Sports Lady®

Sports Lady®

27.7.2015

Sports Lady goes green


Postaus on toteutettu yhteistyössä Blogiringin ja gogreen'n kanssa. Sain testattavakseni kassillisen ihania tuotteita ja päätin kirjoittaa enemmän nyt kvinoasta. Se ei ole pitkään ollut suosikkini sen mitäänsanomattoman ja miedon maun vuoksi (vaikkakin sen makua väitetään miedon pähkinäiseksi ja maukkaaksi). Enemmän olen käyttänyt lisukkeina ohraa riisiä tai pastaa. Mutta viime kuukausina olen kuitenkin innostunut tästä terveellisestä lisukkeesta. Kvinoassa on proteiinia noin 14 prosenttia sen painosta kun taas ohrassa on 8. Oma ruokavalio on muuttunut hieman kasvispainotteisempaan päin ja olen melko radikaalisti vähentänyt proteiinin syöntiä. Tuntuu että liian moni syö liian proteiinipistoista ja vähähiilarista ruokaa. Se ei pidemmän päälle ole välttämättä hyvä juttu. No takaisin kvinoaan ennen kuin juttu rönsyilee muihin aiheisiin!


Kvinoa kasvaa korkealla Andien vuoristossa, ja Boliviassa ja Perussa se on ollut tärkein ravinnonlähde muinaisista ajoista lähtien. Vasta viime vuosina sitä on alettu ylistää muissakin maissa, etenkin Yhdysvalloissa. Kvinoaa on kehuttu proteiinivoimanpesäksi, ja koska se on gluteeniton, se on oiva vaihtoehto myös vehnäallergikoille. Kvinoan positiivisten ominaisuuksien takia ei ole mikään ihme, että sitä on alettu käyttää myös paljon ravintoloissa. 

Toisin kuin bulgurin ja tumman riisin kaltaiset viljatuotteet, kvinoa sisältää jonkin verran kertatyydyttymätöntä rasvaa ja omega-3-rasvahappoja, jotka lisäävät hyvän HDL-kolesterolin määrää veressä. Kvinoassa on runsaasti myös vesiliukoista kuitua, joka alentaa veren LDL-kolesterolipitoisuutta. Kvinoan parhaat valtit ovat kuitenkin antioksidantit kversetiini ja kemferoli, joita on vähäisempinä määrinä myös sipulissa ja marjoissa. Nämä antioksidantit ehkäisevät kolesterolin kertymistä valtimoiden seinämiin ja siten verisuonten ahtautumista. Lisäksi kvinoan verensokerivaikutus on loivempi kuin viljojen, kiitos sen suotuisan kuitu-, rasva- ja proteiinikoostumuksen.


Kvinoan arvellaan tulevaisuudessa olevan suuri apu ruokaturvassa sekä taistelussa köyhyyttä ja nälänhätää vastaan. Kvinoan viljely tukee myös luonnon monimuotoisuutta. Ilmastonmuutoksen myötä on löydettävä vaihtotehtoja maissille ja vehnälle ja siinä kvinoa tulee myös enemmän esiin!





Kvinoasalaatti

2 dl keitettyä kvinoaa
1/2 prk baby pinaattia
1/2 punainen paprika
kalkkunaa 
1/2 prk bulgarian jugurttia
suolaa ja pippuria mausteeksi 

Huuhtele kvinoa hyvin ennen keittämistä (kvinoan siemenen päällä kasvaa luontaisesti katkeran makuista sapoiinia) ja keitä ohjeen mukaan. Huuhtele pinaatti ja paprika. Pilko paprika ja kalkkuna. Sekoita suola ja pippuri jugurttiin ja yhdistä kaikki ainekset. Lopuksi lisää kvinoa (voit jäähdyttää sen kylmän veden alla ennen kuin kippaat salaatin joukkoon)! 

Yhteistyössä Blogirinki ja gogreen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti