Perheenlisäystä

Hei! Saanko esittäytyä. Minä olen Tami. Jack Russelin pentu 9 viikkoa.

Meille on tullut vihdoin pieni uusi perheenjäsen. Olen harkinnut koiraa jo rehellisesti sanottuna seitsemän vuotta. Ajatus on jäänyt aina, koska elämäntilanne ei ole ollut sellainen. Lapsi on nyt jo sen ikäinen (11 vee), että hänestä on jo apua tässä hommassa. Ja hänen pari vuotta kestänyt koirakuumeensa palkittiin myös nyt. Sen verran ollaan keskusteltu asiasta, mitä koiran ottaminen vaatii ja miten elämä sitten muuttuu. Ja olen tosi tyytyväinen, että otettiin hänet vasta nyt. Pentu vaatii aikaa ja huomiota. 

Ja tällainen pieni söpöläinen meille sitten muutti viime viikon perjantaina. Vauva hän on ja ollaankin vietetty tosi paljon aikaa yhdessä ja tutustutettu häntä lähiympäristöön ja uusiin asioihin. Kotikin piti järjestää uuteen uskoon, koiraystävällisemmäksi ja turvallisemmaksi paikaksi pennulle. 

Tuntuu että vaihteita on kaksi: riehuvaihe ja sitten sammutaan kesken leikin. Mutta kotona on nyt tosi ihanaa ja kotoisaa, paljon eloisampaa :D On ihanaa pitkästä aikaa kun on lemmikki. Lapsena meillä oli koira kotona, ja hevosten kanssa on mennyt koko lapsuus ja nuoruus. Oman hevosen sain 16-vuotiaana ja hänestä sitten jouduin luopumaan kun muutin opiskelujen jälkeen Helsinkiin työn perässä. Eläimet ovat oikeastaan aina olleet arkea nuoruudessa. 

Ja miten ihanaa on nyt kun meillä on tällainen pieni riiviö, termiitti, söpöläinen kotona. Ensimmäiset yöt hän heräsi ja nukuin aina sitten lopun yötä sohvalla hänen turvanaan. Viime yö olikin ensimmäinen yö kun sain taukoamatta nukkua kuuteen asti. 

Mutta niin ihania juttuja tämä pieni on tuonut meidän elämään jo alle viikossa, vaikka unet on vähän olleet mitä ovat ja rättiä on saanut heiluttaa kotona ja siivota tuon tuosta kaikkea sotkua. Sometus on meiltä molemmilta jäänyt todella vähiin lapsen kanssa. Koiraa ulkoiluttaessa olen tutustunut naapureihin vielä enemmän ja muihin naapuritaloissa asuviin ihmisiin myös. Koiraa hoitaessa ja haliessa koko perheelle tulee enemmän yhteisiä hetkiä ja hellyyden osoittaminen tulee kuin luonnostaan arkeen paljon isompana osana kuin ennen. Ja koska tämä termiitti tarvitsee aikaa, on ollut lapsen pakko opetella myös itse laittamaan vähän ruokaa jotta ei tarvitse odottaa että äiti pääsee irtautumaan "koirankoulutus- tai hoitotehtävistä". Samalla hän oppii vastuuta koiran hoitamisesta ja sen jälkien siivoamisesta jos äiti ei ole kotona. 

Kyllä me niin rakastetaan häntä ja ollaan ikionnellisia. Pitkä odotus on palkittu ja meillä on nyt tällainen reipas kaveri perheessä <3