Sports Lady®

Sports Lady®

4.9.2018

Stressiä stressin päälle - kuinka välttää syysflunssa



Flunssa pääsee iskemään parhaiten silloin kun vastustuskyky on alhainen. Sanon aina PT-asiakkaillenkin, että ei haittaa jos treenejä ei ole tehty jos töissä on ollut super kiire. Stressiä ei pidä ottaa stressin päälle. Silloin on parempi käydä pienellä kävelyllä ja hoitaa kehoa venytellen.

Mikä lisää stressiä ja vähentää vastustuskykyä?

Stressin aiheuttamaa kuormaa on helppo välttää silloin kun ymmärrämme mikä meitä milloinkin kuormittaa. Kuormittavia asioita eivät ole vain työ tai liiallinen liikkuminen. Näiden lisäksi kuormitamme itseämme monilla muillakin stressitekijöillä, jotka voivat olla sekä psyykkisiä että fyysisiä. Viimeisen vuoden aikana olen ollut kerran kipeä, vapun aikana sain pienen flunssan ja sitä edelsi melkoisen stressaava jakso työasioiden puolesta (fyysisesti ja myös henkisesti) ja vilkas huhtikuu yksityiselämän puolella kivoine reissuineen. Oli niin fyysistä kuin henkistäkin stressiä. Olen opetellut puuttumaan ajoissa oman elämäni stressitekijöihin, osa niistä on edellyttänyt pidemmän ajan toimenpiteitä ja viime vuosina olenkin ollut terveempänä kuin koskaan. Tuolloin vapun aikaankin tiesin että pieni sairastuminen on väistämättä edessä ja sitten lepäsin ja vältin varsinaisen sairastumisen. 

Fyysisiä tekijöitä rankan fyysisen työn ja kovan treenaamisen lisäksi voivat olla liian alhainen energian saanti, univaje, uuppumus, alkoholi, liian vähäinen nesteytys ja jopa melu. Itse kuuntelen radiota autossa usein asiakkaille ajellessa, mutta loppuviikosta radio yleensä hiljenee ja en kuuntele musiikkia ollenkaan. Huomaan että keho ei jaksa sitä vastaanottaa kun pohjalla on viikko tuntien pitämistä, töitä, lapsen kuskausta ja liikkumista. Unesta pidän aina huolen, nukun vähintään 8 tuntia yössä ja jonain päivinä 30 min päiväunet ennen kuin lähden tunteja vetämään illaksi. Ja perjantaina hidastan tahtia ja unohdan treenaamisen ja keskityn enemmän palautumiseen ja kehonhuoltoon (jota toki tulee viikollakin jatkuvasti). 

Psykologisia stressitekijöitä puolestaan ovat työstä johtuva stressi, jatkuva kiire, kielteiset ajatukset, jopa innostuneisuus (voisiko sitä kuvitella?). Myös ihmissuhdeongelmat ja sosiaalisen tuen vähäinen määrä lisäävät stressiä psyykkisellä puolella. Itse yritääjänä koitan olla stressaamatta siitä riittääkö töitä (luotan että riittää kun teen parhaani, kuten tähänkin asti on riittänyt ja olen pärjännyt) ja olen poistanut myös jatkuvan kiireen tunteen elämästäni. Olen vähentänyt kivoihin tilaisuuksiin osallistumista, tai liikaa menemistä viikolla. Nyt viimeisen viikon aikana olen osallistunut kolmeen blogitilaisuuteen. Näihin on hetkeksi tultava stoppi ja voimia on taas kerättävä jotta jaksaa työt ja arjen ja jotta pysyy terveenä. Kielteisiä ajatuksia pyrin myös välttämään ja sellaisten ihmisten seuraa jotka lietsovat kielteisiä asioita. Vietän aikaani sellaisten ihmisten seurassa, joilta koen saavani tukea, en sellaisten joilta vastakaikua ystävyyteen tai yhdessäoloon ei heru. Jos yhdessä vietetystä hetkestä jää aina vähän tahmea fiilis, miksi viettää aikaa sellaisessa seurassa?





Innostuneisuutta ei aina pysty välttämään, mutta kantapään kautta olen oppinut sen että nukkumaan on mentävä vaikka illalla tulisi miten mahtava ajatus jostain asiasta. Sen ylöskirjaaminen tai toteuttaminen saa odottaa. Tästä moni yrittäjä "kärsii", sillä työtä tehdään niin intohimoisesti ja sydämellä. Siinäkin on pystyttävä vähän itseään toppuuttelemaan. Kun perustin yritykseni 2010, olin niin innoissani että tuskin maltoin nukkua. Kaikki oli niin mahtavaa ja siistiä ja tunsin että voisin valloittaa koko maailman :D Ja energiaa oli vaikka muille jakaa. Mutta pidemmän päälle sekin kuormittaa..

Nämä kaikki ovat asioita, jotka olen itse opetellut kantapään kautta ja näistä samoista asioista yritän toitottaa aina. Mutta miten se voi olla vaan aluksi niin vaikeaa uskoa, että myös kivat asiat ja kiireinen elämä huonontavat hyvinvointia? Lopulta universumi kyllä pysäyttää kun vauhti kiihtyy liian kovaksi. Julistan syyskuun itselleni nyt lepäämisen kuukaudeksi. Työt ja treenit ja perheen arki hoidetaan, mutta muuten elämä taas rauhoitetaan niin pysytään terveenä. Muuten hyppään hetkeksi pois menemisen kelkasta ja pysähdyn rauhoittamaan arkeni jotta pystyn pitämään itsestäni parempaa huolta ja parantamaan hyvinvointiani. 




Tämä aamu alkoi 9 tunnin yöunien jälkeen kevyellä putkirullauksella ja joogalla oman olohuoneen matolla. Olo oli kuin uudestisyntynyt sen jälkeen. Joogassa on paljon hyviä liikkeitä joista saa kehoon eri tavalla virtaa kuin syvävenyttelystä. Kevyen herättelyn jälkeen vihermehu ja aamiainen ja olen valmiina päivän haasteisiin!

Ihanaa päivää, pitäkää huolta itsestänne <3

2 kommenttia:

  1. Täällä juuri parantelen omaa syysflunssaani. Onneksi burana, inkivääri ja sitruuna tuntuu auttavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, niin se kyllä pääsee yllättämään. Paranemisia sinne kovasti. Paljon lepoa ja paljon vettä <3

      Poista