Viime viikonloppuna minulla oli ilo osallistua NHS:n järjestämälle pressimatkalle joka suuntautui Viroon, Nurmen tehtaalle. Tiedättekin sen, että olen jo pitkän aikaa sitten vaihtanut kaiken käyttämäni kosmetiikan luonnonkosmetiikkaan. Shampoot, saippuat, rasvat, meikit ja kaiken. Postaus on toteutettu yhteistyössä Nurmen ja NHS:n kanssa ja kuvissa olevat tuotteet saatu.
Miksi luonnonkosmetiikka?
Tavallisen kosmetiikan valmistuksessa käytettävät synteettiset aineet ovat haitaksi niin ihmiselle kuin ympäristöllekin. Miksi et tekisi palvelusta itsellesi ja samalla myös ympäristölle? Synteettisten kemikaalien vaikutusta on mahdotonta ennustaa, käytössä kun on useampaa purkkia ja putelia. Synteettiset valmistusaineet vaikuttavat niin kehoon kuin mieleenkin.
Helpointa luonnonkosmetiikkaan on tutustua ostamalla ensin jokin tuote kun vanha "synteettinen" loppuu. Edullisilla merkeillä on hyviä tuotteita ja lopulta huomaat että rahaa menee kauneudenhoitoon vähemmän kuin ennen ja iho ja hiukset alkavat kukoistaa kun niitä ei tuki keinotekoisin ainein. Itse olen siirtynyt käyttämään luonnonkosmetiikkaa juuri näin. Nyt kaapista löytyy vain terveellistä ja ekologista purkkia ja purnukkaa.
nämä tuotteet sain kotiin kokeiltavaksi |
Nurmen kosmetiikka on itselle suhteellisen uusi tuttavuus, mutta tämän reissun jälkeen minusta tuli kyllä fani. Ensinnäkin heidän tarinansa oli niin upea ja tuotteita valmistetaan perheyrityksessä täydellä sydämellä. Toiseksi tuotteista löytyi aivan ihania juttuja, kerron kohta lisää! Kunnellessamme yrityksen perustajan Maritin kertomusta kuinka kaikki sai alkunsa, melkein pyyhin kyyneliä silmäkulmasta, sillä yrittäjänä tiedän itsekin miten upea juttu on kuin aloitat nollasta ja jonkin ajan kuluttua, kovan työn tuloksena sinulla on upea yritys jossa työskennellä omien arvojen mukaisesti!
Tämä teksti on lainattu Nurmen sivuilta:
Niityllä ("nurm" viroksi) on erityinen paikka sydämessäni. Se on taianomainen maa lapsuudestani. Se on paikka, joka on aina tuonut minulle iloa, ollut täynnä yllätyksiä ja tarjonnut lohtua tarvittaessa. Joka vuosi niitty oli täynnä kukkia ja joka vuosi kukat olivat hieman erilaisia.
Vielä nykyäänkin niitty symboloi minulle rauhaa. Se kuvaa koskematonta luontoa, muuttumatonta taivasta ja suloista kukkien tuoksuista ilmaa. Niitty on paikka, jossa voi kerätä voimia ja rentoutua – jotta voit saada uuden alun täynnä uutta voimaa ja energiaa.
Nurmen arvot ovat fyysistä ja henkistä tyytyväisyyttä sekä elämistä sopusoinnussa luonnon kanssa. Uskomme, että voidaksemme elää onnellista ja aktiivista elämää, on kuunneltava kehoa. Hyvä terveys alkaa huolehtimalla itsestään, nauramalla paljon ja nauttimalla elämästä! Ja se on juuri sitä, mitä haluan tarjota kaikille Nurme-tuotteiden kautta.
Marit Tiits,
Nurmen perustaja
mun keskittymisilme on muuten aina vihainen, oikeasti kun näytän tältä kuuntelen innolla ja keskityn :D |
Tutustuimme päivän aikana Nurmen tehtaaseen. Kuulimme tuotteista ja niiden valmistuaineista, näimme miten erilaisia saippuoita valmistetaan tehtaan puolella ja pääsimme itse myös valmistamaan omat öljymme perusöljyjen ja eteeristen öljyjen valikoimista.
valmistumassa saippuaa |
Päivän ohjelman oli mukavan rento ja oli aikaa kuvata ja nauttia terveellistä lounastakin. Välillä oli taukoja ja taas kuunneltiin asiaa luonnonkosmetiikasta ja valmistettin itse workshopissa öljyjä..
ihana ympäristö missä kuvata tuotteita <3 |
Kuvassa yllä on itse valmistamani vartaloöljy joka sisältää:
1/3 macadamia nut oil
1/3 golden jojoba oil
1/3 apricot kernel oil
+ lemon grass (1 tippa)
Reissu oli oikein ihana piristys arkeen. Oli mukava tavata kanssabloggaajia ja yrittäjänä arvostan suuresti niin NHS:n kuin Nurmenkin meininkiä. Hyvien tuotteiden takana on hyviä ihmisiä.
Hetki oli vapaa-aikaa ennen kuin laiva illalla lähti kohti Helsinkiä ja ehti käydä kävelemässä ja hakemassa kukkasia kotiin.
Kiitos kaikille mukavasta päivästä! Ihania ihmisiä, ihanaa luonnonkosmetiikkaa ja mukava matka. Ja Virossa on aina ilo käydä. Senkin te vakkarilukijat tiedätte, että siellä tulee usein käytyä muutenkin. Tykkään siitä miten Tallinna on niin ajan hermolla asioissa, uusia ja kivoja ruokapaikkojakin sinne tulee tuon tuosta. Jo odotan seuraavaa tyttöjen "hemmottelureissua" sinne.
Mutta seuraavaa jalkahoitoa ei ole ihan vielä näkyvissä, joten kotona heti testasin jalkakuorintasaippuaa, joka on yksi Nurmen suosituimmista tuotteista. En ihmettele yhtään miksi. Sen sijaan että raspaat jalkoja viilalla saunassa ikuisuuden, saat tällä murto-osassa aikaa paljon paremman lopputuloksen aikaiseksi. Suihkussa kävin saippualla jalanpohjat läpi ja todella niistä tuli pehmoiset. Voi olla että tämä tuote löytää tiensä ensi jouluna joulupukin konttiin muutamaankin pakettiin! Ei tee mieli ottaa enää jalkaraspia käteen...
Ihanaa viikonloppua teille kaikille ja olisi kiva tietää millaisia ajatuksia luonnonkosmetiikka teissä herättää ja mitä suosikkituotteita teidän kylppäristä ja meikkipussista löytyy <3
Ihania kuvia ja nuo tuotteet on käsittämättömän upeita. Kyllä vaan harmitti, että en päässyt tuonne reissuun mukaan.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle Hanna <3
Tuotteet on kyllä aivan ihania ja niitä oli kiva kuvata kauniissa ympäristössä. Ihanaa viikonloppua ja toivottavasti sun flunssa jo paranemaan päin <3
PoistaReissu oli todella kiva ja tuotteet ihania. Oli myös kiva päästä itse tekemään oma öljy, suloiselta tuoksuvaa hiusöljyäni olen jo käyttänytkin.
VastaaPoistaNiin oli. Mä olen myös jo käyttänyt omaa vartaloöljyä, puolet on enää jäljellä. Mieli tekisi hankkia öljyt itselle ja tehdä uusi satsi. Sitä on hyvä sekoittaa tuoksuttomaan vartalovoiteeseen myös, imeytyy paremmin vielä. Kivaa viikonloppua!
Poista