Sports Lady®

Sports Lady®

29.5.2020

Miten hoidan ihoani?



Luonnonkosmetiikka on se juttu, jonka nimeen olen vannonut vuosia. Kun synteettisestä kosmetiikasta on päässyt kerran eroon, ei sitä halua enää iholleen laittaa. Luonnonkosmetiikasta olen paljon kirjoittanut aiemminkin, mutta kirjoitan nyt vähän tarkemmin ihonhoitorutiineista.

Tällä hetkellä käyttämäni kasvojenhoitotuotteet ovat kaikki Anumati Naturals'n tuotteita (myös postaus on tehty heidän kanssaan yhteistyössä). 43-vuotiaana ei ole ihan sama mitä iholleen laittaa ja olen tyytyväinen siihen, kuinka olen sen saanut pysymään hyvässä kunnossa. Pienet rypyt ovat elämää ja mieluusti vanhenenkin arvokkaasti, mutta ihonhoidolla pystyy itse vaikuttamaan todella paljon siihen minkälainen kuva peilistä katsoo takaisin. Ja todella iso merkitys on tietysti tähänkin veden riittävällä juonnilla, ravinnolla jota nautit ja stressin määrällä. Kun kaikki nämä ovat kunnossa, saa ikävuosia pois helposti ja paljonkin. 

Kasvot pesen aamuisin vedellä, en ole juuri koskaan käyttänyt puhdistustuotteita aamuisin, vaikka moni vannoo sen nimeen että niitä pitäisi käyttää. Tämän jälkeen suihkautan kasvovettä kasvoille, taputtelen sen iholle. Kasvovedenkin olen ottanut käyttöön vasta viime aikoina, sen hoitavien ominaisuuksien vuoksi. Sen suihkuttelen aamuin ja illoin puhdistuksen jälkeen. Kasvovesi on nyt kesän tullen vaihtunut Herbal Refreshing Mistiin, joka koostumuksellaan myös puhdistaa ja desinfioi ihoa. Sitä saatan suihkauttaa kasvoille myös kesäisen kahvakuulatunnin jälkeen kun on heitetty kentällä kuulaa ja hikoiltu tuntilaisten kanssa. Aivan ihana kesätuote! Se estää hikinäppyjen mahdollista syntymistä urheilun jälkeen. 



Seuraavaksi silmänympärysvoide ja seerumi sekä kosteusvoide. Silmänympärysvoidetta olen käyttänyt 16 vuotiaasta saakka, ja uskon että se on auttanut paljonkin. Se kuuluu siis päivittäiseen rutiiniin. Tällä hetkellä käytössä kasvovoiteena on Rich Hydrating Cream 24H, koska mennään kesää kohti. Tuo Balancing Herbal Serum taas on käytössä tarpeen vaatiessa. Se tasapainottaa epäpuhdasta ja tulehtunutta ihoa. Sitä voi kokeilla myös pieniin näppylöihin. Se toimii lieviin bakteerisiin tulehduksiin esim. silloin kun ihossa on pieniä epäpuhtauksia. Myös sokeroinnin jälkeen se rauhoittaa ihoa. Ja tämä sopii myös nuoriso-osaston finnien hoitamiseen. 

Päivisin olen käyttänyt Active Day Cream SPH25 voidetta, koska haluan suojata kasvojen ihon auringolta. Ohjaan asiakkaita ulkona ja aurinko porottaa ja kesäisesti taivaalla. Auringossa käytän aina (myös muuten kuin aurinkoa ottaessa) suojakertoimella varustettuja tuotteita. Tämä Anumatin aurinkotuote ei tee naamasta valkoista ja tahmaa ihoa, sen päälle voi hyvin rakentaa normaalin meikin. Toimii kuin mikä tahansa kasvovoide. 



Aurinkovoide onkin se tärkein kosmetiikkatuote kesällä: hyvä ja luonnollinen suoja. Ja tämä ei estä ruskettumasta, vaikka fysikaalista suojaa käyttääkin. Aurinkovoidetta laitan myös muualle vartaloon esim. käsiin ja jalkoihin, jos tiedän niiden joutuvan kosketuksiin auringon kanssa. Aurinko vanhentaa eikä kukaan halua varmasti melanoomaa itselleen. Viime kesänä en juuri ottanut aurinkoa, olinkohan muutaman kerran Kumpulassa tunnin tai pari. Silloinkin aurinkosuojat päällä ja hattu päässä. 

Ihoa on hyvä hoidattaa säännöllisesti myös kosmetologilla, ja on paljon ihania hoitoloita jotka tekevät hoitoja luonnonkosmetiikkaa käyttäen. Oma kesään valmistava kasvohoitoni tehtiin Kauneushoitola Bloomingtonissa ja mulle valittiin "Luonnonkaunis" kasvohoito. Tämä on heidän spesiaali hoitonsa ja todellinen luxus hoito. Se elvyttää, kirkastaa ja hoidossa keskitytään ihon tarpeisiin sekä stressin purkamiseen. Tämä hoito toimii hyvin myös ikäntyneen ihon tehohoitona. Ja todella sai tämän hoidon jälkeen juoda vettä. Ihana kokemus ja ihanaksi tuli kasvojen iho. 

hoidossa valitsin itse kuukivet joita siinä käytettiin


Erityistä tässä hoidossa oli kuukivihieronta, joka oli tosi rentouttava. Siirryn sen aikana täysin johonkin toiseen ulottuvuuteen. Ikäänkuin olisin nukkunut, mutta olin hereillä. Sitä en ollut koskaan aiemmin testannut. Kuukivet vaikuttavat lymfakiertoon, kuona-aineiden poistoon ja auttavat kudoksia hapensaannissa. Hoito myös parantaa mikroverenkiertoa, poistaa kuollutta ihosolukkoa ja kirkastaa ihoa. 

Kuukivien sanotaan vahvistavan pehmeää, lempeää energiaa, ja muistuttavan huolehtimaan itsestään ja lepäämään tarpeeksi. Lisäksi kuukivi vahvistaa feminiinisyyttä ja herättelee sisäistä kauneutta. 

En tiedä oliko taika kuukivissä vai missä, mutta parin päivän päästä tajusin sen miten loppu olinkaan. Olin koko kevään painanut töitä aivan hulluna. Siitä alkoi tietoinen hidastaminen, jälleen kerran. Tällaiset hemmotteluhoidot ihan itsessäänkin katkaisevat hektisen arjen, sillä oikeasti on ollut vaikea pysähtyä. Yrittäjänä kun tiedän sen, että jokainen tekemäni asia vie minua lähemmäksi tavoitteitani. Ja vuorokaudessa on vain rajallinen määrä tunteja. Rakastan työtäni ja välillä luovuus menee järjen ohi.

Kasvonaamioita rakastan laittaa myös kotona. Tällä hetkellä käytössä on Anumatin Intensive Hydration Mask, joka tuoksuu aivan ihanalle suklaalle! Sitä laitoin myös edellisenä iltana kun valmistauduin Sinkkuäidille Sulhanen ensimmäisiin kuvauksiin. 





Vartalon iho kaipaa myös kosteutusta päivittäin ja tällä hetkellä käytössä on tämä kosteuttava vartalovoide. Sitä voi käyttää myös kasvoilla ja esimerkiksi atooppiselle iholle tämä voide sopii loistavasti. Tämä on tarkoitettu pitkäkestoiseen kosteutukseen. Se ravitsee, suojaa ja uudistaa ihoa!



Luonnonkosmetiikkaa käyttämällä teet palveluksen myös maapallolle ja muille ihmisille, jotka täällä elävät. Synteettisen kosmetiikan ainesosat päätyvät viemäriin ja sitä kautta juomaveteen häiriköimään hormonitoimintaamme. Vaihtamalla luonnonkosmetiikkaan teet palveluksen itsesi lisäksi myös monelle muulle taholle. Luonnonkosmetiikka on terveellisempää, edullisempaa ja nykypäivänä paljon trendikkäämpää kuin naistenlehdissä mainostettu synteettinen kosmetiikka. 

1 kommentti:

  1. Kiitos tästä toivepostauksesta :) Itse myös matkalla luonnollisempaan elämään..

    VastaaPoista