Sports Lady®

Sports Lady®

1.8.2015

Viikon treenit ja bileet



Tää viikko on mennyt tosi paljon treenatessa. Maanantaina kävin Malminkartanon rappusissa tekemässä 1h 20 min treenin. Tiistaina oli aamulenkkiä ja sitten salia iltapäivällä. Keskiviikkona vain kehonhuoltoa. Torstaina taas salille ja vesijuoksemaan. Perjantaina taas aamulenkkiä ja salia ja sen päälle vesijuoksua. Tänään kävin tekemässä pienen fillaroinnin ja kehonhuollon. Ajoin pyörän huoltoasemalle ja täytin renkaitaSiinä tuli loistava aamutreeni ja yhdistyi myös hyöty! 

Eilinen salitreeni oli aivan superhyvä. Mun pitää laittaa siitä teille ohjekun ehdin! Treenin jonka voi tehdä myös kotona. Tein jalkoja (lähinnä pakaroita) oman kehon painolla sekä pallon ja tasapainolaudan avulla. Sen verran tarvitsen treenissä kuitenkin välineitäettä salilla on kivempi treenata. Palloatasapainolautaa eri painoisia käsipainoja ja kahvakuulia sekä kumpparia. Plus salilla on enemmän tilaa tehdä treeni ja tukevampi alusta. Kodin parketti on melko liukas pallon kanssa kikkailuun. Mutta aika usein treenaan "kotisalillakin". Ja onhan se aina sosiaalisempaa mennä salille! Tulee juteltua ihmisten kanssa!





Tällä viikolla on tullut biletystäkin kiitettävästi. Torstaina ja perjantainaja tänäänkin vielä liikenteeseen. Eilen käytiin testaamassa Hernesaaren ranta ja se oli huippukiva paikka ja hyvää musaa! Oltiin liikenteessä ex-kollegoiden ja ihanien ystävien kanssa Nasdaq OMX ajoilta. Lapsi on isällään tämän viikon ja itsellä vielä lomaa niin pakkohan se on ollut lähteä. Autolla oon ollut tosinmutta sehän ei kreisibailaamista estä. Ja joraaminen on hyvää treeniä myös. Etenkin korkkareissa! Tänään Kallio Block Partyyn ja aamulla sitten virkeänä omat treenitennen kuin alkaa sitten työrupeama huomisesta iltatunnista Kumpulassa!

Huippua lauantaita kaikille!

xo
Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti