Mitä on hyvinvointi? Ajatuksia arvoista ja henkisestä pääomasta

Syksyä suunnitellessa olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka työt parhaiten ajoitan. Yrittäjyys on ollut melkoista opettelua omien rajojen ja jaksamisen suhteen. Alussa oli vaikeaa sanoa ei, ja myönnän että olen piiputtanut itseäni ihan liikaa ensimmäisinä vuosina. Päivät alkoivat usein aamuvarhaisella ja loppuivat iltamyöhään. Nyt vuosien myötä aikataulut ja tunnit alkavat asettua kokemuksen myötä niin, että omasta jaksamisesta tulee parempaa. Vuosi sitten kesälomalla tajusin, miltä kropassa voi tuntua kun on saanut levätä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Haaveilin jopa hetken meneväni takaisin toimistoon, "down shiftaamaan". Vakiotulot ja lomat ja saikut ja muut. Helppoa verrattuna tähän yrittäjän "taiteilijaelämään". Väsyneestä olotilasta tulee helposti normi olotila, eikä siihen kiinnitä edes huomiota ennen kuin on oikeasti levännyt ja tajuaa miltä oikeasti voi tuntua. Vähän sama juttu kuin söisi huonoa ravintoa ja joisi liian vähän vettä. Siihen olotilaan on jo niin tottunut, ettei paremmasta tiedä. 

Tälle syksylle teen taas lisää muutoksia ja otan itselleni kaksi vapaapäivää viikkoon ja niin ikään syysloma ja talviloma on lyöty lukkoon. Aikaisemmin ainoa vapaapäivä viikossa on ollut lauantai ja käsite loma oli melkoisen vieras. Vapaata ja lomaa on ollut liian vähän, ja tämä olisi pitänyt tehdä jo vuosi sitten. Lomaa ei malta pitää kun silloin ei rahaakaan tule. Yrittäjä nyt periaatteessa on aina töissä, mutta nyt vapaapäivällä tarkoitan ohjauksia. Stressiä ei välttämättä heti tunnista. Etenkin jos työ on tosi mieleistä ja haastavaa. Stressistä yleensä sekä unen tarpeesta ja palautumisesta kirjoittelinkin pari viikkoa sitten.

Työn tekeminen on kuitenkin vain työtä. Huomasin jäädessäni silloin joskus äitiyslomalle toimistohommista, että elämästä putosi jotenkin pohja. Aika monet sosiaaliset suhteet oli rakentuneet työkavereiden ympärille ja harrastuksetkin osittain. Näin kavereita lounailla ja ystävien kanssa treenattiin yhdessä tai käytiin jossain töiden jälkeen. Oli After Workkia ja sitä ja tätä! Yhtäkkiä olin kotona yksin. Tai ensin yksin ja sitten vauvan kanssa. Sitä ennen en ehkä suuresti pohtinut sitä kuka olen. Mitä elämältäni haluan. Millaiset arvot minulla on tai mitä ne todellisuudessa merkitsevät. Kotona ja siinä elämäntilanteessa aloin miettiä enemmän elämääni ja sitä kuka minä olen ja mitä minä haluan? Mitä haluan tehdä lopun elämääni? Haluanko mennä siihen työhön takaisin ja mitä se minulle antaa? Lapsen kanssa oli aikaa pysähtyä ja siinä jotenkin tajusi elämän rajallisuuden kun toisen pienen elämä alkoi. Ja sitten taas töiden alettua äitiysloman jälkeen aloin pohtia hallitsenko elämääni vai kulkeeko se vain eteenpäin kuin juna. Tätä olen joutunut enemmänkin miettimään muutama vuosi sen jälkeen kun olin lähdin toimistohommista, ja löysin itseni CocoVi Bar'n myymäläesimiehen/ravintolapäällikön paikalta ja samaan aikaan pyöritin omaa yritystä. Työnteko hallitsi elämää täysin. Ja nyt minulla oli kuitenkin unelmaduuni! Ja toki lapsikin elämää hallitsi ja toi siihen mieleistä sisältöä kuten mieleinen työkin. Mutta minulla ei ollut enää omaa aikaa ollenkaan. Kun lapsi meni isälleen, tein kaksinverroin töitä. 

Jos hukut töihin niin hallitsetko silloin elämääsi? Yhtä lailla jos keskität kaiken energian treeniin hallitseeko se elämääsi? Onko sinulla tarpeeksi vapaa-aikaa ja sosiaalista elämää? Henkinen pääoma on kuitenkin hirmu tärkeää yleisen hyvinvoinnin kannalta. Jaksamisen ja luovuuden! Tärkeämpää kuin se maallinen pääoma. Sitä ei täältä saa mukaansa ja se ei mieltä lämmitä jos elämässä ei ole muuta sisältöä. Siinä missä liiallinen työnteko saattaa tuottaa jossain määrin mielihyvää, niin yhtälailla se voi luoda vain ahdistusta kun kokee syyllisyyttä menetetystä ajasta rakkaimpien kanssa. Mietitään, että monelle meistä kuitenkin arvoina perhe on tärkeä ja töitä tehdään "perheen hyväksi". Että heillä olisi kaikkea tarpeeksi ja asiat olisi hyvin. Mutta onko lopulta laatuaika riittävästi jos oma aika menee töitä tehden suurimmaksi osaksi? Antaako tavarat ja materia jotain enemmän kuin elämykset? Vai olisiko jokapäiväinen, ihan tavallinen yhdessäolo kuitenkin se juttu mistä koko perhe saa jotain? Se että on oikeasti läsnä. Ei puhelin kädessä eikä läppäri. Että oikeasti tehtäisiin asioita yhdessä ja juteltaisiin. Tai vain istuttaisiin lähekkäin. Entä jos työt loppuvat tai loukkaannut etkä voi urheilla? Elämältä putoaa pohja. Elämää ei mun mielestä pidä rakentaa töiden varaan.

Olen sitä mieltä, että omiin arvoihin perustuvat valinnat lisäävät yleistä hyvinvointia. Periaatteessa hyvinvoinnin eteen kaikki voidaan tehdä optimaalisesti. Liikutaan oikein ja riittävästi, syödään terveellisesti ja ehkä jopa nukutaankin tarpeeksi (moniko teistä muuten nukkuu 8 tuntia yössä?). Se ei mun mielestä kuitenkaan riitä siihen, että hyvinvointi olisi oikeasti kohdillaan. Itselle elämässä toki työ on tärkeää, mutta niin on tärkeää pieni koululainenkin täällä kotona jota haluan olla tukemassa niin koulu- kuin harrastusjutuissakin. Tärkeämpää kuin työ. Sarasvuo on sanonut joskus että "Jos arvosi eivät maksa sinulle mitään ne eivät ole arvoja vaan mielipiteitä". Tottakai arvovalinnat ovat vaikeita ja ristiriitaisiakin ja vaativat usein kompromisseja ja jostain itselle tärkeästä luopumista. Olosuhteille ei aina voi mitään, mutta monesti niisäkin on kyse omista valinnoista ja päätöksistä. Todella vaikeistakin joskus. En ole esimerkiksi kertaakaan katunut, että vaihdoin alaa ja lähdin yrittäjäksi vaikka matka ei ihan helppo ole ollut. Halusin auttaa ihmisia ja tehdä työtä jolla koen olevan merkitystä. Se tarkoitti luopumista monesta asiasta. Töitä on saanut tehdä valtavasti, mutta valtavasti mulla on ollut ympärillä ihania ihmisiä tukemassakin. Ja tykkään työstäni mielettömästi!

Nykyisessä elämäntilanteessa voin olla äiti joka saattaa lapsensa kouluun ja voi hakea iltapäiväkerhosta hänet monta tuntia aikaisemmin ja viettää yhteistä aikaa! Vaikka muistan yrittäjyyden alussa oli niitä epäilijöitä ja tämän homman vastustajia. Viime kesänä mulle vielä joku sanoi, että menisit oikeisiin töihin, mutta vähitellen kun homma on alkanut pyöriä hyvin on epäilijöidenkin määrä vähentynyt ja he ymmärtävät, että tämä ehkä on ihan oikeaa työtä. En kadu myöskään sitä, että olen lopettanut omat harrastukset. Niiden aika ei ole nyt. Ehkä sitten joskus. Nyt on muita tärkeämpiä asioita. Ja tosiasiassa olen saanut tilalle jotain muuta, paljon parempaa. Arvomaailma on mennyt totaalisen uusiksi viime vuosina. Mulla on se asenne, että elän tässä ja nyt. En halua jatkuvasti odottaa jotain tapahtuvaksi. En odota viikonloppuja, en odota lomia. Tai tottakai on kiva että niitä on! Mutta jokaisesta päivästä pitäisi pystyä tekemään itselle hyvä ja nauttimaan pienistä asioista ja ympärillä olevista ihmisistä. Ja elää elämää niin että se olisi mahdollisimman pitkä ja hyvä. Arjesta voi tehdä luksusta ja löytää ne hyvät asiat mistä iloita. 

Elämä kantaa, ja kun sydän on mukana on kaikki mahdollista! Näihin tunnelmiin ja uuteen viikkoon!