Olin tänään niin taivaallisen loistavassa parin tunnin hieronnassa! Ortopediseen osteopatiaan erikoistuva koulutettu hieroja Seija Vuorijärvi teki minulle yli kahden tunnin urheilu/LymphaTouch hieronnan ja urheiluhieronnan. Se tehtiin tällä kertaa vain jalkoihin ja alaselkään ja yläkroppa tehdään seuraavalla kerralla.
Kirjoitan tästä hoitomuodosta tarkemmin erillisen postauksen. Mutta nyt on aivan pakko kirjoittaa tällainen hyvän mielen postaus heti hoidon jälkeen! Lymfahieronta teki todella hyvää sillä pitkän seisomatyön ja liikkuvaisen elämäntyylin ansiosta vasen gastrocnemius oli jo päässyt melko pahaksi. Olin antanut vaivan pikkuhiljaa kehittyä, ja nyt se on todella alkanut vaivata. Myös lauantaisen juoksun ajan se ilmoitteli jatkuvasti olemassaolostaan. Myös pakarat ja takareidet ovat todella jumissa. Sain ohjeet venyttelyyn, joita noudatan aamuin illoin tästä eteenpäin ja parissa/kolmessa kuukaudessa lihasten takareisissä pakaroissa ja pohkeissa pitäisi olla jo parempaan päin. En edes tajunnut miten pahaksi tuo on jo päässyt. No seisomatyölle ei toki voi mitään, mutta yritän rauhoittaa treenaamisen ja vapaa-ajan rasituksen nyt niin että vaiva paranee.
No hyvä mieleni tämän mahtavan hoitomuodon lisäksi tuli Seijasta, joka ihmisenä on aivan huippuihana ja äärettömän ammattitaitoinen! Tulin maininneeksi lapsen kasvukivuista ja hän suositteli minulle magnesium suihketta helpottamaan pikkuisen tuskaa. Voi miten hyvä mieli mulle tuli tästä tiedosta. Lähtiessäni sain suihkeen mukaan ja testattiin sitä juuri pikkuduudsonin kanssa, kun jalat taas tarhapäivän jälkeen alkoivat särkeä.
Meillä on nyt molemmilla NIIN hyvä mieli lapsen kanssa! Minä sain ihanan hoidon ja apua vaivoihini ja hyvän olon ja lapsi myös! Seija neuvoi myös keinon, jolla voimme vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja saada apua (minä kireisiin pohkeisiin ja lapsi kasvukipuihin). Tästäkin postailen sitten erikseen! Huippua!!! Happy happy happy! Lisää aiheista piakkoin.
Hei osaatko antaa vinkkia hyvästä lymfahierojasta Porissa?
VastaaPoistaMoi! Porin tarjonnasta en ikävä kyllä tiedä, mutta jospa tätä lukee joku muu joka tietäisi :) ?
Poista