan erilaisen reaktion kuin mitä se olisi jos et olisi väsynyt.
Mitä minä olen tehnyt saadakseni elämäni tasapainoon?
Olen tehnyt paljon. Olen jättänyt matkustamista vähemmälle, olen lisännyt unen määrää, vietän aikaa hyvin harvojen ihmisten kanssa nykyään. Olen luopunut erilaisista kauneushoidoista (kampaajalla käynnit, kasvohoidot yms) jotka vievät aikaa ja rahaa (joskus harvoin saatan käydä), olen vähentänyt kuluttamista ja turhaa ostamista (sekin vie aikaa ja energiaa). Menen arjessa ylipäätään vähemmän. Olisi ihania teatteriesityksiä, kultuuritapahtumia ja keikkoja missä olisi ihana käydä (kyllä välillä silti toki käyn, mutta epäsäännöllisesti). Jos olisin kaikki nämä (ja monet muut) asiat yrittänyt viime vuosina mahduttaa arkeeni, olisin varmasti aivan lopussa. Blogitilaisuuksistakin pidin parin vuoden paussin.. Sellaista elämää elin yrittäjyyden alkuvuodet ja koko sen ajan olen elänyt myös yhden aikuisen taloutta. Sellaiset asiat vielä saattavat mahtua arkeen, jos työ ei ole fyysistä ja työpäivät 12 tuntisia ja jos sinulla on puoliso joka kantaa kortensa kekoon erilaisten juttujen puolesta. Mutta jokaisella meillä on erilaiset lähtökohdat.
Kaikesta huolimatta kivat asiat rasittavat ja pitäisi osata katsoa peiliin ja miettiä mikä on tärkeää. Pitää tehdä valintoja jos haluaa huolehtia hyvinvoinnistaan. Tällä hetkellä prioriteetit ovat 1) lapsi ja koiruli (jee, kyllä! Meille on tullut ihana pentu. Esittelen hänet teille vielä!) 2) työ 3) oma hyvinvointi ja terveenä pysyminen (johon liittyy omat treenit, riittävä uni, viihtyisä koti ja silloin tällöin golf ja avannossa pulahtaminen..). Töiden suhteen ei ole massiivisia tavoitteita, oikeastaan kohta kolme pitäisi olla listassa ennen työtä. Kun perustin yrityksen, minulla oli mielettömät haaveet ja unelmat sen suhteen miten suureksi haluan yritykseni kasvattaa, mutta lopulta arvot näidenkin suhteen ovat tasaantuneet.. Tällä hetkellä pidän työnteosta juuri tässä mittakaavassa, ja minulla on ihanat asiakkaat, haluan kehittää itseäni ja mottoni onkin aina: olet ohjaajana juuri niin hyvä kuin viimeisin ohjauksesi on ollut. Aina on oltava hyvä! Nautin työstäni ja elämäntavastani, vaikka työpäivät välillä venyvät pitkiksi ja ohjauksia on paljon. Vastapainoksi pitää sitten vain levätä ja palautua.
Muita juttuja tehdään kun ehditään ja jaksetaan, mutta rakkaiden ystävien ja perheen näkemiseen on myös aina aikaa, aina. Uskon arvottamiseen ja sitä kautta on mahdollista löytää elämään tasapaino ja päästä stressistäkin eroon ja pysyä terveempänä ja voida paremmin.
Ihanaa viikonloppua teille. Täällä nautitaan kotoisasta vauva-arjesta pienen koiranpennun kanssa <3
Sitähän se elämä on. Tasapainoilua ja keskitien etsintää.
VastaaPoistaHienosti olet oman tiesi löytänyt ja elät selvästi onnellista elämää.
Sama homma minulla, hieman pitäisi vaan entrata menoja. Olen helposti innostuva ilmapallo ja mennä vouhotan välillä liikaa.
Onneksi olen osannut karsia kuluttavat menot ja ihmiset ympäriltäni. Kaikkia ei voi miellyttää, kaikkeen ei ole aikaa tai rahkeita.
Nautitaan elämästä.
Ihanan aamutreenin ja metsässä eksyilyn jälkeen, ruoka ja nyt aaahh päiväunet.
Elämä on tässä.
Nauti koirulista. Hän on ihana.
Heippa Katinka! Joo kyllä mullakin tuo innostuminen on niin totaalista ja kaikkea tekisi mieli juuri tehdä. Siinä sitä sitten helposti väsähtääkin :) Kyllä se vaan tuo hyvinvointia ja onnellisuutta kun vähän karsii asioita. On sitten kyse kodista, menoista tai tietynlaisista ihmisistä. Ihanalle kuulostaa sun eilinen: aamutreeni, metsä ja päikkärit. Ihanaa viikkoa ja kiva kun laitoit kommenttia. Täällä on todella nautittu koirulista ja piti hänestä tehdä ihan oma postauskin. Me niin rakastetaan häntä, pientä termiittiä <3 Ihanaa viikon jatkoa :)
PoistaKatinka
VastaaPoista